Kertokaa nyt tälle raskaanaolevalle, että miksi! niitä lapsia pitää kehua turhan takia jatkuvasti?

Minun vanhempani olivat aina kannustavia ja rakastavia. Olen kasvanut uskoen että olen älykäs, taitava ja pystyn mihin tahansa. Valmistuin lukiosta priimuksena. Pääsin opiskelemaan mitä halusin. Valmistuin hyvin arvosanoin. Olen saanut hakemani työpaikat ja viihdyn ammatissani. Sain myöskin haluamani miehen ja perheen hänen kanssaan. Kiitos vanhemmille kun jaksoitte kehua.

Vierailija kirjoitti:

Ei saa kehua kaikkea, mutta aina, jos suinkin voi kehua, niin muistettava sanoa. Ei tukku-ukkoa kehuta, mutta jos vääntänyt jotain huolella, niin kehutaan yrittämisestä. Tai Eli jos piirtää viisi piirrosta, niin nostaa sieltä tietyn.

Jos kehuu kaikkea, niin koulussa tippuu korkealta ja kovaa.

Mun kokemuksen mukaan ne lapset tuovat harvemmin näytille sellaisia juttuja, joista eivät ole ylpeitä. Tietyssä ikävaiheessa se tikku-ukon piirtäminen on jo saavutus. Mun molemmat lapset ovat alkaneet piirtää aika myöhään, ja kyllä mä olen ilahtunut niistä tikku-ukoista ja muista ihmisen kaltaisista huterista piirroksista.

Kuvittele että olet suomalainen sotilas. Tahdot palvella maatasi. Hierarkiassa paljon sinua ylempänä oleva johtaja, suuri sankari, aivan älyttömästi kunnioittamasi henkilö tulee ja kehuu sinua. Siis marsalkka Mannerheim tulee ja kehuu sinua. Sanoo sinulle kehun, jotain positiivista, jotain piristävää, jotenkin huomioi sinut. Kyllä se tuntuu sinusta hyvältä. Kun kaikista eniten koko maailmassa ihailemasi henkilö sanoo sinulle yhdenkin rohkaisevan sanan niin se motivoi sinua vielä pitkään.

Kuvailin juuri narsistin. Siis narsisti on tuo sotilas. Mannerheim on joku jota narsisti kunnioittaa. Narsisti saa kaiken motivaationsa jostain itsensä ulkopuolelta, siis palkinnoista ja kehuista ja huomiosta jota muut ihmiset hänelle antavat. Ilman ulkopuolisia palkintoja narsistilla ei ole motivaatiota tehdä yhtikäs mitään.

Narsisti luulee että kaikki ihmiset ovat kuin hän, myös lapset. Narsistiäiti luulee olevansa Mannerheim ja luulee lapsensa olevan sotilas. Siksi narsistiäiti kehuu lastaan koko ajan.

Narsisti ei ikinä voi tajuta että terveille ihmisille tuollainen kehuminen on aivan turhanpäiväistä, että terveet ihmiset ja lapset tekevät asioita siksi että heillä on tekemiseen oma sisäinen motivaatio. Tekeminen itsessään tuntuu hyvältä, kehut ovat vain jotain tyhjänpäiväistä, kehut eivät tunnu miltään.

Lapset loppujen lopuksi tarvitsee ja haluaa paljon huomiota. Jos saavat positiivista kehumista paljon, tekevät positiivisia asioita saadekseen huomiota. Jos keskitytään torumaan väärintehdessä ja unohdetaan kehuminen, lapsi hakee huomiota niillä hölmöilyillä.

Kaikki mitä saat lapsuudessa kantaa sua myöhemmin elämässä. Lapsi on niin tietämätön vielä kaikesta että sen voi aivopestä uskomaan että hän on arvokas tai että ei ole. Kaikki mitä lapselle uskotellaan hän imee ne kuin sieni ja ne on hänelle totuus.

Tässä 30v joka on koko lapsuus ja teiniän vähätelty, haukuttu ja arvosteltu. Syrjäytyneenä olen, takana pitkä terapia.

Minä niin janoan rakkautta, kannustusta. Itsetunto niin nollissa etten pärjää missään ilman uupumusta ja väsymystä. Tajusin että ei tässä ole mitään järkeä elää kun ihmisiltä ei koskaan tuu mitään hyvää vastakaikua.

Mua ei koskaan kehuttu pienenä. Mikään ei ollut hienoa tai söpöä tai mitään. Aikuisena sitten en arvosta itseäni pätkääkään ja välillä vellon itseinhossa kun on aina tehty selväksi että minä olen huono.

Omalle lapselle sitten suodan kehuja ja rakkautta koska en halua että kukaan joutuu kasvamaan tälläiseksi aikuiseksi.

Itsellä on 5v poika. Kehun yrittämistä ja onnistumista aina kun onnistuu jossakin hänelle vaikeassa. Esimerkiksi sitä että osaa kiivetä korkean kiven päälle. En kehu sitä että laittaa itse kengät jalkaan, kun on tehnyt sitä jo 3-vuotiaasta saakka.

Kehun myös yrittämistä tyyliin "Hieno yritys, kohta se onnistuu". Hän, kuten lapset yleensäkin, turhautuu helposti kun jokin ei heti onnistu. Turhasta en kehu.