Taitaa olla avioero edessä...
olen henkisesti ihan finaalissa. Aviopuoliso on tosi ilkeä, aina haukkumassa laiskaksi yms. Kahden pienen lapsen äiti nyt vaan ei jaksa olla aina luuttuamassa nurkkia ja imuroimassa ja pyyhkimässä pölyjä yms! Mutta puolisoni tuntien, jos täällä huhkisin hiki hatussa ja siivoisin viisi kertaa päivässä, niin aina se jostain uutta valittamisen ja kiroamisen ja huutamisen aihetta kyllä keksisi!!!
Mua loukkaa tosi paljon, kun haukutaan naudaksi yms. Ja lasten kuullen kirotaan ja solvataan, minkä ehtii. Tästä liitosta on onni ja onnellisuus loppunu jo ajat sitten. Johan tossa ehdittiinkin kaksivuotishääpäivää viettää. En saa paljon kaipaamaani hellyyttä puolisoltani lainkaan, seksissä esileikki on tuntematon käsite ja sitä harrastetaan vain kun hän haluaa. Sitten vielä tuo päälle käyminen, on tuuppinut ja töninyt ja potkinut ja rikkonut silmälasit kun se hullu raivopuuska on iskenyt päälle.
Pelottaa vaan, että jos tästä nyt ero tulee, mikä varmasti olisi oman onnellisuuteni ja mielenrauhani puolesta paras ratkaisu, niin joutuuko sitä sitten olemaan loppuikänsä yksin. Kroppani kun ei ole tosiaan sieltä parhaimmasta päästä, kaksi lasta imettäneenä ei ole rinnoista mitään, ei siis yhtikäs mitään jäljellä. No puolisoani tämä asia ei ole haitannut, asia on tullut selväksi. Mutta tällaiset tyypit on tietysti erittäin harvassa.
Sitte tietysti tuo taloudellinen puoli, asuntolaina on hiljattain otettu ja velkaa riittää.
On aivan turha neuvoa, että menkää avioliittoterapiaan tms. Ikinä en saisi miestäni sellaiseen, hän ei ikinä pyydä anteeksi eikä tunnusta omia virheitään, aina vain syyttää minua. Kaikki on minun vikani.
Pakko oli purkaa murheita täällä tuntemattomille, kavereilleni en pysty meiän ongelmista näin kertomaan, en edes sitä, että oon jo tosi tosi kauan miettiny avioeroa. Kauhistuttaa tosissaan ajatella, että pilaisin loppuelämäni tällaisessa suhteessa, solvauksia ja haukkumisia kuunnellen, minkäänlaista kunnioitusta ei ole. Mies kun on sanonut, että mun on ansaittava hänen kunnioituksensa. Hei halooo....!!!!!!! Niin ja lastenhoidosta vielä, sanomattakin on selvää, että se on lähes yksinomaan minun harteilla.
Kiitos kun jaksoitte lukea vuodatukseni. Parempaa onnea teille!
Kommentit (13)
jätä hänet hoitamaan lapsia viikonlopuksi tai viikoksi niin näkee kuinka raskasta se on....
Ei kun ihan oikeasti jos mies ei ole valmis menemään terapiaan kuten lyömätön linja tai jussi-työ tai avioliittoneuvojalle niin kannattaa hakeutua sovittelijalle ja oikeasti pohtia avioeron mahdollisuutta. Sovittelijalla asiat joko sovitaan tai lähdetään pohtimaan taloudellista puolta jos päädytään eroon.
Oletko kertonut miehellesi miltä sinusta tuntuu hänen haukkuminen ja tuuppiminen? Ehkä äijääsi pitäisi vähän " herätellä" ettei tuudittaudu siihen, että kestät kaiken.
Ehkäpä miehesi pitää sinua niin varmana nakkina, että kohtelee miten sattuu...sinuna antaisin varoituksen siitä, että olet kyllästynyt hänen käytökseen ja, että olet tosisaan miettinyt eroa. Jospa se saisi miehesi miettimään. Jos nyt niin ei kuitenkaan käy, niin ei kannata nuoruutta tuhlata huonossa suhteessa! Ihan varmasti jossakin on joku sinua varten jos päätät erota. Äläkä kropastasi välitä, katsele ympärillesi, kuka meistä on täydellinen?? Samoin kuin velat, niihin saa neuvoteltua lyhennys vapaata. Kaikki se kyllä järjestyy, kun ottaa asioista selvää.
Toivottavasti asiasi selviää ja sinä ja lapset voitte hyvin:)
Olin itse juuri aikeissa kirjoittaa tänne samanlaista tarinaa. Meilläkin ongelma on miehen jatkuva raivoaminen. Hän huutaa hirvittävällä volyymillä mitä ällöttävimpiä solvauksia. Syytä ei tarvita. Usein hän haluaa loukata minua juuri kotitöillä, karjuu etten osaa siivota enkä tee mitään jne, vaikka hoidan meillä siivoukset, ruuanlaiton ja pyykin.
Ikävintä on se, että hän myös haukkuu lasten kuullen, ja harrastaa myös lievää fyysistä väkivaltaa tönimällä ja uhkaamalla. Henkinen väkivalta on päivittäistä.
Ja olen siis vaativassa työssä ja esimiesasemassa. Silti minun työni on aina se, joka joustaa, kun tulee lastenhoitopulmia. Hän kävelee iltaisin valmiiseen ruokapöytään ja ilmoittaa tämän tästä ylitöistä tekstiviestillä.
Tuntuu että olen jo itkuni itkenyt. Olen jo ollut valmis eroon, mutta mies saa viime tinkaan aina kelkan kääntymään, ensin itse uhkailtuaan lähdöllä lasten kuullen. Ja menin tekemään senkin, että hankin hänen kanssaan omakotitalon, jossa on nyt niin isot velat, että yksin en niistä selviä. Ollaan juuri muutettu ja saatu lapset sopeutumaan. Tänä aamuna sanoin äijälle, että jätä avain. Hän jätti. Tästä tulee vielä rumaa ja likaista.
Viestini sinulle on se, että se mies ei muutu, koska ei itse ymmärrä ongelmiaan. Voin sanoa sen sulle 15 vuoden kokemuksella.
Itse oli samanlaisessa tilanteessa reilut 4 vuotta sitten. Henkinen väkivältä alkoi kun pappi sanoi aamen. Samanlaista haukkumista kuin teillä. Päälle ei onneksi koskaan käynyt erolla uhkaili koko liiton ajan (2v) mutta minä olin se joka lähti. Yritin suostutella terapiaan jossa sitten itse kävin ja sain lopullisen päätöksen tehtyä liitolle. Lapsia meillä ei ollut. Itsetunto oli todella alhaalla.
Ei kenenkään tarvitse olla toisen loukattavana. Kannattaa lähteä vielä kun siihen on voimia. Lapset sopeutuvat kyllä uuteen tilanteeseen ja tuosta tilanteesta hekin varmasti kärsivät vaikkeivat sitä näytä.
Tsemppiä sinulle ja lapsillesi!
naan, uusi mies, tyttö 2,5v ja toinen tulossa 10/06
meno jatkuu nykyisessä suhteessa. Heillä myös vajaa 3 v tyttö.
Ei vanha koira opi uusia temppuja, lause jonka kuulin monta kertaa yhdessä olomme aikana.
naan ja co:t
Voin ymmärtää, että joskus on vaikeaa ja tulee sanotuksi pahasti, mutta ei kuulosta normaalilta tuollainen jatkuva haukkuminen ja alistaminen. On pareja, jotka elävät yhdessä ilman sen suurempaa rakkautta, OK, mutta kyllä toista pitäisi jonkin verran osata kunnioittaa. Kestäisitkö keneltäkään sukulaiseltasi tai ystävältäsi tuollaista käytöstä? Miksi sitä pitäisi kestää ihmiseltä, jonka pitäisi olla ehkä se läheisin ihminen maailmassa ja jonka kanssa pitäisi olla hyvä ja turvallinen olo? Herää kysymys, voiko yksin eläminen olla pahempaa. Eikä sekään ole sanottu, että eron jälkeen jäisit loppuelämäksesi yksin.
Mikä näitä miehiä vaivaa?!!! Tarjolla on rakastava koti ja mitä ne tekevät? Alkavat vihata vaimojaan ja lapsiaan ja käyttäytyä kuin pahimmat natsit! P-kele - olen niin täynnä vihaa kaikkien alistettujen vaimojen, äitien ja lasten puolesta, että halkean!
Itse siis osittain samassa junassa. Meillä onneksi raivoaminen ei ole päivittäistä, mutta huonoina hetkinään " herra Täydellinen" katsoo oikeudekseen huutaa ja haukkua perhettään, miten tahtoo.
Hyvä kysymys tuo, keneltä muulta sietäisit vastaavaa käytöstä. ET KENELTÄKÄÄN!
Viha on hyvä tunne. Se saa meidät irti näistä paskiaisista. Mädätköön omassa kurjuudessaan, -ttu!
tai ainakin vakavasti harkitsemaan eroa. Mitä sinä enää tuollaisesta liitosta saat? Ihminen jonka pitäisi olla läheisin ihminen maailmassa haukkuu ja solvaa sinua ja käy jopa käsiksi! Ihmettelen kyllä että olet valmis tuollaista käytöstä sietämään. Ymmärrän myös ettei lähteminenkään helppoa ole.
Ei kannata jäädä tuollaiseen liittoon ainakaan lasten takia. Lapsen kyllä tajuavat enemmän kun antavat ymmärtää ja usein ovat näyttämättä kärsimystään koska eivät halua tuottaa lisää mielipahaa vanhemmilleen. Lapset myös sopeutuvat mitä kamalampiin olosuhteisiin - ja seuraukset näkyvät sitten vasta myöhemmin elämässä.
Tilanteenne ei ole sinun vikasi, mutta pelasta itsesi ennen kun miehesi tuhoaa itsetuntosi täysin tai käy väkivaltaisemmaksi. Myös lapsesi ansaitsevat paremman kodin.
Väkivallalla on tapana vain pahentua ja hurjistua. Ei kannata jäädä tuollaiseen suhteeseen. Lapset kärsivät todella paljon tuollaisesta tilanteesta. Vaikka itse et itsestäsi välittäisikään, yritä tehdä parhaasi lasten eteen! Väkivaltaisessa suhteessa totuus itsestä ja koko tilanteesta hämärtyy. Väkivaltainen kääntää kaiken sinua vastaan ja alat itsekin uskoa valheita.
Lähde hyvä ystävä niin pian kuin mahdollista. Itse olen elänyt samanlaisessa parisuhteessa ja ymmärsin lähteä. En kyllä olisi ymmärtänyt, ellen olisi saanut niin paljon tietoa mm. netistä. Sitä vaan syytteli itseään, kunnes ymmärsi että hullu en olekaan minä, vaikka mies niin väitti.
Voimia! Selviät varmasti kaikesta, minäkin selvisin :)
Lue tästä linkistä löytyvä materiaali:
http://www.naistenlinja.com/fi/vakivalta.html
ajattelin laittaa viestiä näin lapsen näkökulmasta. Olen tosin jo aikuinen, mutta tunnistan isästäni samoja piirteitä. Haukkumista, uhkailua ja lievää fyysistä väkivaltaa äitiäni ja meitä lapsia kohtaan. Vanhempani ovat vielä nykyäänkin yhdessä ovat olleet yli 20 vuotta. Vielä nykyäänkin isäni saattaa soittaa minulle ja haukkua äitiäni paskiaiseksi, vitun kusipääksi yms. mielestäni todella inhottavilla nimillä. Se on hänen tapansa enkä voi sitä hyväksyä ja olen tämän äidilleni kertonut, mutta hänestä ero ei ole ratkaisu. Toki asia äitiäni ahdistaa kuin myös moni muu asia. Hän toteaakin usein että ei kai kaikkia hankalia ihmisiä voi vaan siirtää syrjään tai työntää pois, jonkunhan heidänkin kanssaan on oltava tai he jäävät ihan yksin. Niin eli mitä siihen sitten sanoisi. Olen koko nuoruuteni toivonut vanhempieni eroa ja nykyään yritän hyväksyä äitini päätöksen.
Ajattele itseäsi ja lapsiasi älä jää tuollaiseen suhteeseen lapset kyllä huomaavat ja tajuavat usein enemmän kuin arvaisikaan. Käytännön jutut hoituvat tavalla tai toisella.
onpa meillä tosi samanlainen tilanne molemmilla, tunnistin sinunkin kirjoituksesta paljon samoja piirteitä mitä meiänkin suhteessa on! Sinä sentään oot ollut rohkea ja pyytänyt miestä jättämään avaimen, ja hän jätti. Mulla sitä rohkeutta ei kyllä ainakaan vielä ole...
Se on jännä juttu, miten jo ennen meiän häitä tiesin, että tämä suhde ei tule ikuinen olemaan - mutta silti pakko oli naimisiin mennä, minä hullu halusin naimisiin kun lähes kaikki kaveritkin oli, ja koko ikäni tietysti unelmoinu niistä prinsessahäistä!!! Kyllä oon niin monet monituiset kerrat miettiny, että voi kun voisi tehdä jotain asioita toisin, niin tuo olis ehdottomasti yks asia, että naimisiin en menisi.
Kirjoittelehan Maana joskus tänne kuulumisiasi, mikä tilanne teillä on. Toivotan sydämestäni tsemppiä ja onnea!!!!!!!!!!! Mä kait sitte yritän vielä elää ja olla tässä kulissiliitossa...mutta elämästäni ei tee onnellista aviomies, vaan ihanat lapset.
tietoa narsistisesta oireyhtymästä?