Miten pärjäät, kun et pääse museoon tai teatteriin?
Kommentit (19)
Meillä kodin irtaimisto on niin vanhaa, aivan kuin museossa asuis ja etätyön takia koko elämä on yhtä teatteria.
Oon katsellut etäkierroksia. Ne on mukavia, kun asiantuntijat opastavat.
Kaipaan kovasti niitä sekä elävää musiikkia, ystävien tapaamisia ja matkustamista.
Juuri selailin taidekirjaa, ja iski valtava taidenäyttelynälkä. Kaipaan kovasti myös museoita, konsertteja, keikkoja, teatteria, luentoja. Ei ole ongelmia keksiä kotona tekemistä, mutta odotan kyllä kovin, että maailma ja tietenkin myös kirjastot aukeavat ja että eri paikkoihin uskaltaisi myös mennä.
Teatterien sulkeminen on pelkästään hyvä asia.
Keskinkertaiset komeljanttarit esittämässä jotain ha-ha-hauskaa farssia tai jo seitsemään kertaan nähtyä klassikkoa, joka on aina yhtä 'ajankohtainen' sekä 'tuore'. Tai sitten laulutaidottomat intoutuvat esittämään musikaaleja, huh.
Sen siitä saa, kun ei ole tervettä itsekritiikkiä ja esitykset kustannetaan pääosin verovaroin.
Erääksi ongelmaksi näytöksissä muodostuu myös se, että esittäjien huuto häiritsee nukkumista.
Tulevissa säästötalkoissa voisi lopettaa näiden laitosteattereiden rahoituksen, työttömyystuki tulee halvemmaksi yhteiskunnalle. Ehkä TTT:n ja Kansallisteatterin voisi säästää seuraavaan leikkauskierrokseen.
Näin olisi myös marginaalinen mahdollisuus sille, että kaupallisten esitysten seurauksena syntyisi jotain katsomisen arvoista.
Tossa tuo teatteri on ollut 100 metrin päässä viimeiset 2 vuotta. Kävin kerran. Sitä ennen oli 4 km, kävin pari kertaa vuodessa. Museoihin menen sitten kun pääsee. Ei ne mihinkään häviä. Onneksi en ehtinyt ostaa museokorttia, mietin sitä kyllä. En taida tänä vuonna ostaa.
Minusta asia on kurja. Olisimme menneet oppilaiden kanssa elokuviin, teattariin ja kahteen museoon nyt kevään aikana, mutta ne sitten peruuntuivat. Ne olivat kaupungin kustantamia, joten rahallista menetystä ei tullut. Olin ostanut liput itselleni ja lapselleni kahteen teatterinäytökseen ja elokuviin, mutta onneksi sain niistä rahat takaisin lahjalippujen muodossa.
Lomilla käyn usein lapsen kanssa kaupunkimme museoissa. Täällä on kiva maakuntamuseo, jossa pääsee kokeilemaan näyttelyesineitä, ja luonnontieteellinen museo täytettyine eläimineen. Kirjastossa käymme kerran viikossa sekä lainaamassa kirjoja että erilaisissa tapahtumissa. Lapsi on tykännyt myös tosi paljon taidemuseoilloista, joissa lapset pääsevät itse luomaan ohjattuna taidetta. Nythän värikylpykin peruttiin, mutta oma lapseni olikin niihin jo liian vanha, koska niiden yläraja on 5 vuotta.
Lomilla olemme käyneet aina myös museoissa lapsen kanssa. Pääkohteissamme Tampereella ja Turussa on paljon hyviä paikkoja lapsillekin. Tylsää, jos ne kaikki ovat koko kesän kiinni.
Oppilailleni olen antanut etätehtäväksi osallistua johonkin virtuaaliseen opastettuun museokierrokseen (useita vaihtoehtoja) ja kuuntelemaan kaksi kuunnelmaa (vaihtoehtoja näissäkin eri genreissä, onneksi on Yle Areena), jotta saisimme tämän kulttuuripuolen jotenkin korvattua.
Ikävöin todella kaikkia kulttuuritapahtumia, käyn normaalisti vähintään kerran viikossa. Rakastan taiteita. Ei ole ollenkaan sama asia katsella nykytanssia tai taidenäyttelyä netin välityksellä.
Kaipaan museoita, kirjastoa ja muuta tapahtumaa. Liput oli varattuna yhteen musikaaliin nyt keväällä, mutta se siirtyi. Olen käynyt museoiden virtuaalikierroksilla. Niitä löytyy ympäri maailmaa. Olisin laittanut linkkejä, mutta viestiä ei jostain syystä julkaistu. Hakusanalla "virtual museum tours" löytyy.
Minulta meni kaksi teatteriesitystä sivusuun eli liput oli hankittu mutta esitykset peruttiin. En käy teatterissa säännöllisesti, noin 4-5 kertaa vuodessa, joten menee ohi pienellä harmilla. Museoissa käyn vain pari kertaa vuodessa joten ei ole ehtinyt tulla ikävä.
Pakkohan se on pärjätä. Elokuvia kaipaan aivan erityisesti. On aivan eri asia nähdä leffa isolta screeniltä kuin tuijottaa vaikka kännykän näytöltä.
Aina, kun olen käynyt teatterissa, olen pettynyt. Klassikoiden uudet sovitukset piinaavat. Kun odottaa vaikkapa lempikohtaustaan, on se tehty niin, ettei enää tunnista koko juttua.
Viihtymään yritin mennä. En siis ole teatteri-ihminen.
Minusta on tylsää, kun ei pääse museoihin ja teattereihin. Käyn molemmissa usein. Sen sijaan minua ei voisi vähempää liikauttaa, että joku jääkiekko tai jalkapallo on jäissä. Kaikki valtion verotuloilla suoraan tai välillisesti tukema "ammatti"urheilu on turhaa. Harrastuksena ja kunnon ylläpitämiseen toki ok.
Huonosti pärjään. Suren näkemättä jääneitä baletteja ja tulevaisuuteen lykättyjä konsertteja. Myös museoissa kävisin kovin mielelläni. Myös oman tanssiharrastuksen tauko harmittaa kovasti.
Elämä on harmaata ja ankeaa näin.
Oikein mainiosti, kuten olen pärjännyt koko aikuisikäni eli 34 vuotta.
En ole nyt kaivannut kumpaakaan. Olen tyytyväinen, että ehdin tammikuussa nähdä sekä Helene Schjerfbeckin että Ellen Thesleffin loistavat näyttelyt Helsingissä. Ehdin nähdä myös Helene-elokuvan, joka oli myös hyvä. En koe jääneeni nyt paitsi: ei ole mitään esitystö tai näyttelyä, joka olisi pakko nähdä. Toki toivon, että syksyllä pääsisi taas kulttuuria nauttimaan.
Olen käynyt teatterissa joskus 15 vuotta sitten viimeksi ja paljon ennen sitä museossa.
Vaikea sanoa en ole 55 vuoteen käyny.
En käy niissä muutenkaan.