Kuinka usein lähes nelikymppisen pitää "ilmoitella itsestään" sukulaisille?

No ei tarvitse ilmoitella.

Joudun minäkin ilmoitella ja oon sentään vielä vanhempi ja auta armias jos et vastaan puhelimeen niin piru on irti:-) Tämmöstä se vaan on..

mies52v

Moikka. Olen ollut pari vuotta terapiassa masennus- ja ahdistusoireiden takia. Minulla on ongelmia mm. lähiomaisten kanssa kommunikoinnissa. Terapeutti antaa erittäin harvoin mitään suoria ohjeita tai suosituksia, mutta yksi niistä harvoista on se että aikuisella ihmisellä ei lähtökohtaisesti ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat jo vuosikausia sitten olleet riittävän aikuisia esim. pystyäkseen tekemään lapsen / lapsia, ja ko. lapsi elää nyt itsenäisesti niin... noh, velvollisuudet ovat tässä suhteessa aika vähissä.

Viime kesänä uskalsin lopulta kertoa kahdelle stressiä aiheuttaneelle sukulaiselle että vietän nyt ihan omissa oloissani kaksi viikkoa (!). Molemmat ottivat vähän nokkiinsa. Kellään ei kuitenkaan ollut mitään hätää ja oma helpotukseni oli valtava.

 

Ei tartte ilmoitella ap:n tapauksessa.

Omassa tapauksessani se olen minä joka ottaa yhteyttä sukulaisiin. Kerran vuodessa suunnilleen.

Päivittäin! Kerran olin vastaamatta aamulla puhelimeen ja jo iltapäivällä oli äidin hankkima huoltomies oven takana. Asun omassa asunnossa.

M 42

Olisi hyvä, jos parin viikon välein joku tietäisi, että olet hengissä. Onhan se surullista, että jotkut ovat muumioituneena kuukausia tai jopa vuosia, ilman että kukaan huomaa. Jos sinulla on ystäviä, joiden kanssa olet paljon tekemisissä tai käyt töissä, missä huolestutaan ellei sinua näy, niin sitten riittää vaikka kortti tai viesti muutaman kerran vuodessa, ellet muuten ole läheinen. Pääasia, että on joku, joka huolestuu, jos sinusta ei noin viikkoon tai kahteen kuulu mitään. Kun nuorikin voi saada sairauskohtauksen ilman aiempia oireita ja kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Moikka. Olen ollut pari vuotta terapiassa masennus- ja ahdistusoireiden takia. Minulla on ongelmia mm. lähiomaisten kanssa kommunikoinnissa. Terapeutti antaa erittäin harvoin mitään suoria ohjeita tai suosituksia, mutta yksi niistä harvoista on se että aikuisella ihmisellä ei lähtökohtaisesti ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat jo vuosikausia sitten olleet riittävän aikuisia esim. pystyäkseen tekemään lapsen / lapsia, ja ko. lapsi elää nyt itsenäisesti niin... noh, velvollisuudet ovat tässä suhteessa aika vähissä.

Viime kesänä uskalsin lopulta kertoa kahdelle stressiä aiheuttaneelle sukulaiselle että vietän nyt ihan omissa oloissani kaksi viikkoa (!). Molemmat ottivat vähän nokkiinsa. Kellään ei kuitenkaan ollut mitään hätää ja oma helpotukseni oli valtava.

 

Saanko kysyä että miten terapeuttisi suhtautuu aikuisen lapsen vanhempien yhteydenpitoon? Eli koskeeko tämä sama "lapsemme on nyt aikuinen ja pärjää itse, joten meidän ei tarvitse olla hänen kanssaan nyt tekemisissä enää" myös aikuisen lapsen vanhempiin? Vai onko vain aikuisella lapsella tämä oikeus? Eli lähtökohtaisestiko saa myös vanhemmat itse päättää viitsivätkö enää vastata jälkikasvunsa puheluihin, kun tämä kerran on aikuinen nyt?

Vierailija kirjoitti:

Olisi hyvä, jos parin viikon välein joku tietäisi, että olet hengissä. Onhan se surullista, että jotkut ovat muumioituneena kuukausia tai jopa vuosia, ilman että kukaan huomaa. Jos sinulla on ystäviä, joiden kanssa olet paljon tekemisissä tai käyt töissä, missä huolestutaan ellei sinua näy, niin sitten riittää vaikka kortti tai viesti muutaman kerran vuodessa, ellet muuten ole läheinen. Pääasia, että on joku, joka huolestuu, jos sinusta ei noin viikkoon tai kahteen kuulu mitään. Kun nuorikin voi saada sairauskohtauksen ilman aiempia oireita ja kuolla.

Mulla on kavereita kyllä, mutta kerkeäisin kyllä muumioitumaan ennen kuin kukaan heistä kyselisi mitä kuuluu, ja huolestuisi jos ei saisi vastausta :D

Paikallaolotiedot päälle whatsappiin, niin voivat sieltä katsoa, että hengissä on ollut ainakin 47 minuuttia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moikka. Olen ollut pari vuotta terapiassa masennus- ja ahdistusoireiden takia. Minulla on ongelmia mm. lähiomaisten kanssa kommunikoinnissa. Terapeutti antaa erittäin harvoin mitään suoria ohjeita tai suosituksia, mutta yksi niistä harvoista on se että aikuisella ihmisellä ei lähtökohtaisesti ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat jo vuosikausia sitten olleet riittävän aikuisia esim. pystyäkseen tekemään lapsen / lapsia, ja ko. lapsi elää nyt itsenäisesti niin... noh, velvollisuudet ovat tässä suhteessa aika vähissä.

Viime kesänä uskalsin lopulta kertoa kahdelle stressiä aiheuttaneelle sukulaiselle että vietän nyt ihan omissa oloissani kaksi viikkoa (!). Molemmat ottivat vähän nokkiinsa. Kellään ei kuitenkaan ollut mitään hätää ja oma helpotukseni oli valtava.

 

Saanko kysyä että miten terapeuttisi suhtautuu aikuisen lapsen vanhempien yhteydenpitoon? Eli koskeeko tämä sama "lapsemme on nyt aikuinen ja pärjää itse, joten meidän ei tarvitse olla hänen kanssaan nyt tekemisissä enää" myös aikuisen lapsen vanhempiin? Vai onko vain aikuisella lapsella tämä oikeus? Eli lähtökohtaisestiko saa myös vanhemmat itse päättää viitsivätkö enää vastata jälkikasvunsa puheluihin, kun tämä kerran on aikuinen nyt?

Aikuisten ihmisten ei tarvitse olla yhteydessä toisiinsa oli sukulaisuussuhde mikä tahansa. Tämä tuntuu monelle olevan vaikea ymmärtää, että keneltäkään ei voi "vaatia" yhteydenpitoa, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuuksia toista aikuista kohtaan. Tietysti jos itse haluaa olla esim. "aikuislapsi" vanhempiensa paapottavana tai haluaa omaishoitaa iäkästä sukulaistaan. Mutta kukaan ei voi olettaa tällaista itsestäänselvyydeksi, vaan jokaisen omaa elämää täytyy kunnioottaa ja ketään ei voi velvoittaa yhtään mihinkään.

Kaksi-neljä kertaa vuodessa. Katkaiskaa se napanuora jo. Jos huoltomies tulee oven taa, antakaa tulla. Kyllä se jossain vaiheessa kyllästyy hyppäämään teillä.

Tarkoitin "kuolleen koronaan", ei kotonaan, mutta sama asia kai.

Saako olla vastaamatta jos ei halua jutella monta kertaa viikossa? En juttele itse valituille kavereillekaan niin usein enkä aidosti halua kertoa elämästäni ja yksityisasioistani suvulle. He kauhistelevat kaikkea eivätkä hyväksy itsenäisyyttäni.

Kuka on teidän suvun juorukello? Ei sitä olemassaoloa muille tarvitsekkaan kertoa, hän kyllä kertoo sinusta kaiken muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moikka. Olen ollut pari vuotta terapiassa masennus- ja ahdistusoireiden takia. Minulla on ongelmia mm. lähiomaisten kanssa kommunikoinnissa. Terapeutti antaa erittäin harvoin mitään suoria ohjeita tai suosituksia, mutta yksi niistä harvoista on se että aikuisella ihmisellä ei lähtökohtaisesti ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä vanhempiinsa. Jos vanhemmat ovat jo vuosikausia sitten olleet riittävän aikuisia esim. pystyäkseen tekemään lapsen / lapsia, ja ko. lapsi elää nyt itsenäisesti niin... noh, velvollisuudet ovat tässä suhteessa aika vähissä.

Viime kesänä uskalsin lopulta kertoa kahdelle stressiä aiheuttaneelle sukulaiselle että vietän nyt ihan omissa oloissani kaksi viikkoa (!). Molemmat ottivat vähän nokkiinsa. Kellään ei kuitenkaan ollut mitään hätää ja oma helpotukseni oli valtava.

 

Saanko kysyä että miten terapeuttisi suhtautuu aikuisen lapsen vanhempien yhteydenpitoon? Eli koskeeko tämä sama "lapsemme on nyt aikuinen ja pärjää itse, joten meidän ei tarvitse olla hänen kanssaan nyt tekemisissä enää" myös aikuisen lapsen vanhempiin? Vai onko vain aikuisella lapsella tämä oikeus? Eli lähtökohtaisestiko saa myös vanhemmat itse päättää viitsivätkö enää vastata jälkikasvunsa puheluihin, kun tämä kerran on aikuinen nyt?

Aikuisten ihmisten ei tarvitse olla yhteydessä toisiinsa oli sukulaisuussuhde mikä tahansa. Tämä tuntuu monelle olevan vaikea ymmärtää, että keneltäkään ei voi "vaatia" yhteydenpitoa, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuuksia toista aikuista kohtaan. Tietysti jos itse haluaa olla esim. "aikuislapsi" vanhempiensa paapottavana tai haluaa omaishoitaa iäkästä sukulaistaan. Mutta kukaan ei voi olettaa tällaista itsestäänselvyydeksi, vaan jokaisen omaa elämää täytyy kunnioottaa ja ketään ei voi velvoittaa yhtään mihinkään.

Oletko siis tuo henkilä keltä kysyin, vaan halusitko muuten vain vastata? Kysymykseni nimittäin koski ihan tarkoituksella juuri tuota lainaamaani henkilöä, koska muille kysymyksen vastaus on tietenkin ihan selvä...

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin "kuolleen koronaan", ei kotonaan, m MPutta sama asia kai.

Saako olla vastaamatta jos ei halua jutella monta kertaa viikossa? En juttele itse valituille kavereillekaan niin usein enkä aidosti halua kertoa elämästäni ja yksityisasioistani suvulle. He kauhistelevat kaikkea eivätkä hyväksy itsenäisyyttäni.

Saat vastata juuri niin usein tai harvoin kuin itse haluat. Ja kertoa juuri sen verran kuin haluat. Tai olla vastaamatta ja kertomatta. Sinun valinta, älä ole sukulaistesi kynnysmatto. Jos eivät hyväksy valintojasi (ja sinua), niin miksi tuhlaat aikaasi sellaisiin ihmisiin? Elä omaa elämääsi juuri haluamallasi tavalla.

Minua on yritetty painostaa tiiviimpään yhteydenpitoon vanhempieni kanssa mm. tekemällä huoli-ilmoituksia sosiaalitoimistoon. Pakoon ei pääse..

Vierailija kirjoitti:

Minua on yritetty painostaa tiiviimpään yhteydenpitoon vanhempieni kanssa mm. tekemällä huoli-ilmoituksia sosiaalitoimistoon. Pakoon ei pääse..

Minulla ei siis ole sos.tston asiakkuutta ja olen omillani toimeentuleva ihan tavallinen aikuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Päivittäin! Kerran olin vastaamatta aamulla puhelimeen ja jo iltapäivällä oli äidin hankkima huoltomies oven takana. Asun omassa asunnossa.

M 42

Olin 30+ kun unohdin perjantaina puhelimen kotiin lähtiessä kavereiden kanssa viihteelle. Kun kotiuduin sunnuntaina iltapäivällä, törmäsin rappukäytävässä hätääntyneisiin vanhempiini jotka odottivat poliisia ja huoltomiestä paikalle.

Just sanoin kaksi päivää sitten omille vanhemmilleni, että ei tarvitse joka päivä soitella ja viestitellä, voimme hyvin ja he varmasti sitten kuulevat jos tilanne jotenkin muuttuu. Alkoi ottaa päähän se päivittäinen kuulustelu ja holhoaminen, en halua kertoa heille päivittäisistä tekemisistäni, koska siihen ei mielestäni ole mitään tarvetta.

Olen 30v, 11 vuotta asunut omillani kaukana vanhemmista. Soittavat yleensä kerran viikossa ja silloin jutellaan hetki, se on minulle ok. Tämän koronatilanteen takia luulevat, että kaipaan jotenkin enemmän. En tosiaan.