Lue keskustelun säännöt.
Jatkaisitteko seurustelua tässä tilanteessa
17.04.2020 |
Olen 40 vuotias nainen, kaksi teini-ikäistä lasta. Eronnut lasten isästä ja nyt seurustelen miehen kanssa jonka omat lapset ovat jo aikuisia.
Olin siisi avioliitossa pitkään ja eron jälkene olin aika rikki ja aloitin deittailun noin puolen vuoden yksin olon jälkeen. Sitten tapasinkin tämän nykyisen miehen, johon todella olen ihastunut, mutta minulla ei ole sellaista jalat alta fiilistä, ei itse asiassa missään vaiheessa.
Nyt mietinkin, että jatkanko tätä uutta suhdetta, vai lähdenkö etsitään suhdetta joka saa minut umpirakastuneeksi.
Tässä uudessa miehessä ei ole mielestäni mitään vikaa, viihdyn hänen kanssaan hyvin ja mielestäni olen eronkin jo käsitellyt. Toisaalta mietin, että kelpaanko näin keski-ikäisenä, kahden lapsen äitinä enää kenellekään, vaikkakin olen siis ihan tavallinen näköinen, hoikka työssäkäyvä nainen. Jotenkin vain kaipaan sitä turvaa ja läheisyyttä mitä tämä miesystävä minulle tuo. Hän on menossa hyvää vauhtia suhteessamme eteenpäin, on jopa yhteenmuuttoa ehdotellut, mutta minun täytyy nyt kuitenkin ajatella lapsia jotka minulla ovat vuoroviikoin.
Nyt vain on alkanut tuntua jostain syystä, että olenko sittenkään oikean miehen kanssa suhteessa.
Kommentit (28)
Mitkä on omat motiivisi haluta parisuhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskotko, että voisit vielä umpirakastua? Itse olen 45 -vuotias naimisissa oleva nainen enkä usko että enää pystyisin rakastumaan ja hullaantumaan toiseen ihmiseen samalla tavalla ja samalla intensiteetillä kuin silloin nuorena tai edes haluaisin. En koe mitenkään kyynistyneeni vaan arkeni, elämänkatsomukseni, arvomaailmani ja tarpeeni ovat vain muuttuneet niin paljon. Uskoisin että huuman sijaista haluaisin ennemminkin juuri läheisyyttä, kumppanuutta ja aitoa välittämistä.
Kannattaa miettiä ja tutkiskella tarkkaan itseään ja toiveitaan ennenkuin tekee päätöksiä suuntaan tai toiseen. Valitettavasti luulen, että yli 40-vuotiaita kunnon miehiä ei ihan pilvin pimein ole markkinoilla, mutta eihän sinkkuudessakaan ole mitään vikaa.
Lapset ensin. Voit sanoa miehelle ettet muuta yhteen lasten vuoksi. Ja jos tuntuu ettei mies ole oikea, hyvä että sen huomaa tässä kohtaa eikä myöhemmin.
Ja siis voit sanoa että hän ehdottaa liian nopeasti yhteenmuuttoa. Ei monikaan halua asua samassa toisen kanssa tai tuntematta toista hyvin. Ehkä mies on sitten naisten kanssa nopeasti yhdessä asuvaa sorttia, mutta muiden ei ole pakko olla sitä.
Kiitos vastauksista.
Luulen, kyllä itsekin, että pitkän parisuhteen jälkeen en pystyisikään umpirakastumaan ja kun tarkemmin ajattelen, niin en silloin aikanaan exäänikään ollut vaikka häntä syvästi rakastinkin.
Lähinnä kai tässä mietin, että vaikka tämä uusi kumppani on kaikin puolin hyvä ja hänellä on ilmeisesti hyvin vahvat tunteet minua kohtaan, sillä hän haluaa edteä eteenpäin, niin olen alkanut miettimään, että olenko sittenkään tarpeeksi rakastunut häneen ja toisekseen, vahvistuuko tunteet suhteen kestäessä.
Tässä välissä kun olin sinkkuna, kaipasin todella parisuhdetta ja miestä jakamaan elämän iloja ja suruja. Nyt kun minulla sellainen on, niin epäröin, että onko tämä sittenkään mitä haluan.
Ymmärrän sen, että nyt pitäisi vain nauttia näistä hetkistä, eikä kiirehtiä. Olen kyllä sanonut, että yhteenmututo tulee liian nopeaan, varsinkin kun lapseni ovat kuvioissa ja asuvat vieläv luonani. Toki uusperheen perustaminenkin jännittää.
Olen luonteeltani pessimistinen ja kyyninen, ja avioliittoni exän kanssa oli hyvin vaikea henkisen väkivallan vuoksi, tämä kaikki epävarmuus voi johtua siitäkin.
Toki näinä vaikeina aikoina mietin myös taloudellista puolta, yhteenmuutto toisi helpotusta arkeen vaikka se todellakaan ei ole päällimmäinen motiivi yhteenmuuttoon, varsinkaan tälle miesystävälle, joka on huomattavasti varakkaampi kuin minä. Ja minullakin kyllä on hyvä taloudellinen tilanne.
AP.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että odota vielä miten teidän suhde etenee. Jos kaikki on kuitenkin ihan hyvin, eikä niin että kunhan nyt joku mies on.
Miksi ihmeessä olisit minkäänlaisessa suhteessa "ihan hyvään"...? Kun kerran nyt jo mietityttää, älä nyt ainakaan muuta yhteen, paitsi itsesi takia mutta myös lastesi vuoksi. Sitäpaitsi kyllä rakastua ja hullaantua voi myöhemmässäkin vaiheessa elämää. Siinä vaiheessahan se hullaantuminen on oikeasti ihan hurjan ihanaa kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sinulla on mahdollisuus vaikka mihin.
Mieti nyt ainakin huolella saman katon alle muuttamista. Tapaillahan voi ihan hyvänkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä missään tapauksessa muuta yhteen. Ja jos et kerran ole mieheen "head over heels" ihastunut tässä vaiheessa, niin miksi edes tuhlaisit teidän molempien aikaa? Et ole ollenkaan liian vanha ihastumaan korviasi myöten, itselleni se tapahtui vasta 50+ vuotiaana seitsemän vuotta edellisen eroni jälkeen. Mutta kannatti odottaa.
Omasta kokemuksesta esittäisin sellaisen kysymyksen, että toimiko se hullaantumisella alkanut suhde edelliselläkään kerralla. Niin. Ehkä voisit kokeilla uutta lähestymistapaa, jos miehen kanssa on hyvä olla eikä mikään ole vikana anna tunteillesi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole käsitellyt eroa, kun olet noin tuuliajolla. Ei mitään yhteenmuuttamisia vielä! Kauanko olet seurustellut?
Elämäni kovimman rakastumisen koin 48-vuotiaana, yli 20 vuoden suhteen jälkeen. Suhde kesti vuoden, olin edelleen täysin alkuhuumassa kun mies yllättäen jatti. Nyt vähän pelottaa uudet suhteet =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt missään nimessä mitään yhteen muuttoa ainakaan miettisi tuossa tilanteessa. Seurustella tai tapailla toki voi.
Osa-aikainenkin (eli lapset toisella vanhemmallaan osan aikaa) uusperhekuvio on aina kuitenkin yllätys kaikkine tunteineen ja koukeroineen ja siis parhaimmillaankin haaste. En kyllä noissa olosuhteissa ottaisi sitä riskiä, että muuttaa yhteen kun ei omistakaan tunteista ole ihan selvyyttä. Saati sitten lapset tuossa kuviossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta esittäisin sellaisen kysymyksen, että toimiko se hullaantumisella alkanut suhde edelliselläkään kerralla. Niin. Ehkä voisit kokeilla uutta lähestymistapaa, jos miehen kanssa on hyvä olla eikä mikään ole vikana anna tunteillesi aikaa.
Ja minä omasta kokemuksestani en enää ikinä kokeilisi olla miehen kanssa, joka ei vie jalkoja alta. Olen kokeillut ja puolentoista vuoden jälkeen oli pakko myöntää, että sitä tunnetta ei vaan kerta kaikkiaan tule. Siihen mennessä olin jo pitkän tovin pyrkinyt välttämään kaikkea fyysistä kanssakäymistä hänen kanssaan.
Molempien ajan tuhlasta.
No et ole enää mikään prinsessa ja tuskin mitenkään korvaamaton, hyvistä miehistä ei ole hirveästi tarjontaa tuossa ikäluokassa tai ne miehet ei kovin kauan ole sinkku markkinoilla joten nauti siitä. Itä sinulla on. Työstä myös edellisestä suhteestasi saatuja traumoja ettet siirrä niitä tulevalle kumppanille ettei hänen tarvitse kärsiä niistä.
Kaipaat umpirakastumista? Oletko jäänyt henkisesti teini tasolle, harva aikuinen rakastuu ensisilmäyksellä, rakastuminen ja ihastuminen on kaksi täysin eri asiaa.
Voit toki lopettaa suhteen, mutta älä ole varma että tapaat enää ketään joka tuntuisi joka hetki 100% oikealta tai että ylipäätään tapaisit enää ketään. Hyvät miehet ei kasva puussa. Yhtä miestä kohden on aina viisi yhtä tasokasta naista.
Itse olen 60-vuotias mies ja ollut jo pitkää yksin. Osin laiskuuttani, osin mukavuuden halusta. Lapset jo isoja ja viihdyn hyvin keskenäni. Juossut talvet Thaimaassa parikymmentä vuotta. Ovat pitäneet minua outona, kun en ole sielläkään naisten kanssa vehtaillut, tykkään ajella moottoripyörälläni pitkiä reissuja ja alkoi olemaan käymättömät kolkat vähissä. Sanoin frendille tammikuussa, että nyt taitaa olla viimeisiä reissuja, tää mesta on nähty.
Mitäs sitten tapahtuu. Takavasemmalta tulee aikuinen nainen ja viestittelyn ja muutaman hätäisen kahvittelun jälkeen alamme viihtyä toistemme seurassa. Se johtaa suhteeseen, jollaista en olisi enää uskonut kokevani. Molemmilla ikää ja nähtyä elämää, juttua riittää. Tulee seuraava vaihe, uskomaton tunne joka saa koskettamaan olkapäästä tuon tuosta. Menin uudestaan, tulin pois viimeisinä päivinä, kun finski vielä lensi. Nyt puhelin huutaa hoosiannaa, kun pitäisi poistaa viestejä ja kuvia, koska yritämme kommunikoimalla paljon selättää tämän pakollisen eron.
Asunto hakusessa, josko voisimme jo ensi talvena muuttaa asumaan sinne. Olen ollut avoin tilanteestame ja saanut kannustavia ja enemmän vittumaisia viestejä ihmisiltä, joita kutsuin ennen ystäviksi. Edelleen thaimaalainen nainen taitaa olla punainen riepu suomalaiselle naiselle. Kaverit sitä mieltä, että jos tuolta tuntuu niin anna palaa. Muutamat entiset naisystävät edellen sitä mieltä, että vie sun rahat eikä muuta halua. Jos tällä elämänkokemuksella olen vietävissä, niin olen sitä mieltä, että kaiken tämän tunteen vuoksi, mitä jo olen sanut, niin antaa mennä, oli sen arvoista. En vain ymmärrä, miten rahani viedään koska emme ole naimisissa ja asunto tulee nimiini.. kultani on toppuutellut minua säästämään kustannuksissa ja sanonut, että voimme ihan hyvin asua pienemmässäkin asunnossa, hänelle riittää, että olen hänet hyväksynyt kumppanikseni.
Meni jo hieman pitkäksi tarina, karenssikin jo loppui ajatukseni tekstin alussa oli, että vanhanakin voi vielä rakastua tulisesti. Puhumme niin paljon, että olemme jo siirtyneet seuraavaan vaiheeseen eli ihanaan luottamukselliseen kumppanuuteen.
Hyvää kevättä kaikillen, kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta esittäisin sellaisen kysymyksen, että toimiko se hullaantumisella alkanut suhde edelliselläkään kerralla. Niin. Ehkä voisit kokeilla uutta lähestymistapaa, jos miehen kanssa on hyvä olla eikä mikään ole vikana anna tunteillesi aikaa.
Ja minä omasta kokemuksestani en enää ikinä kokeilisi olla miehen kanssa, joka ei vie jalkoja alta. Olen kokeillut ja puolentoista vuoden jälkeen oli pakko myöntää, että sitä tunnetta ei vaan kerta kaikkiaan tule. Siihen mennessä olin jo pitkän tovin pyrkinyt välttämään kaikkea fyysistä kanssakäymistä hänen kanssaan.
Molempien ajan tuhlasta.
Mä olen ollut 17 vuotta miehen kanssa joka ei koskaan vienyt jalkoja alta. Enkä todellakaan pyri välttämään fyysistä kanssakäymistä. Ei se aina niin mene. En toki koskaan vielä ole tavannut miestä joka olisi vienyt jalat alta, tiedä mitä tapahtuisi jos niin hassusti pääsisi käymään. Voi toki olla että en ole sen tyyppinen ihminen jolta saisi jalat alta.
Orient kirjoitti:
Itse olen 60-vuotias mies ja ollut jo pitkää yksin. Osin laiskuuttani, osin mukavuuden halusta. Lapset jo isoja ja viihdyn hyvin keskenäni. Juossut talvet Thaimaassa parikymmentä vuotta. Ovat pitäneet minua outona, kun en ole sielläkään naisten kanssa vehtaillut, tykkään ajella moottoripyörälläni pitkiä reissuja ja alkoi olemaan käymättömät kolkat vähissä. Sanoin frendille tammikuussa, että nyt taitaa olla viimeisiä reissuja, tää mesta on nähty.
Mitäs sitten tapahtuu. Takavasemmalta tulee aikuinen nainen ja viestittelyn ja muutaman hätäisen kahvittelun jälkeen alamme viihtyä toistemme seurassa. Se johtaa suhteeseen, jollaista en olisi enää uskonut kokevani. Molemmilla ikää ja nähtyä elämää, juttua riittää. Tulee seuraava vaihe, uskomaton tunne joka saa koskettamaan olkapäästä tuon tuosta. Menin uudestaan, tulin pois viimeisinä päivinä, kun finski vielä lensi. Nyt puhelin huutaa hoosiannaa, kun pitäisi poistaa viestejä ja kuvia, koska yritämme kommunikoimalla paljon selättää tämän pakollisen eron.
Asunto hakusessa, josko voisimme jo ensi talvena muuttaa asumaan sinne. Olen ollut avoin tilanteestame ja saanut kannustavia ja enemmän vittumaisia viestejä ihmisiltä, joita kutsuin ennen ystäviksi. Edelleen thaimaalainen nainen taitaa olla punainen riepu suomalaiselle naiselle. Kaverit sitä mieltä, että jos tuolta tuntuu niin anna palaa. Muutamat entiset naisystävät edellen sitä mieltä, että vie sun rahat eikä muuta halua. Jos tällä elämänkokemuksella olen vietävissä, niin olen sitä mieltä, että kaiken tämän tunteen vuoksi, mitä jo olen sanut, niin antaa mennä, oli sen arvoista. En vain ymmärrä, miten rahani viedään koska emme ole naimisissa ja asunto tulee nimiini.. kultani on toppuutellut minua säästämään kustannuksissa ja sanonut, että voimme ihan hyvin asua pienemmässäkin asunnossa, hänelle riittää, että olen hänet hyväksynyt kumppanikseni.
Meni jo hieman pitkäksi tarina, karenssikin jo loppui ajatukseni tekstin alussa oli, että vanhanakin voi vielä rakastua tulisesti. Puhumme niin paljon, että olemme jo siirtyneet seuraavaan vaiheeseen eli ihanaan luottamukselliseen kumppanuuteen.
Hyvää kevättä kaikillen, kuitenkin.
Ihanaa lukea aikuisen miehen kuvausta rakastumisesta. Onnea teille, toivottavasti pääsette pian jälleen tapaamaan toisenne <3
t. Aikuinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta kokemuksesta esittäisin sellaisen kysymyksen, että toimiko se hullaantumisella alkanut suhde edelliselläkään kerralla. Niin. Ehkä voisit kokeilla uutta lähestymistapaa, jos miehen kanssa on hyvä olla eikä mikään ole vikana anna tunteillesi aikaa.
Ja minä omasta kokemuksestani en enää ikinä kokeilisi olla miehen kanssa, joka ei vie jalkoja alta. Olen kokeillut ja puolentoista vuoden jälkeen oli pakko myöntää, että sitä tunnetta ei vaan kerta kaikkiaan tule. Siihen mennessä olin jo pitkän tovin pyrkinyt välttämään kaikkea fyysistä kanssakäymistä hänen kanssaan.
Molempien ajan tuhlasta.
Mä olen ollut 17 vuotta miehen kanssa joka ei koskaan vienyt jalkoja alta. Enkä todellakaan pyri välttämään fyysistä kanssakäymistä. Ei se aina niin mene. En toki koskaan vielä ole tavannut miestä joka olisi vienyt jalat alta, tiedä mitä tapahtuisi jos niin hassusti pääsisi käymään. Voi toki olla että en ole sen tyyppinen ihminen jolta saisi jalat alta.
Se kertoo vain, että joko puhumme asioista eri termeillä tai sitten seksi eli se fyysinen kanssakäyminen on meille eri asia. Minä haluan seksiä vain ihmisen kanssa, johon olen vahvasti ihastunut, jota haluan ja himoitsen. Tottakai se parisuhteessa hieman laantuu, mutta jos toinen alun alkaen tuntuu vain kaverilta, mukavalta tyypiltä, mutta missään ei kihelmöi, niin en minä hänen kanssaan seksiä halua.
Yhden kerran yritin, tuossa puolentoista vuoden suhteessa. Tiesin heti ensitapaamisella, että mies ei sytytä ollenkaan fyysisesti, mutta kuvittelin että olisi pinnallista takertua ulkoisiin asioihin. Yritin haluta, yritin tuntea himoa häntä kohtaan. Ei siitä mitään tullut. Meillä oli ihan kivaa yhdessä, mutta en tuntenut pienintäkään tarvetta edes nukkua hänen lähellään, siitä seksistä puhumattakaan.
Nykyisen puolisoni kohdatessani tiesin välittömästi haluavani häntä. En ollut enää edes kuvitellut kohtaavani ihmistä, johon käperryn kiinni yöllä herätessäni, kun luulin että minä olen ihminen, joka tarvitsee tilaa pystyäkseen nukkumaan. Erehdyin, en vain ollut vielä kohdannut ihmistä, joka vetää niin vahvasti puoleensa että nukunkin paremmin kiinni hänessä.
Jos epäilyttää, niin ei varmaankaan kannata jatkaa. Ajattelumalli, että ei kelpaa kenellekkään on aika huono lähtökohta suhteelle. Toisaalta aivan kaikkia omia epäilyjä ei kannata kuunnelle, koska silloin ei itselle kelpaa kukaan...
Useamman suhteen ja 25 vuoden parisuhdekokemuksella sanoisin, että oikeasti hyviä/sopivia miehiä on harvassa. Niin monella on päihde, peli ym. ongelmaa tai muuten vaan tunnepuolella tai arjessa ongelmia.