Voiko pelkkä Asperger olla riittävä peruste erityisluokkaan?
Vai onko erkkaluokilla olevilla asseilla yleensä lisäksi myös muita ongelmia?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on asperger, en ole koskaan ollut erityisluokassa, enkä olisi sinne edes halunnut.
Ei oppilas sitä itse voi päättää.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut useammankin alan asiantuntijan suosittelevan, että asseja ei tulisi laittaa erityisluokkiin, ellei heillä ole Aspergerin lisäksi muita ongelmia, kuten esim. huomattavia oppimis- tai keskittymisvaikeuksia. Monet erityisluokanopettajat ovat myös todenneet, että assit on lähetetty heille lähinnä yleisopetuksen opettajien ammattitaidon puutteen vuoksi, assit sinänsä voisivat pärjätä oikein hyvinkin yleisopetuksessa, kunhan heidän erityispiirteensä osattaisiin ottaa huomioon oikealla tavalla.
Tuo on juuri sitä erityisopetusta! Kyllähän kuka tahansa pärjää yleisopetuksessa, jos erityispiirteet otetaan huomioon oikealla tavalla.
Assit ovat usein väliinputoajia, ja heille täydellisesti sopivan luokan löytyminen voi olla haasteellista: yleisopetuksen luokissa voi olla liikaa hälinää ja aistiärsykkeitä, kun taas monissa erityisluokissa etenemistahti on heille liian hidas.
Joo ei välttämättä kannata jäävät ADHD oppilaiden varjoon välttämättä ei kovin kiva. Mut jos on pakko. Vuorovaikutusta voi treenata jos vain se ongelmana kyllä sen huomaa jos on ihan muutakin ...
Mielellään normaaliluokkaan, ja enemmän ammattihenkilöitä kertomaan kouluihin Aspergerista. Erityisopetus on ennemminkin "vammaisten" ja oppimisvaikeuksisten opetusta, ja harvemmin Asperger on niin "lamauttava", että sen vuoksi tarvitsisi erityisopetusta.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä en tiedä ketään, joka olisi mennyt suoraan erityisluokalta/-koulusta lukioon, siis niin että olisi ollut peruskoulun loppuun asti erkkaluokalla. Onkohan tähän syynä se, ettei erkkaluokkien opetuksen taso riitä tekemään oppilaista lukiokelpoisia vai ajatellaanko, että on liian iso muutos siirtyä opiskelemaan isompiin ryhmiin, joilla on vaihtuvat opettajat ja luokkatilat?
Erityisluokalta ammattikoulun kautta korkeakouluun. Opetuksen taso ei ollut erilainen tavalliseen luokkaan verrattuna. Vain ryhmäkoko ja opettajamäärä.

Hyvä, että jossain on noin toimivia erityisluokkia. Tällä paikkakunnalla ei yhdessäkään tietämässäni tapauksessa olla oikeasti edetty samaan tahtiin kuin yleisopetuksessa, vaikka virallisissa papereissa opetussuunnitelma olisikin sama. Lieköhän paikkakunnan koolla vaikutusta asiaan, ehkä isommissa kaupungeissa on enemmän resursseja?
Älykkään aspergerin paikka on lähinnä JOPO-luokka, jos on vaarassa syrjäytiminen ja alisuoriutuminen. Kaikissa kunnissa tätä ei ole, mutta jos on, ottakaa selvää. JOPO on tosin vain 7.-9. luokkalaisille mahdollista.
Joustava perusopetus -haulla löytyy enemmän tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Mielellään normaaliluokkaan, ja enemmän ammattihenkilöitä kertomaan kouluihin Aspergerista. Erityisopetus on ennemminkin "vammaisten" ja oppimisvaikeuksisten opetusta, ja harvemmin Asperger on niin "lamauttava", että sen vuoksi tarvitsisi erityisopetusta.
Siis millä ammattitaidolla nyt sanot? Onhan ketjussa jo todettu että yksilöllistä. Tarkoitan kommenttisi nyt erityisopetuksesta että, toki tukea tarvitsevien tulee sitä saada, meillä on kolmiportainen tuki eli yleinen, erityinen ja tehostettu tuki. Oppilas on aina oikeutettu oppimisen tukeen, ja erityisopetusta antaa myös laaja-alainen erityisopettaja joten on erityisopetusta muuallakin kuin erityisluokissa,joille siirtymiseen tarvitaan jo erityisen tuen päätös joka on valituskelpoinen oikea päätös. Ei sinne vain mennä. Tai jos ei mene ei olisi oikeutettu erityisopetukseen.
Tukea saa kirjoitti:

Hän tarkoitti varmaan sitä, että harvemmin Asperger sinänsä vaikeuttaa oppimista, mutta toki asseilla voi olla lisäksi oppimisvaikeuksia, ihan niin kuin kaikilla muillakin.
Assejakin on niin monenlaisia. Osalla ei ole juurikaan näkyviä oireita, kun taas toisista huomaa heti. Vaikea sanoa siis mitään yleispätevästi, vaan asia on harkittava aina tapauskohtaisesti.