saako teistä 13 vuotias myydä oman pleikkarinsa ilman vanhempien lupaa
Kommentit (4)
mistäs se 13v on ne rahat saanut? Eihän tuonikäinen saa vielä edes tilata lehtiäkään ilman vanhempien suostumusta.
alaikäisen lapsen ostoksiin ja tietysti myös kaupantekoon. Muistaakseni lain mukaan alaikäisen, omaa rahaakin jo tienanneen, lapsen omaisuus, jotenkin epämääräisesti "arvokkaammat" ostokset ovat vielä vanhempien päätäntävallan alla. Esim. kauppias voi kieltäytyä myymästä pelikonsolia tai muuta isompaa lapselle ilman todistusta vanhempien luvasta ko. ostokseen.
Tietenkään lapsi ei saa tehdä päätöksiä noin isojen tavaroiden kauppaamisestakaan ilman vanhemman lupaa. 13-vuotias ei ole hankkinut pleikkaa OMALLA rahalla, ja vaikka olisikin, ei saisi päättää sen myymisestä lainkaan mukaan. Jotain keräilykortteja tai muita pieniä esineitä lapset voivat vaihdella itsekseen, mutta eiköhän se ole ihan yleinen kasvatusperiaate, että isommat ostokset ja myymiset/vaihtamiset tapahtuvat aina vanhemman luvalla!
Mutta jos myy vanhempiensa luvalla, niin rahoja ei tarvi antaa vanhemmille, mutta vanhemmilla on oikeus kontrolloida mitä rahoilla tekee.
ja käyttää rahat itse antamatta niitä vanhemmilleen?