Kävin Prismassa kuuntelemassa ihmisten vttuilua
En ollut moneen viikkoon käynyt paikallisessa Prismassa. Olen käyttänyt pikkukauppaa. Sinne Prismaan oli ilmestynyt jotain ihme sääntöjä, mistä ei kerrottu missään (tai ei ainakaan missään näkyvällä paikalla), mutta oletettiin, että kaikki tietää ne. Esim. Kassanauhalle ei olisi saanut laittaa kuin yhden ihmisen ostokset. Eipä tullut mieleen, vaikka itsekseni ihmettelin, missä kaikki kapulat on. Edelläasioiva mies rupesi sitten hysteerisenä huutamaan kahden metrin päästä kassanauhan loppupäästä, että älä tule lähelle, hän on riskiryhmää ja monisairas. Tosin riisui sen naamionsa ulkona pois, näin kun tulin ulos kaupasta.
Miksei kassoja ollut sitten enemmän auki, jos kassoilla oli yksityispalvelu?
Ja miksi irtokarkkilaarit olivat edelleen käytössä?
Tai miksi koko jättikauppa edes oli auki?
Ihmiset oli niin pahalla päällä, että jos ei olisi ollut pakkoasiointia apteekissa Prisman sisällä, olisin lähtenyt heti menemään sieltä. Voikohan hysteriaan kuolla? Ainakin stressi todettiin yhdeksi koronan riskitekijäksi. Ylihuomenna taas maalle töihin, joidenkin kun täytyy riskeerata itsensä muuallakin kuin kauppakäynnillään.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän ihmettelinkin edellispäivänä, kun ei ollut kapuloita. Jätin vaan ison raon edellisen asiakkaan tavaroihin ja ihmettelin jo silloin miksi kassa katseli mua tuimasti. Olis voinut sanoa, et älä laita vielä ostoksia hihnalle, vaan odota et edellisen on mennyt. No ei sanonut. Mistä tuollaisenkin voi tietää, jos sitä ei kerrota asiakkaille?
No jos pitää olla metrin välein ohjeita että älä yski toista päin ja pese kädet niin eihän sitä asiakas voi tietää. Kyllä on tolloja ihmisiä ihmeen paljon olemassa.
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut mitään kummallista kaupassa käydessäni. Tosin ihmiset välttelevät toisiaan eikä kärryillä jne jyrätä enää eteen jne. Kaikki ovat hiljaisia ja kunnioittavia. Edes puhetta ei kuule enää kaupassa.
Tuu tänne.
Yks vanha mies jyräsi mut tänään tönien ostoskärryillään, kun jonotin apteekin aukeamista. Olisin pitänyt törkeänä käytöksenä jo ihan ennen koronaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kuvan jostain ulkomailta missä kaupan lattiaan oli liimattu ympyröitä missä seistä jonotuksen aikana, että turvaväli pysyy. Tällaista toivoisi tännekin. Itse koetan pitää ne turvavälit, mutta koska olen keskittymishäiriöinen, välillä tulee vahingossa mentyä vanhalla rutiinilla liian lähelle. Vaatii todella paljon keskittymistä ainakin itseltäni muistaa kaikki koronaohjeet ja todellakin koetan niitä noudattaa.
Kassoille ollaan nyt asentamassa pleksejä, mikä on hyvä, noi jonotuspallerot olis toinen hyvä lisä.
Turvaväli ei toimi Suomessa, koska joku buumeritantta (jonka pitäisi pysyä kotonaan, mutta ei välitä pskaakaan) 72-vee kiilaa siihen turvaväliin kärryineen.
Ei pääse kiilaamaan koska jonotuspallot on silloin varattuja ja boomeria voi käskeä siirtymään jono hännille omaan palloonsa.
Mitkä Pallot??? Hitto mä oon ihan pihalla kaikista uusista säännöistä, kun olen ollut vain töissä.
Siis jos otettais mallia ulkomailta ja liimattaisiin lattiaan kohdat joissa seistä jonottaessa. Muualla toimii, välit pysyy sopivina ja ei tartte riidellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän ihmettelinkin edellispäivänä, kun ei ollut kapuloita. Jätin vaan ison raon edellisen asiakkaan tavaroihin ja ihmettelin jo silloin miksi kassa katseli mua tuimasti. Olis voinut sanoa, et älä laita vielä ostoksia hihnalle, vaan odota et edellisen on mennyt. No ei sanonut. Mistä tuollaisenkin voi tietää, jos sitä ei kerrota asiakkaille?
No jos pitää olla metrin välein ohjeita että älä yski toista päin ja pese kädet niin eihän sitä asiakas voi tietää. Kyllä on tolloja ihmisiä ihmeen paljon olemassa.
Joo, kuten lukutaidottomia änkyrävastailijoita.
Meidän Prismassa ei ole yli viikkoon ollut ollenkaan irtokarkkeja myynnissä, paistopisteen pullat ovat valmiiksi pussitettuina. Hyvin pidettiin turvavälit jne.
Mä en kyllä ole nähnyt ainakaan vielä kaupoissa mitään tuon tapaistakaan. Kassoilla on kapulat, jonottaa saa normaalisti ja ihmiset juttelevat kaupoissa. Tavaraa on hyvin hyllyissä, niin cittarissa kuin prismassakin.
Mut mä en asukaan tyhmien ja hysteeristen ihmisten keskittymässä pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän ihmettelinkin edellispäivänä, kun ei ollut kapuloita. Jätin vaan ison raon edellisen asiakkaan tavaroihin ja ihmettelin jo silloin miksi kassa katseli mua tuimasti. Olis voinut sanoa, et älä laita vielä ostoksia hihnalle, vaan odota et edellisen on mennyt. No ei sanonut. Mistä tuollaisenkin voi tietää, jos sitä ei kerrota asiakkaille?
No jos pitää olla metrin välein ohjeita että älä yski toista päin ja pese kädet niin eihän sitä asiakas voi tietää. Kyllä on tolloja ihmisiä ihmeen paljon olemassa.
Perusohjeet kaikki tietää, mutta kun ei näitäkään edes noudateta. :(
Sitten on vielä jotain kauppojen salaisia ohjeita, joita ei tosiaankaan tiedä, kun ei käy päivittäin, eikä edes viikottain, kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kuvan jostain ulkomailta missä kaupan lattiaan oli liimattu ympyröitä missä seistä jonotuksen aikana, että turvaväli pysyy. Tällaista toivoisi tännekin. Itse koetan pitää ne turvavälit, mutta koska olen keskittymishäiriöinen, välillä tulee vahingossa mentyä vanhalla rutiinilla liian lähelle. Vaatii todella paljon keskittymistä ainakin itseltäni muistaa kaikki koronaohjeet ja todellakin koetan niitä noudattaa.
Kassoille ollaan nyt asentamassa pleksejä, mikä on hyvä, noi jonotuspallerot olis toinen hyvä lisä.
Turvaväli ei toimi Suomessa, koska joku buumeritantta (jonka pitäisi pysyä kotonaan, mutta ei välitä pskaakaan) 72-vee kiilaa siihen turvaväliin kärryineen.
Ei pääse kiilaamaan koska jonotuspallot on silloin varattuja ja boomeria voi käskeä siirtymään jono hännille omaan palloonsa.
Mitkä Pallot??? Hitto mä oon ihan pihalla kaikista uusista säännöistä, kun olen ollut vain töissä.
Siis jos otettais mallia ulkomailta ja liimattaisiin lattiaan kohdat joissa seistä jonottaessa. Muualla toimii, välit pysyy sopivina ja ei tartte riidellä.
Muttei toimi Suomessa, koska ne tantat ei piittaa ohjeistuksesta vaan jyräävät itsekkäästi nuorison pataluhaksi samalla haukkuen. Heillä kun on oikeus.

Tämä tapahtui yli 100 km:n päästä Hesasta.
Ap
Itse olin pakkaamassa tavaroita kun n.25 vuotiaat kaverukset tunki kaikki siihen myös. Yritin. Pitää väliä, mutta tunki at ihan kiinni. Yksi olisi saanut ne tavarat viereistä kaukalosta, mutta kaikkien piti tunkea samaan aikaan laumassa siihen. Tavallisessa elämässäkin se läheisyys olisi ahdistanut.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä? Tän on pakko olla provo. Miksi ihmeessä kassakapulat olisi muka poistettu ja kassoille tullut jotain ostostenläheisyyssääntöjä? Eihän nyt ostosten välillä mitään hyppykuppaa sentään leviä.
Huono 0/5.
Ei ole provo. Tapahtui mulle IRL. Ja tosiaan oli itselläkin vähän sellainen olo, että onko tämä tottakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän ihmettelinkin edellispäivänä, kun ei ollut kapuloita. Jätin vaan ison raon edellisen asiakkaan tavaroihin ja ihmettelin jo silloin miksi kassa katseli mua tuimasti. Olis voinut sanoa, et älä laita vielä ostoksia hihnalle, vaan odota et edellisen on mennyt. No ei sanonut. Mistä tuollaisenkin voi tietää, jos sitä ei kerrota asiakkaille?
Eilen oli ainakin yhdessä prismassa ne kapulat ja toki vanhasta tottumuksesta aloin kasata kamaa hihnalle. Ei vaan joka välissä muista vaikka pitäisi. Enemmän näitä kuulutuksia ja opasteita tarttis, koska tilanne on ihan jokaiselle meistä uusi eikä nyt käydä joka päivä kaupassa treenaamassa koronataitoja, vaan pysytellään himassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän ihmettelinkin edellispäivänä, kun ei ollut kapuloita. Jätin vaan ison raon edellisen asiakkaan tavaroihin ja ihmettelin jo silloin miksi kassa katseli mua tuimasti. Olis voinut sanoa, et älä laita vielä ostoksia hihnalle, vaan odota et edellisen on mennyt. No ei sanonut. Mistä tuollaisenkin voi tietää, jos sitä ei kerrota asiakkaille?
No jos pitää olla metrin välein ohjeita että älä yski toista päin ja pese kädet niin eihän sitä asiakas voi tietää. Kyllä on tolloja ihmisiä ihmeen paljon olemassa.
Perusohjeet kaikki tietää, mutta kun ei näitäkään edes noudateta. :(
Sitten on vielä jotain kauppojen salaisia ohjeita, joita ei tosiaankaan tiedä, kun ei käy päivittäin, eikä edes viikottain, kaupassa.
Juu elämä on hyvin krypista löysille vetelyksille. Tukipäivänä on reipas olo, muuten ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kuvan jostain ulkomailta missä kaupan lattiaan oli liimattu ympyröitä missä seistä jonotuksen aikana, että turvaväli pysyy. Tällaista toivoisi tännekin. Itse koetan pitää ne turvavälit, mutta koska olen keskittymishäiriöinen, välillä tulee vahingossa mentyä vanhalla rutiinilla liian lähelle. Vaatii todella paljon keskittymistä ainakin itseltäni muistaa kaikki koronaohjeet ja todellakin koetan niitä noudattaa.
Kassoille ollaan nyt asentamassa pleksejä, mikä on hyvä, noi jonotuspallerot olis toinen hyvä lisä.
Turvaväli ei toimi Suomessa, koska joku buumeritantta (jonka pitäisi pysyä kotonaan, mutta ei välitä pskaakaan) 72-vee kiilaa siihen turvaväliin kärryineen.
Ei pääse kiilaamaan koska jonotuspallot on silloin varattuja ja boomeria voi käskeä siirtymään jono hännille omaan palloonsa.
Mitkä Pallot??? Hitto mä oon ihan pihalla kaikista uusista säännöistä, kun olen ollut vain töissä.
Siis jos otettais mallia ulkomailta ja liimattaisiin lattiaan kohdat joissa seistä jonottaessa. Muualla toimii, välit pysyy sopivina ja ei tartte riidellä.
Muttei toimi Suomessa, koska ne tantat ei piittaa ohjeistuksesta vaan jyräävät itsekkäästi nuorison pataluhaksi samalla haukkuen. Heillä kun on oikeus.
Tantat kyllä pitää turvaväliä. Nuoret eivät välitä. Enkä tarkoita teinejä vaan nuoria aikuisia.
Eilen kävin Tokmannilla ja kapulat oli poistettu, sama tänään Lidlissä. Ihan fiksua, jos ihmiset vain ymmärtäisivät mikä siinä on ideana. Nyt jälkeeni tulleet änkesivät heti perään omia tavaroitaan hihnalle lappaamaan eivätkä ymmärtäneet odottaa vuoroaan. Pitäisi olla isot kyltit kassoilla missä ohjeistetaan uudesta toimintatavasta.

En mä ainakaan anna tantan jyrätä. Ihan sama jos haukkuu, ittensähän se siinä nolaa. Vähän selkärankaa nyt. En mä ainakaan anna kenenkään etuilla jonossa, ellen nyt sitten itse sitä ehdota kuten joskus teen, jos itsellä suuret ostokset ja jollain vaan pasteija ja juoma, tai näyttää muuten heikkokuntoiselta yksilöltä. Silloin annan mennä ensin.
Vierailija kirjoitti:
Eilen kävin Tokmannilla ja kapulat oli poistettu, sama tänään Lidlissä. Ihan fiksua, jos ihmiset vain ymmärtäisivät mikä siinä on ideana. Nyt jälkeeni tulleet änkesivät heti perään omia tavaroitaan hihnalle lappaamaan eivätkä ymmärtäneet odottaa vuoroaan. Pitäisi olla isot kyltit kassoilla missä ohjeistetaan uudesta toimintatavasta.
Ei ihmiset välttis lue niitä lappuja, joka ikisessä kaupassa on kuulutussysteemit. Niistä kun tota pari viikkoa kuuluttaisi, niin tulisi kaikille selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän ihmettelinkin edellispäivänä, kun ei ollut kapuloita. Jätin vaan ison raon edellisen asiakkaan tavaroihin ja ihmettelin jo silloin miksi kassa katseli mua tuimasti. Olis voinut sanoa, et älä laita vielä ostoksia hihnalle, vaan odota et edellisen on mennyt. No ei sanonut. Mistä tuollaisenkin voi tietää, jos sitä ei kerrota asiakkaille?
No jos pitää olla metrin välein ohjeita että älä yski toista päin ja pese kädet niin eihän sitä asiakas voi tietää. Kyllä on tolloja ihmisiä ihmeen paljon olemassa.
Perusohjeet kaikki tietää, mutta kun ei näitäkään edes noudateta. :(
Sitten on vielä jotain kauppojen salaisia ohjeita, joita ei tosiaankaan tiedä, kun ei käy päivittäin, eikä edes viikottain, kaupassa.
Juu elämä on hyvin krypista löysille vetelyksille. Tukipäivänä on reipas olo, muuten ahdistaa.
Käyn edelleen kodin ulkopuolella töissä.

Häh? Mitä itte oon tuolla joutunut liikkumaan niin juur ne dynaamiset ja tärkeät henkilöt siellä suhaa piittaamatta turvaväleistä tai mistään. Mitä sliipatumpi olemus, sitä röyhkeämpi ote.
Moni 72-vee tulee kauppaan koska tarvitsee ruokaa. Iso osa ei osaa tilata netistä ja muutenkin ainakin täällä ne toimitusajat on nyt kohtuuttoman pitkiä. 10 päivää on liikaa, jos kaappi on tyhjä. Tässä pitäisi nyt jokaisen kunnan sosiaaliviranomaisen tarttua toimeen ja järjestää näiden ruokahuolto tavalla tai toisella. Kauppakassiapu joko ostettuna palveluna, tai sitten heidän hoitamanaan. Niin että vanhukset selviävät ilman nettiä tuosta.