Olen naimisissa mieleltään sairastuneen henkilön kanssa. Haluatko kysyä jotain?

Osaako se mies arvostaa, että perhe säilyy?

Ei kai persoonallisuushäiriö ole mielen sairaus, sehän on pysyvä ominaisuus? Masennus tietenkin on sitä.

Kerrotko esimerkkejä ihan arjen tilanteista (vaikka perheessä), jolloin epävakaa persoonallisuus korostuu?

Voiko esimerkiksi luottaa että hän hakee lapset sovitusti päiväkodista tai hoitaa lapsia luotettavasti ?

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko esimerkkejä ihan arjen tilanteista (vaikka perheessä), jolloin epävakaa persoonallisuus korostuu?

Voiko esimerkiksi luottaa että hän hakee lapset sovitusti päiväkodista tai hoitaa lapsia luotettavasti ?

Meillä ei ole enää päiväkoti-ikäisiä, vaan pieniä koululaisia. Epävakaa persoonallisuus tekee juuri sitä, että ei voi luottaa. Tunne-elämän reaktiot ovat ylikorostuneita. Eli jos alkaa ottaa päähän, sitten todellakin alkaa ottaa päähän niin paljon, ettei pysty suorittamaan jotain sovittua arjen asiaa. Hän ei vain pysty. Väkivaltainen ei ole, mutta saattaa paasata jostain pieleen menneestä asiasta todella pitkään. Tai toinen vaihtoehto, että lukkiutuu kuoreensa ja murjottaa. Käytännössä hän asuu samassa kodissa ja on rakas isä ja puoliso, mutta minä vastaan kuitenkin arjesta. Masennus tekee hänellä aloitekyvyttömyyttä. Jonkin tehtävän aloittaminen kestää ja kestää. Ruokakauppaan hän ei pysty menemään yksin. Se ei vain onnistu, koska siellä iskee ahdistus ja epätoivo. Kun yhdessä mennään, kauppareissu sujuu yleensä.

-ap

Mulla on epävakaa persoonallisuus. Oot kultainen ihminen. Mulla ei oo sinänsä mitään kysyttävää, toivon että mäkin joskus löytäisin ihmisen, joka kestää mua tälläisen kun oon. Jotenkin tuntuu että karkoitan kaikki pois.

Vierailija kirjoitti:

Osaako se mies arvostaa, että perhe säilyy?

Kyllä hän osaa. Joskus v. 2017 kun masennus uusiutui, oli kausi, jolloin hän sanoi usein, että lähtekää pois, ei hänen kanssaan kannata kenenkään elää. Silloin kaikki oli hyvin synkkää. Siinä tuli lyhyt sairaalajaksokin, jossa sai lääkityksen, joka tasaa pahimpia mustia ajatuksia.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kai persoonallisuushäiriö ole mielen sairaus, sehän on pysyvä ominaisuus? Masennus tietenkin on sitä.

Epävakaa persoonallisuushäiriö luokitellaan mielen sairauksiin, mikäli siitä on pitkäkestoista haittaa henkilön toimintakyvylle. F60.3 on sen luokitus. Yleensä hoitona on psykoterapia ja/tai lääkehoito, joilla pyritään auttamaan ihmistä pärjäämään oireiden kanssa. Itsetuhoinen käytös ja itsemurhayritykset ovat kai yleisiä tilanteita, joissa saatetaan alkaa tutkia, onko taustalla epävakaa persoonallisuus.

-ap

On siinä miestä koeteltu, jos on riesakseen saanut sekä masennuksen että tuon epävakaan persoonallisuusjutun. Tsemppiä teille!

Vierailija kirjoitti:

On siinä miestä koeteltu, jos on riesakseen saanut sekä masennuksen että tuon epävakaan persoonallisuusjutun. Tsemppiä teille!

Kiitos tsempeistä!

Minä aina yritän muistaa, jos on huono päivä ja minulla vähän vaikeaa, niin kuinka vaikeaa hänellä onkaan.

Tässä on vuosien mittaan joutunut tekemään itseensäkin syventävän matkan. Hän ei ole valinnut olla sairas, hän ei itse pysty ”reipastumaan” tai kääntämään pois huonoja tunnetiloja mitään nappia painamalla. Olen kiitollinen siitä, että hän ei ole luovuttanut. Hänellä on sitkeyttä sinnitellä elämässä, vaikkei noiden sairauksien kanssa eläminen helppoa ole.

Koska en ole mikään Äiti Teresa, on minullakin huonoja hetkiä, jolloin ajattelen mielessäni, että älä jaksa pauhata turhanpäiväisestä pikkujutusta tai että etkö nyt voisi yhtään nopeammin pukea niitä vaatteita päälle, että päästään lähtemään kotoa jonnekin. Viimeksi viime viikolla tuskastui omassa mielessäni, kun olin pyytänyt häneltä kantoapua renkaidenvaihtoa varten. Hän oli oikein innoissaan asiasta, että nythän ne renkaat vaihdetaankin ja kevät tulee jne. Kun olisi pitänyt alkaa toimia, ei löydykään sukkaa mistään, kuka on piilottanut sukan, kuka pesi pyykkiä ja hävitti sukan. Minä sanoin hyvin rauhallisesti, että kori on täynnä puhtaita sukkia, vaihdapa vaikka urheilusukat välillä jalkaan. Hän ei päässyt irti siitä tunteesta, että on ylivoimainen ponnistus lähteä nostamaan autonrenkaita, kun ei sukkaakaan löydy. Minullekin alkoi tulla turhautumisen tunne. Lähdin ulos vähäksi aikaa tuulettamaan päätäni. Hän istui katsomassa tv:tä, kun palasin sisälle. Kysyin, lähdetäänkö nostamaan ne renkaat, kunhan tuo ohjelma loppuu. Hän sanoi jotain sen suuntaista, että ehkä, jos sattuu huvittamaan. Sillä kertaa sattui huvittamaan. Meillä oli oikeastaan ihan mukava tuokio siellä yhdessä.

Sen olen oppinut, että niitä omia pahoja ajatuksia tai turhautumistani ei kannata minun sanoa ääneen, sillä se vain lisää hänen ahdistustaan ja heikentää toimintakykyä entisestään. Minä aidosti toivon, että vaikka vuoden päästä asiat on hänen päässään paremmin.

-ap

Miksi levittele henkilökohtaista tietoa puolisostasi?

Minä ainakin loukkaantuisin jos puolisoni hölisisi foorumeilla asioitani, vaikkakin anonyymisti.

En.

Ukko37 kirjoitti:

Miksi levittele henkilökohtaista tietoa puolisostasi?

Minä ainakin loukkaantuisin jos puolisoni hölisisi foorumeilla asioitani, vaikkakin anonyymisti.

Ei ne mielen sairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan sairaudet tai vaikeudet elämässä. Niistä on tehty tabu. Tapasin taannoin naisen, jonka mies sairastaa skitsofreniaa. Hän sanoi, että onpa helpottavaa puhua jonkun kanssa asiasta, koska mies ei suostu siitä puhumaan ja lähisuku ei halua. Meitä on paljon, jotka elävät mieleltään sairastuneen omaisena.

-ap

Onko miehelläsi vielä elämää kodin ulkopuolella? Vai nyhjöttääkö hän kotioloissa 24/7?

Tuli mieleen kysymys, joka on ehkä kaikkien huulilla, mutta kehtaako sitä sitten kysyä. Että onko teillä vielä sellaista yhteistä elämää sängyssä? En ole mitenkään utelias, mutta tuli vaan mieleen.

Olet todella jaksavainen. Muista huolehtia myös itsestäsi. Paras ystäväni on epävakaa, ja lopulta en enää kestänyt. Tuin häntä vuosikymmeniä, mutta koskaan en saanut takaisin, vaan hän hylkäsi minut aina vaikeuksissani. Jouduin antamaan periksi, ettei oma mielenterveys katoa.

Vierailija kirjoitti:

Onko miehelläsi vielä elämää kodin ulkopuolella? Vai nyhjöttääkö hän kotioloissa 24/7?

On hänellä jäljellä jotain toimintaa myös kodin ulkopuolella. Käy eräässä luontoharrastuksessa kesäisin kerran, pari viikossa. Tai vuonna 2017 ei poistunut kotoa, mutta viime ja toissa kesänä on käynyt. Hän on käynyt joskus myös lukemassa kirjaston lehtisalissa harrastukseensa liittyviä lehtiä. Muu perhe yleensä lainailee kirjoja sillä aikaa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Osaako se mies arvostaa, että perhe säilyy?

Älä typeriä kysele. taidat olla persu kun jauhat älyttömyyksiä, häpeä rontti....

Täytyy sanoa, että terveetkin ihmiset voivat olla hankalia. Teet oikein. Tarvittaessa saatte varmaan myös apuja.

Vierailija kirjoitti:

Ukko37 kirjoitti:

Miksi levittele henkilökohtaista tietoa puolisostasi?

Minä ainakin loukkaantuisin jos puolisoni hölisisi foorumeilla asioitani, vaikkakin anonyymisti.

Ei ne mielen sairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan sairaudet tai vaikeudet elämässä. Niistä on tehty tabu. Tapasin taannoin naisen, jonka mies sairastaa skitsofreniaa. Hän sanoi, että onpa helpottavaa puhua jonkun kanssa asiasta, koska mies ei suostu siitä puhumaan ja lähisuku ei halua. Meitä on paljon, jotka elävät mieleltään sairastuneen omaisena.

-ap

Meitä on myös paljon, jotka elävät noiden diagnoosien kanssa. Minulla on aikalailla samat kuin miehelläsi.

Pitkä (yli 15v) parisuhteeni kaatui asiaan, joka ei välttämättä liittynyt lainkaan sairauteeni, koska olin aina ollut sitä mieltä, että en halua lapsia. 

Kiitos kirjoituksestasi ja tsemppiä teille! 

Todella tärkeää, että näistäkin asioista puhutaan. Elämä ei varmasti ole helppoa teidän perheellä. Kohteleeko miehesi sinua ja lapsia hyvin vai kuohahteleeko tunteet? Muista pitää hyvää huolta itsestäsi. Olet viisas ihminen. 💜