Työ=ihmisarvo länsimaissa, ja etenkin Suomessa!!!
Tullut tässä ilta taa sluettua työttömien haukkumisketjua "tuet pois tän kriisn jälkeen viimeistään"jne., en tiedä miksi, olen kai niin masokisti:( Muutenkin itsensä lopettamisen partaalla hoippunut oikeastaan aina, kun ei sairaalla ja työttömällä ole mitään ihmisarvoa tässä(kään)maassa vaikka välillä juhlapuheissa niin valehdellaan.
Koronassakin puhutaan koko ajan työikäisistä, eli niin kauan kuin olet (edes iältäsi)kykenevä tekemään työtä, tuottamaan jotain, olet edes jokseenkin arvokas (pelastattavaksi vaikka nyt tältä koronalta). Joo ehkä on vaan ilmaisu jaotella eri ikäisiä, mutta minulle kuulostaa masentavalta tuokin. Minut saisi vaikka korona viedä, en jaksaisi elää enää vailla ihmisarvoa, ja tuskin tulen ikinä olemaan niin terve, että saisin sen työnteon ym.kautta.
Kommentit (11)
Kannattaa lukea Saku Timosen eilinen kirjoitus kahden kerroksen työttömistä. Ennen koronaa omaa syytään työttömäksi joutuneet ja koronan ansiosta ilman omaa syytään työttömäksi joutuneet. Niin kaksinaismoralistista. Muutenkin huvittaa ihmisten valitus koronan myötä kaventuneesta elämänpiiristään. Jokainen pitkäaikaistyötön ja sairaseläkeläinen voisi todeta "wellcome to my world".
Ymmärrän ap:tä. Se että joutuu yhteiskunnan arvoasteikossa alimmille askelmille haastaa oman arvomaailman. Sitten kun pääsee pohdinnoissaan tasolle jolla ei tarvitse enää miellyttää ketään ja jolla löytää oman arvonsa niin syvällisellä tasolla ettei sitä horjuta mikään ulkoinen, löytää sisäisen autonomiansa ja on todella vapaa. Se vaatii ajattelua ja ponnistelua mutta kannattaa.
Elämä ja roolit tässä yhteiskunnassa ovat yhtä suurta teatteria. Niinkuin koronan myötä tullut "olemme tässä yhdessä" ajattelu. Emme todellakaan ole yhdessä tässä yhteiskunnassa, emme ennen emmekä jälkeen koronan. Eriarvoisuus on raakaa todellisuutta, muuta tietä ei ole kuin vapautua siitä sisäisesti. Ulkoisesti meitä yrittää jatkuvasti sitoa yhteiskunta ja muut ihmiset.
Vierailija kirjoitti:

Ajattelen samalla tavalla. Kovien kokemusten ja pettymysten jälkeen olen menettänyt uskoni yhteiskuntaan ja ihmisiin. Minulle riittää muutama luotettava ihminen, enkä heihinkään luota täysin. Eikä tarvitsekaan. Se ja oma ajatus- ja arvomaailmani ja tapani elää. Muuta en kaipaa. En ainakaan mitään "kotona yhdisti meidät" yhteislaulua iltanuotiolla todellakaan.
Ei ole minun ihmisarvoni, määrittelen sen itse ja jokainen kuka on eri mieltä määrittelee vain itsensä alapuolelleni.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä olet niin lammas että kerjäät ihmisten hyväksyntää? Ja ne ihmiset joiden hyväksynnällä on väliä, hyväksyvät kyllä. Niitäkin nimittäin on, jotka näkee tämän kaiken rahan perässä kouhotuksen läpi. Nyt tulee näkyväksi kuinka paljon työttömyys on työttömien syytä kun maatilat ei huolikaan suomalaisia hakijoita, syyhän siis ei ole siinä etteikö näillä työhaluja olisi....
Marjojen kerääminen ynnä muu sellainen olisi myös monelle ääri-introvertille tai sosiaalisia tilanteita vierastaville mieluista hommaa.
Eri kommentoija.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä olet niin lammas että kerjäät ihmisten hyväksyntää? Ja ne ihmiset joiden hyväksynnällä on väliä, hyväksyvät kyllä. Niitäkin nimittäin on, jotka näkee tämän kaiken rahan perässä kouhotuksen läpi. Nyt tulee näkyväksi kuinka paljon työttömyys on työttömien syytä kun maatilat ei huolikaan suomalaisia hakijoita, syyhän siis ei ole siinä etteikö näillä työhaluja olisi....
👆
Monet määrittelee itsensä työnsä kautta, josta usein eivät edes pidä. Usein vieraalta ensimmäiseksi kysytään mitä teet työksesi. Aina mennään työ edellä. Parempi tapa määritellä olisi, että mitä kyseinen henkilö tykkää tehdä.
Myös työttömyys on todella huono tapa määritellä ihmisiä, silti niin tehdään. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, että työttömissäkin on koko kansan kirjo.
Aloittajalle sanon samaa kuin muutkin. Mitä sinä muiden hyväksyntää haet. Itse sinun pitää itsesi hyväksyä ja itse olet itsesi alentanut.
Oliks se Saku toi uuninpankkohörhö vai. Melko punasta probakandaa suoltaa ettei sen juttuja viitti lukea agenda on slvä kun näkee otsikon tai ei edes tarvi nähdä.
Mutta nythän on olemassa se vaara, että lomautetut ja työtä vaille jääneet yrittäjät heräävät huomaamaan köllöttely-yhteiskunnan ihanuuden. Ei tarvitse kuin täyttää yksi lomake kuukaudessa, ja rahaa tulee itsestään taikaseinään. Miten heidät saadaan enää aktivoitua takaisin oravanpyörään ja yrittäjän raskaaseen arkeen tämän jälkeen?
Suomalaiset ovat henkisesti täysin onttoja, elämässä ei ole mitään sisältöä, paitsi tietysti se työ. Suomalaisen minuus = ammatti tai työtehtävä, ja kun tämä syystä tai toisesta muuttuu tai loppuu kokonaan, niin moni jopa päätyy oman käden ratkaisuun, koska mitään muuta ei elämässä ole. Työn loppuminen on sama kuin varastaisi lapselta tikkarin - maailma on murskana. Kaikki arvo ja arvostus oli siinä työssä. Kummallista, vaikka maailmassa ja ympärillä olisi kuinka palkjon kaikkea kivaa ja uusia mahdollisuuksia, niin siltikin vain se työ merkitsee, eihän sitä voi olla mainitsematta edes hautajaispuheessa kuinka hyvä työmies siinä taas meni. Työtätekemään ja veroja maksamaan tänne myös synnytään, tietty :)