Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Nyt olen sen ikäinen kuin olin nuorena passikuvassani
Morso matkustaisi helposti mun passilla minne vaan.
Näytän siinä oikeasti sarjamurhaajalta. Ihan kuin joku vangitsemiskuva. Vihainen ja välinpitämätön tuijotus.
Kuva näyttää siltä että sen on ottanut parturi todistusaineistoksi poliisille juuri ennen kuin tapan hänet pieleen menneen sivutukan takia.
Viimeisimmän passikuvan jälkeen päätin etten enää ikinä leikkaa hiuksia lyhyiksi - luulin hetken että mulle on vahingossa lähetetty tunnetun hierojan Harri Puhjon henkkarit.
Oma kuvani on kuin suoraan jostain 90-luvun alun Alibin kannesta.
Kun olin työmatkalla, minun täytyi ottaa aulan automaatilla kuva itsestäni vierailijakorttia varten. Kuvasta tuli tosi kamala ja kun vierailun isäntä tuli, sanoin hänelle, että kuvassa näytän Hämeenlinnan naisvankilan asukilta. Hän ei heti tajunnut mitä tarkoitin.
Täälläkin näytetään ihan poliisin pidätyskuvan s ar ja mur haajalta. Ei siinä mitään mutta poliisilaitoksella passi hakiessa vielä sanoivat, että nyt on onnistunut kuva.
Mulla on niin kamala passikuva 80 luvulta, että pidän sitä keittiön kaapinovessa. Saa aina hyvät naurut ku sitä kattoo.
Tukka ponnarilla ja hiukset ku harvat oljenkorret ympäri päätä. Päälaella jonkinlainen tupsu.
Ei kiesus, olinko mä tosiaan noin törppö?
Miten ihmeelle ne voikaan saada nyky tekniikalla niin hirveitä niistä kuvista.
Siis hirveämpiä kuin kuvattava on luonnossa.
Mun kuvassa, jossa olen 5v nuorempi, naama näyttää tosi leveältä ja joka ikinen juonne korostuu. Näytän tosi väsyneeltä.
Kuva otettu yläviistosta.
Pöhöttynyt vankikarkurimummo, vaikka kuva otettu,kun olin 30. :/
Täällä kans hyvin pöhöttynyt lättänaamainen ja toinen silmäkin näyttää pienemmältä, huuleton harvatukkainen poliisin pidätyskuvalainen nuori nainen. :( En kehtaa kellekään näyttää passia ellei pakko.
Olen suomalainen blondi, jolla on kasvoissa pari tuskin erottuvaa luomea. Passikuvassani on syyläisestä lärvistään tunnettu hevilegenda Lemmy Kilmister vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans hyvin pöhöttynyt lättänaamainen ja toinen silmäkin näyttää pienemmältä, huuleton harvatukkainen poliisin pidätyskuvalainen nuori nainen. :( En kehtaa kellekään näyttää passia ellei pakko.
Täällä sama. Huulet ja hiukset ovat jääneet valokuvaamoon. Silmät on kuin allergiakohtauksessa.
Leveä taikinanaama, jota on venytetty epäsymmetrisesti joka suuntaan. Vasemmalla yläkulmassa jokin hiushapsu. Silmien ympärillä mustat renkaat. Iho valju, lähes harmaa. Kulmakarvat olemattomat, samoin ripset. Silmät lähellä toisiaan ja pistävät. Nenä suurentunut entisestään. Suu tiukkahuulinen viiva. Lähes olematonta. Leukaperät kuin buldogilla. Ilme vihainen.
Ehanaa.
Naurattaa aina, kun katsoo passikuvaa. Oli vaikea saada lähetettyä passihakemusta, kun naurusta ei meinannut tulla loppua.
Oli hienoa että henkkarissa oli viimeksi leima laitettu kurkun kohdalle, se peittää aikuisten keski-ikäis kaksoisleuan. Toivottavasti tuo leima laitetaan jatkossakin pahimpaan kohtaan. Nerokasta, todella hyvä niksi.
Itkin ja nauroin samanaikaisesti kun näin tän viimeisimmän passikuvan. En tiedä mitä on tapahtunut mutta toinen puoli naamasta ikäönkuin roikkuisi ja muutenkin näyttää kun olisin kolho itäeurooppalainen vankilamuikkeli. Olen mielestäni suht ok näköinen mutta tää kuva kertoo ihan jotain muuta.
Näytän enemmän mun sukulaiselta kuin itseltäni.
Tunnistettava.