En tahtoisi kouluja avattavan tänä keväänä, koska
Etäkoulu sujuu hyvin ja monilapsisessa perheessä on täysin mahdotonta olla saamatta koronaa, jos lapsemme käyvät kouluja ja tapaavat vapaasti kavereitaan nyt!
Tietyt oppilaat ovat aina tartuttaneet muihin tauteja. Osalle ei ole koskaan kotona opetettu hygieenista käytöstä. Osan lapsista perheet ovat ehdottomasti No No Zone, viimeistään sen jälkeen, kun on kerran havainnut, miten niissä eletään! Luokassa saa varoa, ettei täit kokoaikaa päähän hyppisi, kun joillakin lapsilla nekin saavat lisääntyä vapaasti!Toisilta lapsilta taas saa perheen ulkomaanmatkoilta haettuja kuume- ja vatsatauteja monta kertaa vuodessa jopa!
Mikä siinä on, että jotkut eivät ymmärrä omaehtoisen karanteenin merkitystä? Jo ennen koronaa mielestäni olisi ollut sopivaa olla kotona muutama päivä, ainakin kaukomatkan jälkeen, ja tarkkailla, että tuleeko oireita! On erittäin huono idea palata aina lomalta niin, että seuraava aamuna lapset menevät kouluun ja päiväkotiin!