Lykkään ahdistavien asioiden tekemistä

Esimerkiksi vastaanottoajalle menemistä tai puheluun vastaamista en tavallisesti jännitä. Asiat ovat ahdistavia vain, jos ne vaativat minulta oma-aloitteisuutta, mielipidettä tai päätöstä. Ap

up

Mä oon ihan niin kuin sinä. Olen kyllä petrannut tässä vähän vuosien mittaan. Määrään itselleni aikataulun, missä asia pitää hoitaa. Perustelen myös itselleni, miksi se pitää hoitaa nyt (muuten jää tekemättä). Vastaavasti luistan sitten muista asioista, annan itseni luvan olla tekemättä jotain, kunnes tulee sellainen olo, että haluan tehdä. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat monet siivoustoimenpiteet.

Ongelma on että tuomitset itsesi jos tehtävä on huonosti tehty. Se ei ole tarpeellista.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on että tuomitset itsesi jos tehtävä on huonosti tehty. Se ei ole tarpeellista.

Eikö? On kyllä totta, että moitin itseäni huonosta laadusta tai huonoista päätöksistä. Mutta moitin lykkäämisestäkin.

Ota itseäsi niskasta kiinni, lopeta se ruikutus joka saitilla. Vastuu on avainsana.

Onko sinulla sellainen tunne, että kun sinulla on monta eri asiaa, jotka vaativat tekemistä, ne ikään kuin muodostavat yhdessä sellaisen ahdistavan möykyn, johon on vaikea päästä käsiksi? Minulla on sellainen tunne, ja siksi yritän ajatella asioita aina yksittäisinä juttuina. Keskityn siihen, että teen sen yhden jutun.

Vierailija kirjoitti:

Ota itseäsi niskasta kiinni, lopeta se ruikutus joka saitilla. Vastuu on avainsana.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että "ota itseäsi niskasta kiinni" on neuvo, joka ei auta. Ne kaikki kerrat, jotka mä oon päättää ottaa itseäni niskasta kiinni... mikään niistä kerroista ei ole auttanut. Tietynlaisten rutiinien ja strategioiden luominen sen sijaan on auttanut. Mutta ensin on pitänyt oppia ymmärtämään sitä, mikä tää juttu oikein on.

nro 3

Kokemuksen syvä rintaääni on nyt puhunut niin pitkään, mutta ei auttanut missään. Siinä alkaa pikkuhiljaa siirtämään vastuuta kaikesta muille, käpertyy kokonaan itseensä ja alkaa käyttäytymään uhrin tavoin omassa pienessä maailmassaan.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksen syvä rintaääni on nyt puhunut niin pitkään, mutta ei auttanut missään. Siinä alkaa pikkuhiljaa siirtämään vastuuta kaikesta muille, käpertyy kokonaan itseensä ja alkaa käyttäytymään uhrin tavoin omassa pienessä maailmassaan.

Ok, mistähän sitten johtuu, että kun olen oppinut ymmärtämään tätä ongelmaani ja kehittämään strategioita sen ratkaisemiseksi, olen päässyt paljolti eroon tästä välttelystä (tärkeissä asioissa)? Voisitko vielä kertoa, millä tavalla käyttäydyn uhrin tavoin ja kuka on se henkilö, jolle vastuun sysään?

nro 3

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla sellainen tunne, että kun sinulla on monta eri asiaa, jotka vaativat tekemistä, ne ikään kuin muodostavat yhdessä sellaisen ahdistavan möykyn, johon on vaikea päästä käsiksi? Minulla on sellainen tunne, ja siksi yritän ajatella asioita aina yksittäisinä juttuina. Keskityn siihen, että teen sen yhden jutun.

Kyllä, ja ongelman aiheuttaa se, että tärkeitä asioita kasaantuu. Esim. tänään hoidin yhden tai oikeastaan kaksikin tärkeää asiaa (viime tingassa). Näihin meni aikaa todellisuudessa 1,5 tuntia, mutta ne ovat vaatineet minulta päiväkausia energiaa ja yrittämistä etukäteen. Vielä olisi kuitenkin yksi, johon olisi pakko reagoida. Sen jälkeen on ei-tärkeät kuten kavereiden viestit, joita olen taas lykännyt kauan. Sekin harmittaa, kun aina vastaan päiväkausien päästä ja annan tosi ylimielisen ja hankalan kuvan itsestäni. Kyllästyttää pyydellä aina anteeksi, mietin että koska kanssani luovutetaan lopullisesti. Kun oikeasti kyllä välitän näiden asioiden hoitamisesta ja ihmissuhteiden ylläpidosta, mutta ei sitä kyllä mistään huomaa. Ap

Kaikki asialliset jutut teen kyllä deadlineen mennessä, mutta kaikki vähemmän pakolliset jää roikkumaan. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla sellainen tunne, että kun sinulla on monta eri asiaa, jotka vaativat tekemistä, ne ikään kuin muodostavat yhdessä sellaisen ahdistavan möykyn, johon on vaikea päästä käsiksi? Minulla on sellainen tunne, ja siksi yritän ajatella asioita aina yksittäisinä juttuina. Keskityn siihen, että teen sen yhden jutun.

Kyllä, ja ongelman aiheuttaa se, että tärkeitä asioita kasaantuu. Esim. tänään hoidin yhden tai oikeastaan kaksikin tärkeää asiaa (viime tingassa). Näihin meni aikaa todellisuudessa 1,5 tuntia, mutta ne ovat vaatineet minulta päiväkausia energiaa ja yrittämistä etukäteen. Vielä olisi kuitenkin yksi, johon olisi pakko reagoida. Sen jälkeen on ei-tärkeät kuten kavereiden viestit, joita olen taas lykännyt kauan. Sekin harmittaa, kun aina vastaan päiväkausien päästä ja annan tosi ylimielisen ja hankalan kuvan itsestäni. Kyllästyttää pyydellä aina anteeksi, mietin että koska kanssani luovutetaan lopullisesti. Kun oikeasti kyllä välitän näiden asioiden hoitamisesta ja ihmissuhteiden ylläpidosta, mutta ei sitä kyllä mistään huomaa. Ap

Mulla on ihan sama juttu tuon viesteihin vastaamisen kanssa. Siksi olen päättänyt, että vastaan heti, tai jos en just sillä hetkellä ehdi, vastaan seuraavalla kerralla, kun menen vessaan. Jos on kyse vaikka jonkin asian sopimisesta, johon en osaa just sillä hetkellä vastata, pyrin vastaamaan esim., että ilmoitan sulle, kun tiedän. 

Kaikki vireillä olevat asiat kuormittavat sitä osaa ajattelusta, joka työstää asiaa. Siksi pyrin siihen, että jos on eri juttuja, jotka pitää tehdä, pyrin varaamaan niille tietyt ajat ja sitten olen ajattelematta niitä muina aikoina. Esim. jos on viikko aikaa hoitaa 3 asiaa, joihin menee siis kaikkiin oma aikansa, päätän päivät, joina teen hommia asian 1, asian 2 ja asian 3 parissa  – muina päivinä pyrin siihen, etten mieti niitä. Jos "väärä" asia tulee mieleeni, yritän aktiivisesti työntää sen pois mielestäni. 

Siihen annan itselleni luvan, että jos aidosti tekee mieli tehdä asiaa 2 asian 1 päivänä (olettaen, että asian 1 on hoidettu), niin voi tehdä. Mutta vain, jos tulee oikeasti sellainen olo, että nyt teen sen. Mitä enemmän olen pyrkinyt tähän, että varaan selvät lokerot asioiden tekemiselle, sitä enemmän aloitekykyä on tullut.

Minä taas teen ahdistavat asiat heti pois. On paljon kivempi, ettei sen jälkeen viikkoon ahdista, kuin se, että ahdistaa koko viikon.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki asialliset jutut teen kyllä deadlineen mennessä, mutta kaikki vähemmän pakolliset jää roikkumaan. :(

Mä oon antanut itselleni ihan luvan kanssa jättää monet ei niin tärkeät asiat roikkumaan sillä ajatuksella, että teen sen sitten, kun tekee mieli. Se on oikeasti auttanut. Pitää tunnistaa se, minkä verran kykenee tekemään asioita ja vähentämään tehtävälistaa, jos roikkuvat asiat tuntuvat ylivoimaisilta.

Minä taasteen vaikeat adiat heti aamusta. Jos ei huvita tai en saa aikaiseksi, niin sitten en anna itselleni lupaa tehdä mitään. Saan vaan istua tuolilla ja tuijottaa eteenpäin. Ei sitä kauaa jaksa, ja sitten tulee tehtyä.

Mulla on tapana saada asiioista ahdistavia sillä että teen liian ison otsikon: esim. siivoa asunto. Tehtävä on liian iso. Jos palastelen sen osiin usealle päivälle niin saatan onnistua. Esimerkiksi tänään tiskipöytä tyhjäksi ja kiiltämäään.

Sen haluan vielä sanoa ennen kuin lähden tästä palstalta, että pitää myös olla itselleen armollinen näissä asioissa, muuten ei pääse eteenpäin. Pitää tunnustaa ja tunnistaa se, että mä oon tällainen, tämä on mun ongelma. Sillä tavalla pystyy myös tuntemaan ylpeyttä siitä, kun saa niitä asioita tehtyä ilman, että ne pääsee roikkumaan. Jos on vain ankara itselleen ja häpeää tätä piirrettä itsessään, niin eivät ne saavutetut jutut sitten myöskään tunnu hyvältä.

Kannustan teitä kaikkia asioiden roikuttelijoita nyt sekä kokeilemaan asioiden jakamista tietyille päiville ja tietyille hetkille, mutta myös miettimään ja tunnustelemaan näitä asioita itsessänne. Ensinnäkin tunnistamaan sen, mistä se välttely alkaa. Toiseksi tunnistamaan niitä tunteita, mitä itsessä herää. Ja kolmanneksi, kun tosiaan selkeästi järjestelemään ne tehtävät asiat tietyille päiville, myös nauttimaan siitä, että kun olen hoitanut siihen yhteen asiaan liittyvät toimet sille annetussa lokerossa, ei tarvitse silloin miettiä  niitä muita asioita ja kantamaan sitä valtavaa huolipalloa mukanaan koko ajan.

Tuttua. Kai se on ihan vain pelkoa.

Minulle inhottava ja pelottava asia on marsujen kynsien leikkaaminen. Kun on joskus leikannut vahingossa kynnen ytimeen, operaatio on aivan kamala. Etenkin mustien kynsien kohdalla, kun ydintä ei vain näe.

Ja niin aina vähän siirrän leikkaamista, ja sitten suutun itselleni, kun tuntuu, että päästin kynnet vähän liian pitkiksi ja sekin on väärin.

Asia ei muutu miksikään vaan pysyy yhtä inhottavana vuodesta toiseen.

Koiran kohdalla taannoin ratkaisin asian niin, etten leikannut, vaan viilasin kynnet. 😂 Marsuilla se vain ei onnistu.

Jos olisin täysin tunnekylmä, ei olisi ongelmaa.

Jotkut ahdistavat asiat vaativat vähän ajatustyötä ja suunnittelua, eli ei riitä vain se että tekee sen, vaan kannattaa vähän funtsia että miten. Tällaisten juttujen annan hautua, yleensä liian kauan. Mutta jos tekisin ne heti pois alta, niin huomaisin heti jälkeenpäin että miten olisi pitänyt tehdä ja olisi kauhea morkkis siitä. Tälle pitäisi keksiä joku hyvä välimuoto. Kiitos monista hyvistä vastauksista! Vähän helpotti sentään, että en ole läheskään ainoa näiden ongelmien kanssa.

Ap