Minkä hyvän neuvon antaisit henkilölle joka ei ole aiemmin seurustellut mutta nyt saisi mahdollisuuden pitkään parisuhteeseen?
Olen 30v nainen enkä ole koskaan seurustellut eikä ole muitakaan juttuja ollut miesten kanssa. Olen tutustunut ja salaa ollut ihastunut 32v mieheen, joka on ollut kolme vuotta sinkku. Mies tunnusti ihastuneensa minuun pääsiäisenä ja ehdotti vakavasti seurustelua. Meissä on paljon samaa miehen kanssa: arvot, humorintaju, perhekeskeisyys jne. Mies viihtyy myös kotona koiransa tai ystäviensä kanssa ruokaa laittaen kuin baareissa ryypiskellen. Ulkona on käynyt lenkkeilemässä ja töissä sekä tapaamassa minua. Olen huomannut, että miehellä on herrasmiehen tavat esimerkiksi viimeksi tavatessamme tarjosi käsivarttaan minulle ja piteli sateenvarjosta samalla suojaten etten kastuisi. Yksikään mies ei ole toiminut samoin.
Kommentit (37)
Säilytä oma elämä vaikka suhde olisikin tiivis - harrasta myös yksin, näe omia kavereitasi ja ole kaikin puolin oma itsesi. Kun pidät omasta itsestäsi kiinni vaikka suhde veisi mennessään, on onnistumisen avaimet käsillä.
Ole oma itsesi. Älä ala pelaamaan tai muuttamaan toista - se ei onnistu.
Ota vastaan se mitä tarjotaan. Oletko itse ihastunut mieheen, vai alkaisitko vain sen takia, että on mahdollisuus?
Parisuhde tarkoittaa kompromissien tekemistä, mutta tossuksi ei saa ruveta. Voit odottaa, että välillä se mieskin tulee vastaan, etkä sinä ole aina se, joka taipuu. Pidä huolta myös itsestäsi ja omasta ajastasi.
Kyllä voi ekallakin kertaa onnistua parisuhteessa. Eli älä stressaa seurusteluhistorian puutteesta. Suunnilleen samat peliäsäännöt pätee kuin muissakin ihmissuhteissa. Avoimuus, rehellisyys, toisen huomioon ottaminen, kompromissikyky mutta omien rajojen määrittäminen jne.
- Älä yritä muuttaa toista, se johtaa vaan huonoon lopputulokseen.
- Muistakaa avoin kommunikaatio. Arvailu ja ajatusten lukeminen johtaa vain kiistoihin.
- Perusturvallisuuteen kannattaa panostaa arjen pienillä teoilla. Näytä kumppanille teoin joka päivä, että valitset juuri hänet.
Onnea tulevaan, toivotaan että suhde alkaa kukoistamaan ja saat ihanan loppuelämän kyseisen miehen kanssa <3
Kunnioita ja tule kunnioitetuksi. Tarkoitan että jos huomaat miehessä mitään merkkejä siitä, ettei kunnioita sinua - mielipiteitäsi, omaa aikaasi, hyvinvointiasi, ym, jätä suhde. On tärkein menestystekijä pitkään onnelliseen suhteeseen.
Ole oma itsesi, äläkä esitä mitään. Valitse taistelusi, parisuhde on kompromisseja mutta molempien tulee joustaa. Huomioi toista, ole rehellinen ja puhu toiselle avoimesti.
Ensimmäisellä kerralla voi onnistua ja omista virheistä voi oppia. Esimerkiksi riitoja tulee varmasti. Voi olla, että olette hyvin erilaisia riitelijöitä ja sopijoita. Tai voitte olla samanlaisia. Jos toinen on pidempään vihainen ja toinen vain purkautuu nopeasti ja leppyy yhtä nopeasti, on opittava tunnistamaan oma ja toisen tapa riidellä. Nopeasti leppyvän on turha odottaa, että viiden minuutin jälkeen kaikki on taas niin kuin ennen, jos toisella siinä kestää tunteja.
Kuuntele ja kunnioita itseäsi. Älä siedä puolisolta sellaista käytöstä, jota et sietäisi ystävältä. Unohda "mutku se on muuten niin ihana" -valheet joita saatat kertoa itsellesi. Jos jokin miehessä epäilyttää tai pelottaa, siihen on syy. Unohda "mutta eikö juuri näin parisuhteessa/elämässä kuulu tehdä?" -itsestäänselvyydet ja parisuhteen/elämän merkkipaalut (lapset, avioliitto, omakotitalo) jos ne eivät ole asioita joita oikeasti haluat. Älä muuta itseäsi toisen ihmisen vuoksi - äläkä sytytä itseäsi tuleen toista ihmistä lämmittääksesi.
Älä muuta yhteen, mene naimisiin tai hanki lapsia kumppanisi kanssa ellet ole täysin varma, että haluat sitä.
M31
Hyviä neuvoja tullut.
Itse lisäisin että:
Muista, että puolison huonot puolet vaan pahenee pitkässä suhteessa, eli jos nyt on pientä äkkipikaisuutta/piheyttä/laiskuutta tms., niin kymmenen vuoden päästä sitä samaa on paljon. Eli sen lisäksi, että valitset puolison, johon rakastut, valitset myös ne huonot puolet, joita sinun tulee sietää. Eri ihmiset sitää erilaisia huonoja puolia, ja niitähän on meissä kaikissa (minussa ja sinussa myös)
Kun olet suhteessa, valitse taistelusi. Eli kaikista ei kannata kinata, mutta pitää tietää mistä kannattaa.
Älä pihtaa, sillä iloista antajaa Jumalakin rakastaa.
Ole oma itsesi, älä esitä mitään tai koita vetä rooleja. Ole myös rehellinen itsellesi kuin myös hänelle.
Jousta asioissa, jotka eivät ole sinulle kovin tärkeitä ja miehellesi ovat. Näin joustaminen tulisi tapahtua puolin ja toisin.
Sanoisin myös, että älä ihan heti päätä, että tästä tulee pitkä parisuhde. Jos aloittaisitte siitä, että tulee parisuhde. Tunnustele, miltä tuntuu olla parisuhteessa, mitä toiveita ja pelkoja sinussa herää, millaista on jakaa elämä toisen kanssa. Puhu omista toiveistasi ja tarpeistasi. Tutkiskele rauhassa, onko tämä sellainen ihminen, jonka kanssa todella haluat olla hyvinä ja pahoina päivinä. Olet luultavasti jo ajatellut elämää eteenpäin siinä ajatuksessa, että olet sinkku - anna näiden haaveiden ja suunnitelmien mukautua pikku hiljaa toisiksi.
En halua maalata piruja seinille, ihan hyvin voi osua kerrasta maaliin. Nopea eteneminen ja kokemattomuus eivät kuitenkaan välttämättä ole hyvä yhdistelmä. Tsekkaa aina välillä, että sinulla on hyvä olla ja että hän kohtelee sinua hyvin. Jos jostain hänen tekemisistään tai sanomisestaan nousee sinussa epäileviä tai epävarmoja fiiliksiä, se ei välttämättä tarkoita, että suhde täytyy katkaista. Tuollaiset tuntemukset täytyy kuitenkin ottaa vakavasti ja selvittää, mistä on kyse.
Pidä itsekunnioituksesi ja etene hitaasti, nuo kohteliaisuudet voivat olla kärpäspaperi. Narsistit yleensä etenevät siten, että hurmaavat kumppaninsa juuri yliampuvilla eleillä ja kohteliaisuuksilla, sitten kun he ovat saaneet sinut tavalla tai toisella nalkkiin alkaa helv..etti. En väitä, että hän olisi tällainen ihminen, mutta neuvoni on; etene varovaisesti ja seuraa vaistoasi, intuitiotasi.
Vierailija kirjoitti:
Pidä itsekunnioituksesi ja etene hitaasti, nuo kohteliaisuudet voivat olla kärpäspaperi. Narsistit yleensä etenevät siten, että hurmaavat kumppaninsa juuri yliampuvilla eleillä ja kohteliaisuuksilla, sitten kun he ovat saaneet sinut tavalla tai toisella nalkkiin alkaa helv..etti. En väitä, että hän olisi tällainen ihminen, mutta neuvoni on; etene varovaisesti ja seuraa vaistoasi, intuitiotasi.
Juuri tuo. Jos huomaat olevasi halveksittu palvelija jota pidetään tyhmänäkin, olet kohdannut narsistin.
Kannattaa kokeilla.