Oletko vieläkään tajunnut, että tää voi nyt olla tässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap jo aloittanut kuolinsiivouksen? Onko testamentti- ja hautajais-asiat järjestetty? Velat ja laskut maksettu ja muutkin asiat viety siihen pisteeseen ettet kuolemallasi rasita liikaa läheisiäsi?

En ole ap ,mutta itsepalvelukuolemaako peräänkuulutat? Pitäisikö asettua valmiiksi arkkuun ja tilata nouto tuhkaukseen, niin eivät läheiset rasittuisi senkään vertaa, vaan voisivat jatkaa elämäänsä niin kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan? Niinkö huomaavainen todella itse olet?

Kyllä, mielellään näin. Itse en aio vielä kuolla, joten teen valmistelut vasta joskus myöhemmin.

Olen. Kuulun riskiryhmään ja olen jo surrut sitä, että voin hyvinkin tähän kuolla näin kolmekymppisenä. En haluaisi. Kamalaa.

Hyvänen aika, ei ole käynyt mielessäkään. Elän aikalailla normaalia elämää, tietenkin rajoitusten mukaan. Tänään olen siivonnut, käynyt lenkillä, pyykännyt, laittanut ruokaa, saunonut, viettänyt aikaa perheen kanssa. Koko viime viikon olin töissä normaaliin tapaan, lenkkeilin, joogasin, jumppasin, neuloin, luin, kävin vyöhyketerapiassa ja kaupassa, kävin muutaman kerran iäkkään äitini luona. En pelkää, olen terve, kuten koko perheemme. Toisaalta olen menettänyt viime vuosina isäni, veljeni, kaksi ystävääni ja setäni. Ymmärrän, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa ja kenelle tahansa. Toki pesen käsiä ahkerasti ja otan muut huomioon, mutta ei mulla kyllä mitään paniikkia ole. 

Olen tajunnut. Jos sairastun, laitan kirjekuoreen pojalleni jäähyväiset ja salasanat joilla pääsee asioimaan koneelleni tarpeelliset. Poikani puolesta pelkään, hänellä on elämä edessä ja hän on riskiryhmää. Siskojeni miehet on iäkkäitä, toisaalta ei se näy ikää katsovan. Koetan varautua henkisesti jos pahin tapahtuu, toisaalta hyvä suojautuminen auttaa. Pitää ajatella ja tehdä jotain mielenkiintoista ja mukavaa eikä liikaa miettiä.

Ajattelen myös Lehtoa mukaillen: kuolemaa pahempaa ne ei voi tarjota ja sen kanssa kyllä pärjää.

Olen seurannut koronauutisia tammikuun lopusta asti ja tämän viikon aikana olen turtunut niihin sen verran että välitän niistä vähemmän ja vähemmän. Ihan sama jos sairastan sen nyt tai myöhemmin, menen päivä ja tapahtuma kerrallaan. Nyt odotan ilmoitusta työpaikalta milloin siirrytään pois etätöistä takaisin toimistolle, tuntuu ikuisuudelta (2 vko) kun elämä oli vielä normaalia. En usko että tilanne menee täällä yhtä pahaksi kuin Italiassa.

Itse kirjoitin eräälle sivustolle ja ns. päiväkirjaan yhden post-apocalyptisen runon.

Mikäli kuolen nyt tähän, olisi aika metkaa, että kirjoitukseni nimissäni joskus löydettäisiin. 🙂

Tätä ajatusta enempää en ole kyllä asiaa miettinyt, vaikka fiksu ja hygieeninen olenkin taudin suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että pitäisikö varalta kirjoittaa kaikille omaisille jäähyväiskirjeet. Jos tauti tulee rajuna niin kuume voi nousta äkkiä ja siitä suoraan sairaalaan ja teholle. Sinne elämä sitten päättyisi. Olisi lapsille kivempi, jos olisi ehtinyt jotain laittaa paperille.

Ilman koronaakin on aina olemassa se mahdollisuus, että tämä päivä on viimeinen. Nuoria ja terveitä ihmisiä kuolee erilaisissa onnettomuuksissa, äkillisiin aivoverenvuotoihin ym. ja lisäksi on olemassa se mahdollisuus, että kuolee vähän hitaammin vaikka syöpään. Luultavasti näihin muihin syihin tulee kuolemaan tänäkin vuonna enemmän nuorta väkeä kuin koronaan. Ei kukaan voi laskea elämäänsä sen varaan, että se tulee jatkumaan vaikka 50 vuotta eteenpäin.