Onko kovin paha, jos kaksi aikuista käy yhdessä kaupassa?
Meillä on ollut nyt tapana käydä kaupassa n. kerran viikkossa tekemässä isot ostokset. Meillä ei ole autoa, ja viikon ostoksiin tarvitaan kaksi kantajaa. On myös sujuvampaa ja nopeampaa, kun on kaksi päätä ja neljä kättä.
Onko oikeasti huonompi asia, että käymme harvemmin kaupassa kaksin kuin että kävisimme useammin yksi kerrallaan?
Kommentit (39)
Mekin käydään yhdessä kaupassa samasta syystä. Jalkaisin ei saada muuten viikon ruokaostoksia kotiin. Samalla voi sitten toinen pakata ostoksia reppuihin ja kasseihin, kun toinen tyhjentää kärryjä. Tuntuisi typerältä antaa toisen odottaa siinä kaupan aulassa, kun oltaisiin nopeammin kotona, jos molemmat keräilee ostoksia.
Mekin käydään mieheni kanssa kahdestaan kaupassa, ihan yksi lysti mitä joku muu siitä ajattelee. Käydään kerran viikossa, autolla, eikä mulla ole ajokorttia. Mies osaisi toki käydä yksin kauppalistan kanssa, mutta kokemus kertoo, että on paljon nopeampaa kun minä olen mukana. Muuten se ei joko löydä jotakin tuotetta, ostaa väärää tavaraa tai unohtaa jotakin. Ja silloin on lähdettävä takaisin kauppaan.
En myöskään jätä miestäni autoon istumaan, nopeammin hoidetaan ostokset yhdessä, "Hae sinä sipulit ja perunat, minä haen säilykkeet" ja kassalla toinen latoo ostoksia hihnalle, toinen pakkaa. Jos tämä jotakuta häiritsee niin voi voi.
Parashan olisi yksi ihminen mahdollisimman harvoin kaupassa, mutta onko sitten miten paljon pahempi jos kaksi aikuista ihmistä käy mahdollisimman harvoin kaupassa? Edelleen moni työpaikka pyörii normaalisti tai liki normaalisti, niin en suurempaa paniikkia saisi pariskunnasta kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin käydään toisinaan, koetetaan kyllä välttää. Mutta jos mies tarvitsee jonkun porakoneen osan ja minä terveyssiteitä, joita mies ei tykkää ostaa tai ostaa vääriä - saan joistakin merkeistä kutinaa - niin parempi että mennään sinne kauppaan yhdessä eikä eri aikaan ja hoidetaan asia pois. Muuten meidän pitäisi käydä erikseen. VAi onko parempi, että kumpikin käy erikseen hoitamassa omat asiat eri päivinä eri kaupoissa, vai samassa kaupassa eri aikaan samana päivänä? Vai että toinen käy ensin ja sitten toinen peräkkäin?
Eikö teillä osata lukea? Mies ilmoittaa minkä merkkisen ja kokoisen porakoneen terän haluaa ja sinä puolestasi siteiden merkin ja pakettikoon.
Ei osata. Tuo oli vain esimerkki. Mies tuo mitä sattuu vaikka olisi kuinka pilkuntarkat ohjeet. Nyt kun ei aina ole just sitä oikeaa merkkiä, pitää osata valita vaihtoehto. Porakoneen osa oli nyt vain hatusta vedetty juttu, kun on jotain asioita, mihin pitää osata katsoa oikea vaihtoehto.
Ymmärrän miestäsi, niitä vaihtoehtoja on liikaa. Niksipirkka: ota kuva tuotteesta tai etsi se netistä ja lähetä äijän puhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin käydään toisinaan, koetetaan kyllä välttää. Mutta jos mies tarvitsee jonkun porakoneen osan ja minä terveyssiteitä, joita mies ei tykkää ostaa tai ostaa vääriä - saan joistakin merkeistä kutinaa - niin parempi että mennään sinne kauppaan yhdessä eikä eri aikaan ja hoidetaan asia pois. Muuten meidän pitäisi käydä erikseen. VAi onko parempi, että kumpikin käy erikseen hoitamassa omat asiat eri päivinä eri kaupoissa, vai samassa kaupassa eri aikaan samana päivänä? Vai että toinen käy ensin ja sitten toinen peräkkäin?
Eikö teillä osata lukea? Mies ilmoittaa minkä merkkisen ja kokoisen porakoneen terän haluaa ja sinä puolestasi siteiden merkin ja pakettikoon.
Ei osata. Tuo oli vain esimerkki. Mies tuo mitä sattuu vaikka olisi kuinka pilkuntarkat ohjeet. Nyt kun ei aina ole just sitä oikeaa merkkiä, pitää osata valita vaihtoehto. Porakoneen osa oli nyt vain hatusta vedetty juttu, kun on jotain asioita, mihin pitää osata katsoa oikea vaihtoehto.
Sorry, mutta en kyllä ymmärrä. Etkö sinä siis osaa katsoa oikeaa vaihtoehtoa vai? Soittaakaan ei voi tai laittaa kuvaviestiä whatsppilla, että käykö tämä?
Me pyritään nyt tässä tilanteessa käymään kaupassa vain kerran, yleensä sellaiseen aikaan kun kaupoissa olisi mahdollisimman hiljaista eli useimmiten myöhään illalla. Koska ostetaan koko viikon sapuskat kerralla, niin tarvitaan kaksi käsiparia ja se auto. (Minulla ei ole korttia). Ei hengailla kaupassa tai kosketa tavaroihin joita ei osteta, pidetään turvavälit. Käsien huolellinen pesu ennen ja jälkeen kaupan. Tehdään töitä kotona ja käydään metsässä lenkillä, vältellään kontakteja. Kuinkahan tämä meidän viikottainen kauppareissu levittää enemmän tautia? Enemmän siellä sitä levittävät tyypit jotka eivät edes pidä turvaväliä tai ravaavat kaupassa harva se päivä.
Me käydään miehen kanssa kahdestaan melkein päivittäin.
Eikä voisi vähempää kiinnostaa onko se jonkun mielestä "paha".
Ihmettelen kyllä kun kaupassa näkee perheitä lasten kanssa. Tai joku teinijonne äidin mukana.
Vierailija kirjoitti:
Mekin käydään mieheni kanssa kahdestaan kaupassa, ihan yksi lysti mitä joku muu siitä ajattelee. Käydään kerran viikossa, autolla, eikä mulla ole ajokorttia. Mies osaisi toki käydä yksin kauppalistan kanssa, mutta kokemus kertoo, että on paljon nopeampaa kun minä olen mukana. Muuten se ei joko löydä jotakin tuotetta, ostaa väärää tavaraa tai unohtaa jotakin. Ja silloin on lähdettävä takaisin kauppaan.
En myöskään jätä miestäni autoon istumaan, nopeammin hoidetaan ostokset yhdessä, "Hae sinä sipulit ja perunat, minä haen säilykkeet" ja kassalla toinen latoo ostoksia hihnalle, toinen pakkaa. Jos tämä jotakuta häiritsee niin voi voi.
Tuohan on aivan esimerkillistä toimintaa, olette fiksu pariskunta👍
Me käymme puolisoni kanssa kaupassa lähes päivittäin, jonain päivinä parikin kertaa, joskus on lapsetkin mukana. Viime viikolla koko perhe olimme pyöräilyllä ja poikkesimme kaupassa samalla. Ei kiinnosta v*ttuakaan, mitä joku tuosta on mieltä :D
Käyn myös muissa kuin ruokakaupoissa.

Kiinnostaisiko sitten jos omat lapsesi sairastuisivat tuohon ja heidän keuhkot vaurioituisivat pysyvästi? Tai jos läheisesti joutuu onnettomuuteen ja häntä ei voida hoitaa asianmukaisesti, koska resurssit on korona-potilaiden käytössä?
Vierailija kirjoitti:
Me käymme puolisoni kanssa kaupassa lähes päivittäin, jonain päivinä parikin kertaa, joskus on lapsetkin mukana. Viime viikolla koko perhe olimme pyöräilyllä ja poikkesimme kaupassa samalla. Ei kiinnosta v*ttuakaan, mitä joku tuosta on mieltä :D
Käyn myös muissa kuin ruokakaupoissa.
Ihana ihminen.

Siitä vaan..mutta muista..KARMA is a bitch☠
Kyllä on ihmisillä taas huolenaiheet! Me ainakin käymme kaupoissa ja asioilla ihan niin kuin ennenkin. Kädet pestään mennen tullen, mutta muuten ei mitään joutavaa vouhotusta.
Tottakai on parempi että käytte yhdessä kaupassa kuin jos kävisitte kahdessa tai useammassa.
Käydään yhdessä ja harvoin. Ei saada kannettua ison perheen parin viikon ruokaostoksia yksin. Lisäksi jos tarvitsen multasäkkejä, tulee mies mukaan kantamaan niitä puutarhakaupasta.
Eilen Prismassa oli jonkun koko perhe ostoksilla, mukana myös mummi ja vaari, ilmesesti maksajan roolissa. Lapsille soviteltiin ja valittiin kevätvaatteet ja -kengät. Ei siinä mitään, sovitus voi olla pakollista, mutta jos joku raahaa koko sukunsa kauppaan, niin en minä jaksa syyllistyä omasta toiminnastani. Meillä ei ole isovanhempia nähty ollenkaan pariin kuukauteen.
Siis mistä te oikein löydätte näitä miehiä, jotka eivät osaa ostaa mitään? Ymmärtävätkö he muuten mistään mitään vai iskeekö totaalinen avuttomuus ja kyvyttömyys vain ruokakaupassa? En ihan oikeasti ymmärrä miten normaali aikuinen ihminen ei osaisi ostaa sitä mitä pyydetään.

Tämä on minunkin mielestäni ihan käsittämätöntä. Ja ihan samoin sujuu terveyssiteiden tai minkä tahansa muunkin osto.
Miksi ihmeessä tätä kommenttia on alapeukutettu näin paljon? :O Kärkkäästi sanottu, myönnän sen, mutta minusta on ihan älytön ajatus, ettei mies "osaisi" ostaa jotain terveyssiteitä tai nainen porakoneen teriä, jos toinen ilmoittaa että millaisia haluaa.