Kaveri, jolla on harhainen käsitys itsestään

Entinen ystäväni, nykyinen kaverini toiselta paikkakunnalta, luulee edelleen olevansa synnynnäinen stara ja on jopa luonut itselleen "julkkisprofiilin" someen, ilman meriittejä.
Hän on pikkukaupungissa vapaaehtoistyönsä kautta tiedetty, mutta hyvin keskinkertainen, ellei jopa huonompikin ammatillisissa tavoitteissaan. Sillä ei nyt sinänsä ole väliä muuten kuin suhteessa suuriin kuvitelmiinsa. (Vrt. Idols-hakijat)

Hän puhuu somessa siitä kuinka surkeaa hänen elämänsä välillä on kun hän ei pääse toteuttamaan todellista intohimoaan (tanssiminen), jossa hän on mielestään HC-ammattilainen, vaikka taustalla on tiivistettynä lähinnä harrastustanssiporukoissa liikkuminen ja yksi koulutus oppilaitoksessa, joka ei ole järin arvostettu. Sentään on ajatellut opintojen edistävän uraansa, mutta niistäkin on jo vuosia ja mitään edistystä ei ole tapahtunut.
Hän roikkuu selvästi seutukunnan julkkiksissa, jotta saisi heidän kauttaan nostetta uralleen. Se ei ilmeisesti ole toiminut ihan toivotulla lailla, mutta hitusen extrahuomiota on tullut kun voi päteä, että olinpa keikalla sen ja sen kanssa.

Miten kukaan voi nätisti ottaa tälle muutoin ihanalle ihmiselle puheeksi, että hänen minä- ja todellisuuskäsityksensä on pahasti pielessä ja hän todennäköisesti pilaa koko ajan elämäänsä haaveksumalla nelikymppisenä (!) jostain elämän mullistumisesta ja ammattillisen julkisuuden riemuista.
Fakta on se, että hän hukkasi ainakin 15-20 vuotta nuoruuden elämästään kipuiluun/vääriin valintoihin ja nyt on liian myöhäistä edetä ihanneminäkseen. Ellei sitten keksi jotain ihan uutta kulmaa kaikkeen.

Hän ei siis ole tyytyväinen juuri mihinkään elämässään - yksinäinen (ei suhdetta vuosiin), sairaalloisen lihava ja joutuu tekemään jonkun muun kuin oman alan töitä, joista puhuu vain vihjaillen, sillä ylpeys (?) ei anna kertoa julkisesti, että mitä työtä hän tekee.

Surullinen ihmisolento. Kaiken marttyrointinsa ja ilmeisen kateutensa keskellä pystyn yhä vähennän seuraamaan huomionhakuaan, tekisi mieli katkaista välit mutta se tuntuu pahalta.

Ylipainonsa on kieltämättä ollut este hänelle, kaikessa mielessä. Hoikat ihmiset ovat pärjänneet ulkonäöllään, sitä viestiä hän jakaa auliisti rivien välistä eteenpäin. Tuo mielipide on eniten epäreilu ja kertoo sanojansa katkeruudesta ja aiheuttaa vastenmielisyyttä.

Onko vastaavia kokemuksia? Miten teille on käynyt, onko lopullinen erkaantuminen väistämätöntä?
Miksi ihminen ei tajua tekevänsä itsestään eniten vitsin, jonka itsekin ehkä alitajuntaisesti tietää, muttei silti suostu hyväksymään. Toki hän on arvokas juuri tuollaisena, mutta liian raskasta seuraa jatkuvassa minäminä-maassaan.

Hittoakos tämä oikeastaan minulle kuuluu. Ärsyttää vaan siksi, että paljon melua tyhjästä. Muutama intohimoinen seuraajansa tukee harhaisia kuvitelmiaan, ehkä säälistä, ehkä koska ei tiedä paremmastakaan.

Ehkä tämä ilmiö on vielä yleistymään päin, kaiken näennäisen helpon somehuomion keskellä. Moni luulee olevansa ilman oikeita elämänvalintoja poikkeuksellinen. Egoa on, muttei järkeä tai nöyryyttä tavoitella oikeita asioita oikeaan aikaan.

Hyväksynnän hakeminen hamaan loppuun asti väärin tavoin on aina surullista.