Mitä tehdä, kun perhe ei arvosta...?

minua kotitöissä ja roolissani äitinä, joissa olen taitavin?

Saan aikaan paljon. Laitan hyvää kotiruokaa. Puhtaita vaatteita riittää. Huolehdin kodista ja ympäristöstä hyvin. Siirrän enenevästi taitoja lapsille ja olen läsnä.

En siis rajoita ketään osallistumasta perheen pyörittämiseen, mutta toiset ovat usein mielestään kiireisiä muuten. Koulu, opinnot tai työ ensin, varsinkin silloin, kun jostain muistutan! Heille on kertynyt vain hajanaista kokemusta arjen vaatimuksista, tekevät valikoivasti mieluiten vain itseään eniten kiinnostavia juttuja ja jättävät minulle ei mieluisia. Tiedostan, että moni aikuinenkaan ei osaa enempää kuin lapseni, mutta en tahdo kasvattaa lapsistani kaiken valmiina hankkivan kulutuskulttuurin kannattajia. Vain raha ei ole se mikä puhuu, vaan myös arjen taidot, viitsiminen, kohtuullisuus ja ympäristötietoisuus!

Olen paras, kun teen eniten itse ja välillä enintään kahdestaan. En ole täysin saanut perhettä käyttämään järkeään, jotta kotityöt olisi helpompi suorittaa. Muistuttelu on suurta työtä! Tämä raastaa suhteita. En myöskään jaksa ohjeistaa ja opettaa montaa lasta ja vaativalle uralleen omistautunutta miestäni jatkuvasti, vaan enintään yhtä ihmistä kerrallaan. Jos sydän ei ole mukana tekemisessä, niin eihän siitä hyvää tulisikaan! Opastaminen johtaa joko yhteistyöhön tai sitten muistutteluun, jolla en tunne saavuttavani paljon. Se on sellaista vastustamista, että he eivät joutuisi kantamaan osuuttaan, vaan voisivat syyttää minua omista tekemättömistä jutuistaan! Huoneet ovatkin lasten omia, joten en niiden siisteystasoon enää puutu, mutta yhteisistä tiloista huomautan, kun minulle tulee turhaa työtä.

Nyt minua haukutaan siitä, että en ole tehnyt työuraa ja en tee edes kotona tarpeeksi! Kovin haukkuja on X . Y oli joskus. Jätänkö perheen vain selviämään, hakemaan uusia roolejaan ja kodin rempalleen? Alan keskittyä omaan elämääni ja menestykseen esim työelämässä? Perhe ei aina arvosta minua, mutta minä arvostan kyllä itseäni. On minulla perheessä myös tukijoita ja saan kiitosta. Toivoisin, että kukaan ei olisi niin sokea, että ottaisi kaiken itsestäänselvyytenä!

Tekee mieli sanoa vuorostani, että haistakaa paska ja tehkää itse, huolehdin vain omasta osuudestani! En väitä, että olisin uhrautunut heidän vuokseen, mutta mikään ei olisi toiminut kymmeneen vuoteen, jos en olisi pitänyt hommaa koossa ja liikkeessä.

Suurperheen äiti