Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden kokemus äidin vihansekaisesta huolesta
07.04.2020 |
Tekee juuri nyt mieleni kirjoittaa tämä kokemus johonkin ylös ja palstana sattuu nyt olemaan vauva.fi heh.
Olin nuorena, siis todella nuorena (noin 8v eteenpäin) lapsi jolla vaikeuksia syömisen ja itseinhon ja muiden mielenterveyden oireilujen kanssa. Lääkäriäitini huomasi tällaisen käytöksen. Avun, tuen ja turvan sijaan hän kuitenkin kohteli minua kovin vihamielisesti, etenkin syömishäiriön takia. Muistan, kun ala-asteaikoinani olin langanlaiha, enkä saanut kurkusta alas päivisin 100 kaloria enempää. Salasin tietysti tällaiset asiat parhaani mukaan, mutta välillä äiti toki huomasi. Silloin hän tuli vihaiseksi, alkoi vaatimaan että tungen ruokaa suuhuni ja usein uhkasi ilmoittaa opettajilleni, jotta he vahtisivat, että syön koulussa tarpeeksi. Usein uhkaili ohessa, että ”haluatko, että kerron kaikille tästä?” yrittäen nöyryytyksen uhalla saamaan minut syömään. Tällainen oli tietenkin pienelle syömishäiriöiselle lapselle todella ahdistavaa, enkä sen jälkeen yhtenäkään anoreksiavuotenani kehdannut puhua olostani sitten läheisille tai terveydenhuolloin ammattilaisille.
Tiedän, että äitini välitti minusta ja oli todella huolissaan. Mutta edelleen usein mietin, miksei hän lähestynyt asiaa eri kantilta. Asia vaivaa edelleen, enkä monien vuosien jälkeen ole vieläkään oikein kunnolla parantunut, vaikka paino on normaalilukemissa.
Myös ensimmäisinä masennusaikoinani, joskus teininä, äiti teki todella selväksi, että itsemurha olisi todella itsekäs teko ja pilaisin sillä hänenkin elämän. Se oli vaikeaa kuultavaa.
Ehkä kirjoitin tämän siksi, että saisin sen alta pois, tai siksi, että saattaa olla muita, jotka pystyvät samaistumaan.
Kommentit (12)
Milloin tämä oli, 80-luvulla? 90-luvulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Milloin tämä oli, 80-luvulla? 90-luvulla?
2000-luvulla.
Vanhemmat eivät aina itsekkään tiedä miten pitäisi toimia. Äiti on vaan ollut huolissaan ja uskonut että pakottamalla söisit edes jotain.
Näihin lasten syömishäiriöihin edelleen saa todella huonosti mitään apua, kun oman lapsen kanssa olen saanut samaa läpi käydä.
Mä olin vähän samanlainen äiti. Huoli lasten terveydestä sai mut aina kiukkuiseksi. Ollaan paljon puhuttu tästä jo aikuisten lasten kanssa ja tytär huomasi itsessään samoja piirteitä äidiksi tultuaan. Meillä ei toki uhkailtu ketään, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat eivät aina itsekkään tiedä miten pitäisi toimia. Äiti on vaan ollut huolissaan ja uskonut että pakottamalla söisit edes jotain.
Näihin lasten syömishäiriöihin edelleen saa todella huonosti mitään apua, kun oman lapsen kanssa olen saanut samaa läpi käydä.
Näin se varmaan oli. Ymmärrän täysin, ettei aina vanhempana tiedä parasta vaihtoehtoa ja äitini on sellainen ihminen, joka stressiin reagoi hieman vihaisestikin joskus. Huolissaanhan hän varmasti oli.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että äitiäsi ammattinsa puolensa hävetti, että hänen lapsellaan on mielenterveysongelmia. Se tulee jo aika hyvin ilmi tuosta: "Haluatko, että kerron kaikille tästä?" -kohdasta. Hän varmaan yritti saada sinut salaamaan asian tekemällä siitä häpeällisen. Eli periaattessa häntä itseään pelotti, jos kaikki saavat tietää ja juorut alkavat liikkua. En tiedä missä asuitte tai missä nyt aikuisena asut, mutta pienillä paikkakunnilla se juoruilu oikeasti tappaa ihmisiä henkisesti. Se on todella raskasta.
En puolustele äitiäsi tai oikeuta hänen käytöstään. Toivon myös, että olet saanut apua ja sinulla menee nyt paremmin. Aloitusviestistä saa sen kuvan aikamuodosta, että äitisi olisi mennyt jo, mutta yhdessä viestissä vastaat, että äitisi on... Oletan siis, että hän on elossa. En tiedä väleistänne nykyisellään, mutta ehkä voisit ottaa asiaan puheeksi syyllistämättä. Kertoa, miltä tilanne sinusta tuntui.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin vähän samanlainen äiti. Huoli lasten terveydestä sai mut aina kiukkuiseksi. Ollaan paljon puhuttu tästä jo aikuisten lasten kanssa ja tytär huomasi itsessään samoja piirteitä äidiksi tultuaan. Meillä ei toki uhkailtu ketään, onneksi.
Sama täällä. Huoli lasten terveydestä on saanut minut kiukkuiseksi. Samoin äitini minun lapsuudessani.
Oma lapseni oli huono syömään. Siis taaperona. Syömiseen saattoi mennä 45 minuuttia. Jouduin tuputtamaan ja pakottamaan. Lapsi oli alipainoinen, muttei mitenkään pahasti.
Minua ahdistaa tuo pakottaminen nyt. Ahdisti tosin silloinkin.
Tilanne nyt: 14-vuotiaasta eteenpäin alkoi syödä herkkuja niin paljon, että lihoi. (osti omilla rahoillaan, jotka saanut merkkipäivinä ym. Lihottavat herkut ovat yllättävän halpoja.) Nyt on 23-vuotias. Syö normaalia ruokaa huonosti ja ruuat ovat erittäin epäterveellisiä. Ylipainoa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Myös ensimmäisinä masennusaikoinani, joskus teininä, äiti teki todella selväksi, että itsemurha olisi todella itsekäs teko ja pilaisin sillä hänenkin elämän. Se oli vaikeaa kuultavaa."
Siis mainitsitko äidillesi, että aiot tappaa itsesi, vai ottiko äitisi itsemurhan puheeksi yllättäen?
Äitini oli myös tuollainen suuttuja. Lisäksi kipuja/tuonoja oloja tms aina vähäteltiin ja epäiltiin että valehtelen. Siksi varmaan nykyäänkin häpeän ilmoittaa työpaikalleni että olen sairas ja jotenkin on sellainen olo että ne epäilee että valehtelen, koen huonoa omaatuntoa poissaolosta.
Tarkennuksena se, etten koskaan suoraan kertonut äidille olostani, hän vain huomasi oireeni.