Vetoomus: älkää viekö lapsia päiväkotiin, jos ei pakko
Kuulin, että parikin hyvin toimeentulevaa pariskuntaa naapurustostamme aikoo viedä noin 2-vuotiaat lapsensa huomenna päiväkotiin.
Kyse ei ole kriittistä työtä tekevistä hoitajista, jätekuskeista tms. vaan nämä vanhemmat aikovat itse jäädä kotiin etätöihin. Viikon ajan jaksoivat hoitaa lapsiaan kotona ja pystyivät järkkäämään hommansa niin, että hoitivat lapsia vuorotellen. Nyt kuitenkin viikko karanteenissa riittää ja lapsia ei enää jakseta sietää silmissä.
Tämä siis pääkaupunkiseudulla.
Ihmiset, lukekaa faktoja ja herätkää!
Meillä on myös pieniä lapsia ja toinen vanhempi on kriittisessä työssä, jota ei voi tehdä kotona, toinen hoitaa jälkikasvua etätöiden ohella. Rankkaa, mutta olemme aikuisia ihmisiä ja kannamme vastuuta.
Miksi kaikki eivät tee näin?
Päivähoito kuuluu näinä aikoina sitä tarvitseville.
Kommentit (27)
On pakko. On pakko tehdä töitä 8 h sen eteen että saamme pitää puljun hengissä
Jos nyt sieltä päiväkodeista on ollut pois lapsia viikon ei vanhemmat jaksa kuukautta niitä kotona pitää. Sitten kun lähihoitajat on heivattu vanhustyöhön ylimääräisinä ja vanhemmat alkaa raahaamaan lapsiaan taas hoitoon niin paikalla onkin enää muutama ope.:D
Tää on niin naurettavaa...
Vierailija kirjoitti:
On pakko. On pakko tehdä töitä 8 h sen eteen että saamme pitää puljun hengissä
Molemmilla vanhemmilla?
Meillä myös toisen vanhemman työnantaja taloudellisissa vaikeuksissa, mutta onneksi etätyömahdollisuus ja hän pystyy tekemään 8 tuntia osissa ja lopun aikaa toki vastaa puhelimeen ja viesteihin lasten kanssa touhuilun ohella.
Ap
Millä helvet*llä te vinkujat luulette että elämme sitten? Joo, ei tehdä tärkeää ja kriittistä työtä, maailma ei kaadu vaikkemme tekisi mitään ja työnantajan on pakko antaa jäädä kotiin lasta hoitamaan nyt. Mutta palkkaa ei tipu. Etätöitä ei voi tehdä mikäli lapsi jäisi kotiin (reilu 1,5v). Yötöitä en jaksa (ja toimi vaatii päivisin saatavilla oloakin) enkä aio heittäytyä täysin miehen elätiksi - ei silläkään tosin varaa yksin olisi tätä 5h perhettä elättää.
Odottakaa kun se paska osuu tuulettimeen tosissaan, sitten onkin jo myöhäistä miettiä olisiko pitänyt pitää lapsi kotona.
Tuokaa vaan, vaikka kaikki. Voin sanoa että yhteenkään en koske. Ulkoilua 7 tuntia päivässä, metriä lähemmäs en päästä.
Mistään ei tipu rahaa ellei paiski hommia.
Kun niitä hommia vielä toistaiseksi on.
Onneksi on päivähoitomahdollisuus, koska kukapa lapsia katsoisi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Odottakaa kun se paska osuu tuulettimeen tosissaan, sitten onkin jo myöhäistä miettiä olisiko pitänyt pitää lapsi kotona.
Se paska on jo osunut tuulettimeen tosissaan.
Se, että perheet joutuu sen lisäksi kadulle ja työttömiksi ei ainakaan auta asiaa.
Minä ainakin ulkoilen hoitolasten kanssa koko päivän ja grillaan ruuaksi takapihalla jotain niitten kanssa. Toivottavasti on hyvä ilma. Pienin voi nukkua vaunussa.
T. Pph
Vierailija kirjoitti:
Tuokaa vaan, vaikka kaikki. Voin sanoa että yhteenkään en koske. Ulkoilua 7 tuntia päivässä, metriä lähemmäs en päästä.
Eritysavustajien ja lasten henk.koht avustajien on koskettava , ilman kosketusta ei sitä työtä voi tehdä avustettavan kanssa joka tarvitsee tukea kaikissa arjen toimissaan.
Lakatkaa syyllistämästä vanhempia joilla ei ole vaihtoehtona jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Lakatkaa syyllistämästä vanhempia joilla ei ole vaihtoehtona jäädä kotiin.
Aivan varmasti syyllistän, koska se vanhempi syyllistää sitten kyllä itseään kun istuu pahimmillaan sen rakkaansa kuolin vuoteen vieressä.
En voi kertakaikkiaan ymmärtää ettei voida yhtään joustaa elintasosta edes sen lapsen hengen ja terveyden vuoksi. Aivan varmasti suurin osa löytää jonkun kummin kaiman lapsensa vahdiksi jos haluaa.
Minä myös pph ja paljon ulkoillaan. Ei ole päivätkään mulla lyhentyneet yhtään. En syyllistä vanhempia, vaan ymmärrän täysin, ettei töistä niin vain pois voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Lakatkaa syyllistämästä vanhempia joilla ei ole vaihtoehtona jäädä kotiin.
Ap:n oli tarkoitus syyllistää niitä vanhempia, joilla on kaikki mahdollisuudet jäädä kotiin, mutta joita omien lasten seura ja ylimääräinen vaivannäkö ei kiinnosta.
Ei lähihoitaja-yh:ta.
Meillä työnantaja päätti lomauttaa kaikki pienten lasten vanhemmat. Näin ei tule lastenhoito ongelmaksi. Lomautus alkaa ensi viikon jälkeen. Muut sai jäädä töihin.
Joo ei ole syliä tarjolla, sen voin taata. Onneksi siihen ei kukaan voi velvoittaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Lakatkaa syyllistämästä vanhempia joilla ei ole vaihtoehtona jäädä kotiin.
Otsikko kuului: Älkää viekö lapsia päiväkotiin, jollei ole pakko. Miten ihmeessä sinä koit tämän syyllistämisenä niitä kohtaan, joiden on pakko viedä?
Miksi päivähoitoa edes tarvitaan, jos työt voi tehdä etänä alle 6-vuotiaan lapsen kanssa? Ottakaa lapsenne pysyvästi kotihoitoon jos se on noin helppoa. Minulta ei onnistuisi työpäivän tekeminen koskaan lapsen kanssa samalla kotona etänä. Miksi syyllistätte?
Vierailija kirjoitti:
Meillä työnantaja päätti lomauttaa kaikki pienten lasten vanhemmat. Näin ei tule lastenhoito ongelmaksi. Lomautus alkaa ensi viikon jälkeen. Muut sai jäädä töihin.
Mun miehen työnantaja teki samoin, joten mieheni on nyt kotona lasten kanssa ja minä käyn töissä.
Tätä kriisiä seuratessa on tullut vaikutelma, että isopalkkaiset pk-seutulaiset ihmiset ovat uskomattoman itsekkäitä ja lyhytnäköisiä.
Ensinnäkin, koko tauti tuli kyseisten ihmisten matkailun mukana Suomeen, ja jos taudista on jo eri mutaatioita, niin luultavasti tuli se tappavin versio, koska tauti tuotiin Italiassa matkanneiden mukana.
Toiseksi, kuten ap kirjoittaa, tämä sama porukka haluaa viedä lapsensa tarhaan koronasta huolimatta, vaikka ovat tyypillisesti ihmisiä, joilla vuosilomia riittää ja rahaa riittäisi jopa palkattoman loman ottamiseenkin, ja etätyömahdollisuus löytyy. Mutta silti pitää viedä lapsi tarhaan.
Kolmanneksi, se on ilmeisesti juuri tämä sama porukka, jonka on pakko päästä edelleen shoppailemaan kauppakeskuksiin ja Ikeaan pk-seudulla.