Oletko omasta mielestäsi kaunis?
Miksi?
mikä piirre sinusta tekee kauniin? ja nyt puhumme ulkoisista ominaisuuksista, ei luonteenpiirteistä.
Kommentit (50)
Olin nuorena raikas ja ihan nätti. Nyt kun iän myötä se raikkaus on kadonnut ja iholla näkyy eletty elämä niin en todellakaan ole enää minkään näköinen. Rumahko.
Nuorena poikana (15-16v) minua joskus sanottiin kauniiksi. Kerrankin eräs tuntematon, seksikäs nainen (humaltunut) 40-50 v sanoi, "poika, sinä olet kaunis, sinulla on kauniit silmät". Myöhemmin kysyin siskoltani, mitä ne minun silmäni liittyy yhtään mihinkään? Hän sitten selitti, että monet tykkää ruskeista silmistä ym.
Aikuisena käy toisinaan niin, että pienet tytöt hyppäävät syliini. Vanhat mummot joskus haluavat halata, sanovat vaimolleni, "pitää halata, kun on niin komea mies". Opiskeluaikoina kävin jonkun verran baareissa, toisinaan homomiehet tulivat iskemään. Miesten iskuyritykset oli suoraviivaisempia. Naiset tulivat yleensä vain "tyrkylle" ja odottivat aloitettani.
Työpaikoilla monet ihmiset uskoutuvat minulle ja kertovat luottamuksellisesti huolistaan. Jaksan kuunnella ihmisiä, enkä tyrkytä omia mielipiteitäni heille.
Jos viihtyisin ravintoloissa ja olisin "iskutyyppiä", niin minulla olisi varmaan sata naista plakkarissa. Mutta pääasiassa käyn kalassa ym. luonnossa. Metsissä ei paljon naisia näy.
Valitettavasti parisuhdetta vaivaa iso tasoero, niin henkisellä, kuin fyysisellä puolellakin :(
Vierailija kirjoitti:
Olen. Minulla on kivannäköiset kasvot, isot silmät, korkeat poskipäät, kivat kulmakarvat, kuulas iho, paksu tukka, kaunis nenä, jykevä leuka, ohut ylähuuli, ohuehko alahuuli jne.
Vartalo on sopusuhtainen ja muodokas, sääret ovat pitkät, reisien välissä on vako.
Jykevä leuka on miesmäistä ja ohuet huulet eivät ole houkuttelevat.
Onko vako reisien välissä naisten kauneusihanne?
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut olevani ruman kaunis. Olen hoikka, hyvät hiukset ja hyvät hampaat ja lempeät silmät, eli hyvin perusnätti monelta osin. Sitten on jotain nk persoonallisempaa, eli tosi iso nenä. Olen niitä ihmisiä, joilta kysytään ihan suoraa, että miksi et leikkauta. Jopa omat vanhemmat. Olen itse sovussa elämäni ja sen myötä ulkoisen olemiksenikin kanssa. En. vain halua olla joku muu. Minulle ei ole tärkeää olla kaunis. Siksi nenä on saanut jäädä.
Jennifer Grey. Hän pilasi kasvonsa leikkauttamalla geneerisen nenän. Vieläkään en tunnista, jos jossain sarjassa näen. Helposti muistettavista, persoonallisista ja vetovoimaisista kasvoista hukkui operaation myötä suoraan massaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen ikäisekseni suhteellisen komea mies. En mikään "kymppi" mutta ehkä 8-9/10
En ole mikään varsinainen sanaseppo mutta siltikään ei ole koskaan ollut vaikeuksia löytää seuraa.
En tietenkään voi miellyttää kaikkia naisia mutta ainakin osaa naisista.
Olen tumma, kuulemma hyväpiirteinen ja ruskeasilmäinen. Kroppa on kuosissa urheilullisten harrasteiden ja terveiden elämäntapojen vuoksi. Murrosikä minulle tuli paljon myöhemmin kuin kavereille mikä tietysti otti aivoon silloin mutta nyt saan sen harmituksen korkojen kera takaisin ikäistäni nuorekkaampana olemuksena. Myös iän tuoma itsevarmuus tuntuu miellyttävän naisia.
En ole kuitenkaan kukasta kukkaan lentävä mehiläisuros van ehdottomasti yhden naisen mies. Tälläkin hetkellä.
Olen myös ruskeasilmäinen mies (kommenttini 23).
Minulla murrosikä tuli jopa hieman etuajassa, kalu kasvoi isommaksi kuin muiden. Näin aikuisena minua ihmetyttää se jatkuva vertailu. Loputtomasti jaksetaan jauhaa koosta ja pituudesta. Eipä paljoa kiinnosta. Hyvin usein minua luullaan noin 10 vuotta nuoremmaksi. Olin 26 vuotias ja poltin jonkun verran. Ajoin autolla kioskin pihaan. Myyjä kysyi papereita (tuolloin 16 v raja). Minulla ei ollut ajokorttia mukana. Selitin, että tulin juuri autolla pihaan. Myyjä ei uskonut, enkä saanut tupakkaa!
Joskus huomaan, että joku nainen katsoo minua. Koska en ole "varautunut" sellaiseen esim. kaupassa, niin menen hämmennyksiin. Yllätyn ja minulla menee pasmat sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
reisien välissä on vako.
Mielenkiintoinen tapa ilmaista olevansa nainen.
Se on luustossa, reidet ovat kaarevat. Ei johdu laihuudesta. Mutta vako siinä on silti.
Et ymmärtänyt.
Ymmärsin. Mitä sinä et ymmärtänyt. Reisien välissä oleva vako on viehättävää ja siinä yläpuolella oleva myös. Eli liittyy ketjun aiheeseen.
Maku-asia. Henkilökohtaisesti miellyttää kyllä enemmän kurvikkaat ja feminiiniset naiset.
https://1.bp.blogspot.com/-10_4s54KL6k/VNDPLtV-wVI/AAAAAAAAAL8/4Jh3LvDo…
En, jos mittapuuna on missimäinen/klassinen kauneus. Piirteet on vaaleat/hailakat. Olen normaalipainoinen, mutta persjalkainen, liikaa rasvaa siellä ja täällä. Kasvot ok, mutta ei mieleenpainuvat, meikattuna miellyttävät. Siis tylsää keskivertokastia. Siitä huolimatta olen aina ihmeissäni, että miehet, jotka kiinnostavat minua, osoittavat kiinnostusta minua kohtaan. Eli ehkä viehätysvoimani tulee eleistä, ilmeistä, puheista, pukeutumisesta, meikkaamisesta tai jostain, mitä ei voi määritellä.
En pidä itseäni, kun nättinä. Moni on sanonu luonnonkauniiksi. Olen pitkä, hoikka, treenattu, mulla on hyvä pylly, kauniit kasvot, hyvät hampaat, tummat kulmat ja ripset, hyvä iho. Meikkaan harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen. Minulla on kivannäköiset kasvot, isot silmät, korkeat poskipäät, kivat kulmakarvat, kuulas iho, paksu tukka, kaunis nenä, jykevä leuka, ohut ylähuuli, ohuehko alahuuli jne.
Vartalo on sopusuhtainen ja muodokas, sääret ovat pitkät, reisien välissä on vako.Jykevä leuka on miesmäistä ja ohuet huulet eivät ole houkuttelevat.
Onko vako reisien välissä naisten kauneusihanne?
Nuorempana voimakkaat piirteet kasvoissa on hyvät. Vanhemmiten piirteet korostuvat jostain syystä. Iho alkaa roikkua, silmät näyttävät pienenemmiltä, painuvat ikäänkuin kuopalle.
Olet oikeassa, jykevä leuka ei ole naismainen. Sen voisin muuttaa pienemmäksi.
Onneksi siinä on sentään kuoppa keskellä.
Vako reisien välissä on hyvä, ei ainakaan reidet hankaa toisiaan vasten kävellessä. Minulla tuo vako on luistossa, reidet kaartuvat mielestäni normaalia enemmän sivulle. Kunnon lihakset reisissä piilottavat tuota kaarevutta. Nuorena ja hyvin laihana jalat näyttivät loivalta S-kirjaimelta. Onneksi sisäreisiin saa pumpattua lihasta, niin tuota vakoa saa piiloon.
Parempi ulospäin kaarevat reidet kuin sisäänpäin. Ei pihtipolvetkaan ole kauniit.
Kyllä minä omasta mielestäni olen kaunis. Samaa mieltä ovat olleet kaikki muutkin, paitsi yläasteen kiusaajat. Mielestäni kauneuteni piilee piirteiden harmoniassa. Hiusten väri korostaa kauniisti ihon väriä, silmät ovat hieman harvinaisemman väriset. Kasvojen luusto on kauniin muotoinen, pari epäsymmetrisyyttä on mutta ne saa meikattua symmetrisemmiksi ja tuovatpahan luonnetta piirteisiin! Hampaat minulla on suorat ja hyvät, en ole koskaan tarvinnut hammasrautoja tai paikkoja. Huulet ovat kuulemma muhkeat suomalaisella mittapuulla, silmiä sanotaan usein suuriksi ja ihon olen saanut hoidettua tasaiseksi ja kauniiksi. Hiukseni eivät ole erityisen paksut, vaan tavalliset mutta terveet ja kiiltävät. Ripset ovat pitkät ja tuuheat. Vartalo hoikka ja sen näköinen, että liikuntaa tulee harrastettua, ei kuitenkaan salikissan näköinen. Ja pienikokoinen olen. Siinä mielessä onnekas, että rasva kertyy juuri oikeisiin paikkoihin (kapea vyötärö ja litteä vatsa, mutta pyöreä peppu ja reidet ja kuppikoko on 65D). Nuorena halusin vain kapeat reidet ja pienen pepun, mutta nykyään olen iloinen vartaloni muodosta! Muutenkin inhosin itseäni nuorena todella paljon, nykyään on hyvä olla ja uskallan jopa myöntää että pidän itseäni kauniina. Tämän eteen on tehty paljon töitä.
Vierailija kirjoitti:
En pidä itseäni, kun nättinä. Moni on sanonu luonnonkauniiksi. Olen pitkä, hoikka, treenattu, mulla on hyvä pylly, kauniit kasvot, hyvät hampaat, tummat kulmat ja ripset, hyvä iho. Meikkaan harvoin.
Turhan vaatimaton olet. Minä pidän itseäni keskimittaisena, lievästi persjalkaisena ja hiukan ylipainoisena kauniina. Tämä voi myös johtua osittain siitä, että käyn pään sisäistä dialogia itseni kanssa, joten usein vaikka yksin kävellessä silmät loistavat, koska minulla on naurussa pitelemistä. Minulla on hassun hauskaa oman pääni sisällä. Tämä varmasti loistaa ulospäinkin. Olen hyväntuulinen.

Juuri tämä. Monet naiset on kauniita kuin nukke tai kukka. Jalat ovat pitkät ja varsi on hoikka. Kaikki on periaatteessa kaunista, mutta sitten puuttuu se sisäinen säteily. Sellainen kiero hymy. Hiukan vino ja pikkuisen mielisairas.
Mielestäni olen tarpeeksi kaunis. En ehkä kauneimmasta päästä mutten ruminkaan. Kauneus on katsojan silmissä. Olen ehkä joidenkin mielestä kamala kun taas joidenkin mielestä hyvin kaunis. Ilmeisesti kaunis kun moni mies on minua aikoinaan piirittänyt... Olen tyytyväinen ulkonäkööni ja hyvä niin. Muut olkoon mitä mieltä vaan.
Olen aina ollut kaunis ja olen edelleen. Valoisa hymy, säteilevät silmät ja terveet, kiiltävät hiukset. Nuorempana sukulaiset aina yritti usuttaa minua osallistumaan missikisoihin, mikä ärsytti suuresti, koska inhoan sellaista. Olisin kieltämättä voinut menestyä, koska olen myös hyvä esiintymään ja valokuvauksellinen.
Pidän itseäni kauniina. Olen hoikka ja jäntevä, sääreni ja sormeni ovat pitkät. Hiusten luonnollinen väri, oljen vaalea on hauska, kuin luonnollen liukuvärjäys.
Vihreät silmäni ovat kaksiväriset ja kissamaiset.
Huulten amorinkaari on selkeä, kasvojen muoto hhieman lapsellinen.
Poskessa on luonnostaan ns kauneusluomi, josta on kyselty miksi en sitä poista. Mutta minä pidän luomesta. 🙂
Näen myös muissa ihmisissä mielummin heidän kauneuden, kuin viat.
Tuuheat hiukset lapaluihin saakka, säännölliset kasvonpiirteet, muodokas vartalo ja ihon hyvä pigmentti. Ihan ok ollakseni lähempänä 60 v kuin 50 v. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä itseäni, kun nättinä. Moni on sanonu luonnonkauniiksi. Olen pitkä, hoikka, treenattu, mulla on hyvä pylly, kauniit kasvot, hyvät hampaat, tummat kulmat ja ripset, hyvä iho. Meikkaan harvoin.
Turhan vaatimaton olet. Minä pidän itseäni keskimittaisena, lievästi persjalkaisena ja hiukan ylipainoisena kauniina. Tämä voi myös johtua osittain siitä, että käyn pään sisäistä dialogia itseni kanssa, joten usein vaikka yksin kävellessä silmät loistavat, koska minulla on naurussa pitelemistä. Minulla on hassun hauskaa oman pääni sisällä. Tämä varmasti loistaa ulospäinkin. Olen hyväntuulinen.
Juuri tämä. Monet naiset on kauniita kuin nukke tai kukka. Jalat ovat pitkät ja varsi on hoikka. Kaikki on periaatteessa kaunista, mutta sitten puuttuu se sisäinen säteily. Sellainen kiero hymy. Hiukan vino ja pikkuisen mielisairas.
Mona Lisa on klassinen kaunotar kautta vuosisatojen. Toinen puoli kasvoista on ihan erinäköinen kuin toinen: toinen puoli näyttää mieheltä ja toinen puoli naiselta. Johtuuko tästä, mutta mielestäni hänen kasvoillaan on hurskas, viettelevä ja hiukan perverssi hymy. Tämä on se, joka miehiä viehättää eniten. Olen harjoitellut tuota toispuolista hymyä ja eteeristä katsetta. Samalla äidillisen lempeyden tulee huokua. Saavuttamaton, mutta niin lähellä, että tekisi mieli koskettaa. Myöskin käytöksessä sellainen kylmän viileys ja samalla lämpö ja pehmeys huokuvat tuota asennetta.
Hiukan vino hymy ja pieni epämääräinen kiilto silmissä.
Kaikki ovat omalla ainutlaatuisella tavallaan kauniita. ❤️