Voisiko joku ongelmaperhe selittää miksi väkivalta lisääntyy etätyöaikana?

Miksi on menty naimisiin tai muutettu saman katon alle? Eikö se puoliso otettu just sitä varten, että  on tukena niin hyvinä kuin huonoina aikoinakin? Parisuhteessa selvitään vaikeuksista yhdessä, ei erikseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette kesälomilla, jouluna jne? 

Itse olen aina surrut, että ei ole riittävästi perheen yhteistä aikaa. Nyt on.

Ottakaa tämä mahdollisuutena! Ja jos puoliso on hirviö, ottakaa tämä mahdollisuutena muuttaa elämänne suuntaa. Elämä on liian lyhyt ja hauras haaskattavaksi huonoon suhteeseen. Sellaisessa ei ole voittavia osapuolia.

Kesälomalla ja jouluna tehdään kaikkea kivaa, matkustellaan ja kyläillään sukulaisten luona, käydään uimassa, mökillä, laivalla jne. Meillä on kyllä ennen koronaakin ollut riittävästi yhteistä aikaa perheen kanssa. Lisäksi nyt on vielä huoli kuinka taloudellisesti selvitään.

Ehdit kommentoimaan ensin. Todellakin ihmettelen millaisia lomia ihmiset viettävät, jos nykytilanne on jollain tavalla verrannollinen loma-aikaan. Minä en loma-aikana opiskele enkä tee töitä, en myöskään tee koululaisen kanssa koulutehtäviä. Normaali arki meillä on tasapainoista, sillä jokaisella on yksi kohtuuhintainen harrastus ja runsaasti vapaa-aikaa työn ja koulun ulkopuolella. Taloudesta ja terveydestä en ole erityisen huolissani, koska olemme vain kotona, vakituinen työpaikka ja säästöjä on.

Vapaalla ja lomilla tapaamme ystäviä, käymme kirjastossa, erilaisissa tapahtumissa ja konserteissa, uimassa, shoppailemassa, ravintolassa, retkillä yms. Vietämme yhteistä aikaa vanhempieni luona ja heidän mökillään, mutta nyt ei sinnekään pääse, koska he asuvat Uudenmaan ulkopuolella. Elämämme ei ole koskaan ollut suorittamista, joten emme todellakaan kaipaa mitään "pakkopysähdystä". Ilmeisesti monella muulla elämä on suorittamista niin tällainen tulee tarpeeseen.

Ongelmavanhemmalla pinna kiristyy sillä voi olla stressiä työn pysyvyydestä ja raha-asioista. Ketuttaa ja suututtaa. Lisäksi jatkuva yhdessä olo perheen kanssa ärsyttää, ei saa omaa rauhaa välttämättä edes työhön. Lapsi kiukuttelee, siispä ketutukseen pitää ottaa vähän alkomahoolia, sillä eihän työpaikalle tarvitse nykyisin enää vaivautua, kotona voi täysin vapaasti krapulassa olla vaikka "tekisikin töitä". Juodaan ja jurotetaan nojatuolissa aamuyöhön ja sitten viinalla terästettyyn mieleen nousee muutama kelju asia menneisyydestä omasta puolisosta, miksi se silloin teki niin. Nyt minä kyllä annan huutia! Mennään makuuhuoneeseen, herätetään kumppani riitelemään ja siihen on helppo ottaa myös vähän nyrkkiä mukaan kun ei se puoliso muuten ymmärrä.

Humalainen ei halua syödä sillä sehän veisi viinanhimon pois nyt kun on hyvä viinaputki meneillään. Niinpä aamulla herää krapulainen matalalla verensokerilla ja räjähdysherkällä mielellä. Nukkuakkaan ei saa kun taas lapsi kitisee. Siitä voi jatkaa räyhäämällä tai juomalla päivää eteenpäin.

Aika pumpulissa on saanut elää sellainen joka ei tunne tällaista perhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on menty naimisiin tai muutettu saman katon alle? Eikö se puoliso otettu just sitä varten, että  on tukena niin hyvinä kuin huonoina aikoinakin? Parisuhteessa selvitään vaikeuksista yhdessä, ei erikseen. 

Meillä exän kanssa todelliset huonot ajat koittivat vasta vuosien yhdessäolon jälkeen. Lapsettomina elämä sujui rauhallisesti eikä mitään isoja kriisejä tullut. Kun esikoinen syntyi, sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen eikä mies kestänyt sitä. Pääsimme yli ja elimme muutaman rauhallisen ja onnellisen vuoden. Myöhemmin tajusin, että olin perheemme kantava voima. Niin kauan kun minä jaksoin, meillä meni hyvin. Jos en jaksanut, miehestä kuoriutui kusip ää.

Ymmärrän myös, että eroaminen on vaikeaa. Tälläkin palstalla ajoittain. on todella törkeitä kirjoituksia yh-äideistä ja eronneista vanhemmista. Sain itsekin paskaa niskaan. Olisi kuulema pitänyt vain sinnitellä eikä luovuttaa heti, vaikka vuosien aikana mies toi enemmän ja enemmän esille sen, ettei hän todellakaan ollut minun tukenani, kuten minä hänen.

Ihmettelen miten Suomessa on näin paljon tyhmyyttä,

sinisilmäisyyttä ja yksinkertaisuutta. Ihmiset eivät näköjään ole käyneet peruskoulujaan. Eivätkä tiedä oman maansa historiaa ja ihmisten käyttäytymistä sekä kasvatusmetodeja. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jotkut eivät ole saaneet mitään muitq tapoja purkaa pahaa oloaan kuin väkivalta. Toisekseen läheisriippuvuus ja vältteleväkiintymyyssuhde on Suomessa voimissaan. Mistään ei puhuta vaan juodaan viinaa mikä aiheuttaa omat ongelmansa. Lisäksi osa ihmisistä on lisääntynyt vain koska kaikki muutkin tekevät niin. Lisäksi vaikeat erikoisolot vaikuttavat ihmisten kokemaan stressiin ja ihmiset kestävät sitä eri määriä.

Ja tärkein, ihmiset eivät ole sinut itsensä ja elämänsä kanssa. Nyt heidän on pakko kohdata omat valintansa ja itsensä, täysin paljaana, ei ole mitään ylimääräisiä virikkeitä mihin hukuttaa itsensä. Kaikki eivät pidä siitä.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku väkivaltainen kumppani samaan syssyyn selittää, miksi käyttää väkivaltaa ratkaisuna? Miksi lyöt? Joko sitä elämänkumppania tai, vielä pahempaa, lapsia? Kai joku väkivaltainen tätäkin ketjua lukee, kerro nyt anonyymisti.

No siksi tietenkin, että puhe ei mene perille. Eli sama syy kuin jotakuinkin kaikella muullakin väkivallalla.

Miten tyhmä pitää olla, että tuota täytyy edes kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni parisuhde on selvinnyt pelkästään sillä, että puolisot ei näe toisiaan ja tunne-elämä ja seksikin on ulkoistettu suhteesta aikoja sitten. Tehdään pitkää työpäivää, eristäydytään kodeissa omiin oloihin ja täytetään illat harrastuksilla ja menoilla joihin puoliso ei liity mitenkään. Nähdään vain ohimennen. Näin pystyy elämään vaikka vuosikymmeniä. Nyt kun on pakko alkaa viettää sen tuntemattoman ihmisen kanssa aikaa,jonka viimeksi tunsi 15 vuotta sitten, niin vastassa ei olekaan enää se aikojen takainen rakkaus, vaan täysin muuttunut vieras ihminen, jonka tunnet vain ulkonäöltä. 

Menkää ensitreffeille :)

Niinku vaikka elokuviin? Ai niin, ne on suljettu. No ravintolaan? Ai mut ne myy vaan ulos. Romanttiselle kävelylle jonnekin, missä ei ole ihmisiä? 

Luin juuri sen uutisen, että on kotiväkivalta ja erot lisääntyneet, ja olin superkiitollinen omasta perheestäni, jonka kanssa on kiva olla. Tosin mies käy vielä toistaiseksi töissä ja toinen lapsista viettää aikaa sydänkäpysensä luona aika paljon.

Voisiko joku vielä selittää, miksi ihmiset haluavat elää parisuhteissa joissa ei kaivata yhteistä aikaa ja nautita siitä täysin siemauksin silloin kun sitä on? Ei ymmärrä.

Paskasta parisuhteesta on ihan hyväkin erota, joten monissa perheissa varmaan tämän epidemian aikana nyt huomataan, että ei ole mitään syytä jatkaa parisuhdetta, jos pää hajoaa jo kahden viikon jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni parisuhde on selvinnyt pelkästään sillä, että puolisot ei näe toisiaan ja tunne-elämä ja seksikin on ulkoistettu suhteesta aikoja sitten. Tehdään pitkää työpäivää, eristäydytään kodeissa omiin oloihin ja täytetään illat harrastuksilla ja menoilla joihin puoliso ei liity mitenkään. Nähdään vain ohimennen. Näin pystyy elämään vaikka vuosikymmeniä. Nyt kun on pakko alkaa viettää sen tuntemattoman ihmisen kanssa aikaa,jonka viimeksi tunsi 15 vuotta sitten, niin vastassa ei olekaan enää se aikojen takainen rakkaus, vaan täysin muuttunut vieras ihminen, jonka tunnet vain ulkonäöltä. 

Menkää ensitreffeille :)

Niinku vaikka elokuviin? Ai niin, ne on suljettu. No ravintolaan? Ai mut ne myy vaan ulos. Romanttiselle kävelylle jonnekin, missä ei ole ihmisiä? 

Ostaa ravintolasta ruuat mukaan ja menee vaikka lähipuistoon syömään. Ai niin mutku ei olekaan väentungosta, jossa esitellä "onneaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehellä on pientä väkivaltataustaa, pieniä tuomioita takana, ei mitään isompaa.

Muuten ihana tyyppi, aviomies ja lasten isä. Ei ole käsiksi käynyt minuun tai lapsiin koskaan. Osaa kyllä huutaa ja kiroilla kovasti jos hänellä pinna palaa.

Mies on tottunut tekemään 2 päivää viikossa etänä joten tuttu puuha. Itse olen kotiäitinä, kuopus 4kk, isommat 3v, 6v, 9v ja 11v.

Tässä se ongelma, että ei voida oikeen olla nyt kodin ulkopuolella kun kaikki paikat suljettuna. Ei voida tavata läheisiä jne.

Mies on sosiaalinen ihminen, paljon kavereita, mies on tottunut käyttään lapsia uimahallissa pari kertaa viikossa yms muita menoja mitkä nyt poissa käytöstä.

Miehellä alkaa nuppi seota tähän sisällä olemiseen tai onhan meillä oma pihakin jossa paljon ollaan. Mutta se, että ei oikeen muualle pääse. On liikaa hänellä.

Ollaan tästä paljon puhuttu kahdestaan ja lähipiiri huolissaan että eikai sekoa ja tee jotain typerää itselle, lapsille tai mulle. Ei siis ole koskaan lapsille tai mullekaan tehny mitään pahaa, yhdessä oltu 14v.

Mutta tämä tilanne on nyt yllättävä joka haastetta tuo.

En tajua, miksi naiset pariutuu tuollaisten kanssa, kun kunnollisiakin miehiä olisi tarjolla.

Älä muuta sano. Viisi lasta tuomitun väkivaltarikollisen kanssa!!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni parisuhde on selvinnyt pelkästään sillä, että puolisot ei näe toisiaan ja tunne-elämä ja seksikin on ulkoistettu suhteesta aikoja sitten. Tehdään pitkää työpäivää, eristäydytään kodeissa omiin oloihin ja täytetään illat harrastuksilla ja menoilla joihin puoliso ei liity mitenkään. Nähdään vain ohimennen. Näin pystyy elämään vaikka vuosikymmeniä. Nyt kun on pakko alkaa viettää sen tuntemattoman ihmisen kanssa aikaa,jonka viimeksi tunsi 15 vuotta sitten, niin vastassa ei olekaan enää se aikojen takainen rakkaus, vaan täysin muuttunut vieras ihminen, jonka tunnet vain ulkonäöltä. 

Menkää ensitreffeille :)

Niinku vaikka elokuviin? Ai niin, ne on suljettu. No ravintolaan? Ai mut ne myy vaan ulos. Romanttiselle kävelylle jonnekin, missä ei ole ihmisiä? 

Mihin te niitä muita ihmisiä tarvitte romattisella kävelyreissulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on menty naimisiin tai muutettu saman katon alle? Eikö se puoliso otettu just sitä varten, että  on tukena niin hyvinä kuin huonoina aikoinakin? Parisuhteessa selvitään vaikeuksista yhdessä, ei erikseen. 

Meillä exän kanssa todelliset huonot ajat koittivat vasta vuosien yhdessäolon jälkeen. Lapsettomina elämä sujui rauhallisesti eikä mitään isoja kriisejä tullut. Kun esikoinen syntyi, sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen eikä mies kestänyt sitä. Pääsimme yli ja elimme muutaman rauhallisen ja onnellisen vuoden. Myöhemmin tajusin, että olin perheemme kantava voima. Niin kauan kun minä jaksoin, meillä meni hyvin. Jos en jaksanut, miehestä kuoriutui kusip ää.

Ymmärrän myös, että eroaminen on vaikeaa. Tälläkin palstalla ajoittain. on todella törkeitä kirjoituksia yh-äideistä ja eronneista vanhemmista. Sain itsekin paskaa niskaan. Olisi kuulema pitänyt vain sinnitellä eikä luovuttaa heti, vaikka vuosien aikana mies toi enemmän ja enemmän esille sen, ettei hän todellakaan ollut minun tukenani, kuten minä hänen.

Ihan sama kokemus! Kaikki on hyvin niin kauan kun minä jaksa tai esitän että jaksan. Kun minä sairastuin ja heitin pallon miehelle, hän ei ottanut koppia. ”Mikset sinä muka enää jaksa tehdä / miksi minun täytyy / minäkin ansaitsen..” vaikka kyse ole muutamasta viikosta kun hänen olisi pitänyt olla se tukipilari. Ei, ei pystynyt eikä halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku väkivaltainen kumppani samaan syssyyn selittää, miksi käyttää väkivaltaa ratkaisuna? Miksi lyöt? Joko sitä elämänkumppania tai, vielä pahempaa, lapsia? Kai joku väkivaltainen tätäkin ketjua lukee, kerro nyt anonyymisti.

No siksi tietenkin, että puhe ei mene perille. Eli sama syy kuin jotakuinkin kaikella muullakin väkivallalla.

Miten tyhmä pitää olla, että tuota täytyy edes kysyä?

Lyöt kaikkia, jotka ovat eri mieltä kanssasi? 🙄

On hyvä tai huono perhe tai ihminen niin kukaan ei pysty määräänsä enempää hillitsemään itsessään stresaavia asioita, ihmisen hermorakenne ei vaan kestä.

Jos on jo kuormituksena ongelmallinen perhetilanne ja lisäksi stressaa tästä tilanteesta, itsehillintä joutuu ylikuormitukselle ja tulee purkauksia. Burn outissakin itsehillintä on todella kortilla. 

Henkilökohtaisesti pidän isompana onhelmana Apn kaltaisia ”kunnon kansalaisia”, joilta puuttuu empatiakyky. Ollaan niin kunnollisia ja tavallisia ja ylenkatsotaan ongelmaperheitä.

Ei nähdä, että oma tilanne on seurausta omista lähtökohdista ja omasta yksinkertaisuudesta, jossa muita vaihtoehtoja ei ole koskaan ollutkaan. Rakennetaan muuri, kieltäydytään NÄKEMÄSTÄ huono-osaista. Ja tämä ylläpitää huono-osaisuutta.

Enkä oleta että asianomaiset kunnon kansalaiset ymmärtäisivät tästä mitään, näköalattomuus on sisäänrakennettu teihin.

T. Hyväosainen eli onnekas p*skiainen

Vierailija kirjoitti:

Vihaan päihdeongelmaisia ja pahasti mielenterveysongelmaisia, jotka perustavat perheen. Mikä helvetti teitä vaivaa? Hoitakaa ITSENNE kuntoon!!!!!!! Voiko olla niin vaikeaa? älkää tehkö siihen lapsia kärsimään. ÄLKÄÄ.

Vihasi ei ikävä kyllä auta ketään eikä asiat ole aina niin mustavalkoisia. Mielenterveys ongelman voi laukaista/eskaloida esim. traaginen tapahtuma. Tuo traaginen asia voi tapahtua jommalle kummalle vanhemmalle kun vauva on pieni, niitä harvoin pystyy välttämään, ne vain tapahtuu. Siinä sit selviydytään. Hoitoon pääsykin voi olla aikamoinen taisto.

Vakavat päihdeongelmat on sitten asia erikseen.

Mites nää pariskunnat ajatteli jaksavansa sitten eläkkeellä jos nytkin hajoaa pää toisen seurasta. Tätä se on kun valitaan puoliso vääristä syistä eikä rakkaudesta.

Ihan hirveissä suhteissa ja perheissä ihmiset elää kun nyt jo vituttaa. En olisi uskonut että ihmiset on näin tyhmiä! Pakko tehdä niitä lapsia, pakko valita vaan joku ja siinä sitä sitten ollaan kun on pakko olla yhdessä... säälittävää kerta kaikkiaan.