Muistatko lapsen usein kuulleesi, kun silmälasipäiselle sanottiin, että tule sinä tähän eteen istumaan, kun sinulla on huono näkö?
Minä ainakin muistan ja tuohan on ihan pähkähullua, koska silmälasipäisellä on todennäköisesti parempi näkö kuin lasittomilla, koska laseille korjataan näkö just kohdalleen, kun taas lasittomilla on yleensä pieniä taittovikoja, joita ei ole korjattu.
Kommentit (9)
Kyllä ne silmälasipäiset laitettiin eturiviin istumaan. Ainakin 80-luvulla.
Muistan kyllä. 90luvun puolivälissä, meidän luokalla lasipäinen poika istui aina eturivissä
En muista.
Minulla alkoi kouluikäisenä huonontua näkö ja oli vaikea nähdä taululle kauempaa. Lopulta oli pakko hankkia lasit ja siitähän se kiusaaminen sitten lähti. Pyysin että olisi saanut istua lähempänä (ettei tarvitsisi laseja) sen jälkeen kun minut sijoitettiin luokan taaimmaseen pulpettiin mutta ei. Tämä siis 80-90-lukujen vaihteessa.
En todellakaan muista.
Mun lapsuudessa kaikki ymmärsivät, mikä apu silmälaseista oli jokaiselle ihmisille.
Ehkä toi on todellisuudessa niinä vuosikymmeninä, jolloin tavan kansa ei tiennyt, miksi ihmisillä oli silmälasit.
Mutta siitä täytyy olla aikaa lähes 80 vuotta.
Jos noin joku on sanonut, hän ollut sellaine kansanihminen, joka ei tiedä eikä ymmärrä miksi jollakulla silmälasit ovat.
Näitä ihmisiä oli ennesaikaan paljon, kun koulutus oli vain harvojen herkku.
Näöntarkastus oli joka toinen vuosi, mutta näkö heikkeni niin että viimeistään vuoden päästä en takapulpetista nähnyt kunnolla taululle. Joten oli todellakin tarpeen päästä eteen istumaan.
Moista ei koskaan ole tapahtunut itselleni, eikä muillekaan tuntemalleni ihmisille.
Ehkä noin voinut käydä joskus 40-50 luvulla, jolloin tavan kansalla ei ollut mitään tietoa mistään asioita.
Silloin ei telkkaria, vielä vähemmän mitään somea, ja sanomalehteäkin pystyivät tilamaan vain hyvin toimeentulevat ihmiset. Puhelin oli myös vain varakkailla perheillä.
Asioista kuultiin radiosta, kellä se sattui olemaan.
Parhaita tiedonvälittäjiä olevat muilta paikkakunnilta ja suuresta maailmasta tulevat ihmiset. jotka kertoivat asioista suullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Näöntarkastus oli joka toinen vuosi, mutta näkö heikkeni niin että viimeistään vuoden päästä en takapulpetista nähnyt kunnolla taululle. Joten oli todellakin tarpeen päästä eteen istumaan.
Ja nyt olet sokea kuin lepakko?
En muista.