Mitä pelkäätte tässä koronatilanteessa?

Tällä hetkellä pelkään ihan vähän itseni puolesta, koska minulla on lieviä flunssaoireita, mm. kuivaa yskää. Ei kuitenkaan ole syytä epäillä, että olisin altistunut koronavirukselle.

Pelkään, että iäkkäämmät läheiseni saavat koronaviruksen, kun virus mahdollisesti leviää. Vaikka he parantuisivatkin, en halua, että kukaan joutuu kärsimään tai olemaan huolissaan.

Pelkään, että Suomen valtio lepsuilee ja viivyttelee liikaa, mitä tulee tartuntojen estämiseen ja hoitoon. Koronavirukseen on olemassa japanilainen lääke, joka on tehokas alkuvaiheen koronavirustartunnassa, mutta jos epäiltyjä tapauksia ei testata alkuvaiheessa, eihän lääkkeestä ole hyötyä.

En pidä tästä testaamattomuus- ja mahdollisesta tietojenpanttaamiskäytännöstä. Toisaalta muistutan itseäni, että olen maallikko enkä välttämättä osaa arvioida lääketieteellisiä ratkaisuja.

En pelkää mitään noista niin paljon, että olisin poissa tolaltani tms., mutta vähän olen huolissani.

Omasta puolestani sitä että alkot laitetaan kiinni. Muiden puolesta huolettaa riskiryhmät jotka haluavat tartunnan jo tässä vaiheessa eivätkä malta odottaa parempaa laumaimmuniteettia/hoitokeinoja.

Eniten pelkään taloustilanteen kehittymistä. Mies on ollut työttömänä jo vuoden, ja tällä menolla hän ei tule koskaan enää työllistymään. Minä olen yrittäjä, ja jo nyt olen kärsinyt itsetuhoisista ajatuksista. Jouduin myymään kaikki sijoitukseni pois, koska kalenterini tyhjeni loppuvuodeksi. Näillä myynnistä saaduilla rahoilla pärjäämme ehkä 3 kk, sitten emme enää. 

Stna vihaan näitä suuria ikäluokkia ja hupilentäjiä. 

En pelkää mitään. Huolestunut olen lähinnä hullujen hysteerikkojen ja toisaalta välinpitämättömien jästipäiden toiminnasta. Kumpikin ääripää on vaarallinen poikkeustilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Että hallitus jatkaa THL:n kuuntelemista vielä pitkäänkin. 

että sinunlaiset saavat vapaasti täällä kirjoittaa

Hämähäkkejä. Pelkäsin niitä jo ennen koronaa eikä korona ole poistanut pelkoani. 

Pelkään yksinäisenä ihmisenä lemmikkieni puolesta. Jos minulle tapahtuu jotakin, kuka heistä huolehtii... En halua heidän joutuvan minnekään eläintaloon odottamaan kuolemaa. 

Läheisten puolesta pelkään. Pelkään myös ihmisten väliinpitämättömyyttä ja tyhmyyttä. 

Ettö kuolisin ja lapseni jäisi orvoksi.

Minulla saattaa olla se jo parhaillaan. Lapsellakin taisi olla ja se oli hänellä lievä ja meni ohi nopeasti.

Pelkään tulevaisuutta Suomessa, maapallolla. Häpeän että ennen kirosin harmaata ja tylsää arkeani, ja nyt ottaisin sen takaisin enemmän kuin mitään muuta.

En pelkää varsinaisesti mitään. Pyrin olemaan mahdollisimman huolellinen käsihygienian suhteen (kuten muutenkin) ja välttämään sosiaalisia kontakteja ja julkisia paikkoja, tietysti kaupassa ja töissä on pakko käytävä. Eniten ottaa päähän joidenkin ihmisten täysin välinpitämätön asenne koko koronavirusta kohtaan. Eräskin tuttuni lähti tuonne Hertsin avajaisiin, koska kuulemma kotona on niin tylsää olla monta päivää. En voi millään käsittää tällaista järjenjuoksua: onko jotkin avajaistarjoukset todella niin tärkeitä, että pitää oikein tieten tahtoen lähteä hankkimaan itselleen koronavirus?

Pelkään, että meille yritetään hankkia laumasuojaa ilman mitään takeita sen toimivuudesta. Pelkään näitä ihmisiä, jotka vähättelevät koko asiaa ja näyttävät sen myös teoillaan. Pelkään, että ei vieläkään oikein tiedetä, mikä sairaus meitä on vastassa.

Olenko ainoa, joka on vähän turta koko taudin suhteen?

On mahdollista, että jotkut sukulaiset kuolee siihen. On mahdollista, että itse kuolen siihen. Mutta entä sitten?

Alan tajuta niitä vanhoja ihmisiä, jotka eivät hautajaisissa itke, vaan rupattelevat ja syövät pullaa. Heillä on kuollut niin monta ihmistä ympäriltä, että uusi kuolema ei juuri hetkauta, ja itse olen samassa tilanteessa.

Kun kuolemaan tottuu, on kai jo liian turta.

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on vähän turta koko taudin suhteen?

On mahdollista, että jotkut sukulaiset kuolee siihen. On mahdollista, että itse kuolen siihen. Mutta entä sitten?

Alan tajuta niitä vanhoja ihmisiä, jotka eivät hautajaisissa itke, vaan rupattelevat ja syövät pullaa. Heillä on kuollut niin monta ihmistä ympäriltä, että uusi kuolema ei juuri hetkauta, ja itse olen samassa tilanteessa.

Kun kuolemaan tottuu, on kai jo liian turta.

Ohis: En usko, että vanhusten kohdalla on kyse turtumisesta. Ennemminkin ovat eläneet jo niin pitkän elämän, että tietävät kuoleman olevan ovella. Ovat hyväksyneet tosiasiat eivätkä tappele väistämätöntä vastaan niin kuin nuoremmilla on tapana tehdä. Osa vanhuksista saattaa jopa odottaa kuolemaa, koska kokevat oman maallisen matkansa olevan täysi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on vähän turta koko taudin suhteen?

On mahdollista, että jotkut sukulaiset kuolee siihen. On mahdollista, että itse kuolen siihen. Mutta entä sitten?

Alan tajuta niitä vanhoja ihmisiä, jotka eivät hautajaisissa itke, vaan rupattelevat ja syövät pullaa. Heillä on kuollut niin monta ihmistä ympäriltä, että uusi kuolema ei juuri hetkauta, ja itse olen samassa tilanteessa.

Kun kuolemaan tottuu, on kai jo liian turta.

Ohis: En usko, että vanhusten kohdalla on kyse turtumisesta. Ennemminkin ovat eläneet jo niin pitkän elämän, että tietävät kuoleman olevan ovella. Ovat hyväksyneet tosiasiat eivätkä tappele väistämätöntä vastaan niin kuin nuoremmilla on tapana tehdä. Osa vanhuksista saattaa jopa odottaa kuolemaa, koska kokevat oman maallisen matkansa olevan täysi. 

Tajuan sen, jos vanhus ei pelkää omaa kuolemaansa, mutta jos ei sure hautajaisissa muidenkaan kuolemaa, niin on siinä jotain muutakin.

Sitä että sairaalat täyttyy.

Että vanhempani kuolevat ja että ei pystytä järjestämään edes hautajaisia tai että ei pääse sairaalaan hyvästelemään.

Pelkään että (jos jään henkiin) elämä muuttuu vaikeaksi. Lama, suurtyöttömyys ja ankeat ajat. Velkahelvetti, ulosotto ja luottotiedottomuus on todellisia uhkia. Kämppä ja työpaikka voi lähteä alta ja kaikki kiva loppua kuin seinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, joka on vähän turta koko taudin suhteen?

On mahdollista, että jotkut sukulaiset kuolee siihen. On mahdollista, että itse kuolen siihen. Mutta entä sitten?

Alan tajuta niitä vanhoja ihmisiä, jotka eivät hautajaisissa itke, vaan rupattelevat ja syövät pullaa. Heillä on kuollut niin monta ihmistä ympäriltä, että uusi kuolema ei juuri hetkauta, ja itse olen samassa tilanteessa.

Kun kuolemaan tottuu, on kai jo liian turta.

Ohis: En usko, että vanhusten kohdalla on kyse turtumisesta. Ennemminkin ovat eläneet jo niin pitkän elämän, että tietävät kuoleman olevan ovella. Ovat hyväksyneet tosiasiat eivätkä tappele väistämätöntä vastaan niin kuin nuoremmilla on tapana tehdä. Osa vanhuksista saattaa jopa odottaa kuolemaa, koska kokevat oman maallisen matkansa olevan täysi. 

Tajuan sen, jos vanhus ei pelkää omaa kuolemaansa, mutta jos ei sure hautajaisissa muidenkaan kuolemaa, niin on siinä jotain muutakin.

Siinä on sitä, että iän myötä elämän rajallisuus on tullut konkreettiseksi ja tosiasiat hyväksytään. Myös muiden kohdalla. Sellaista vanhusta tuskin on olemassa, joka ei läheistensä kuolemaa surisi. He vain eivät sure niin näkyvästi kuin nuoremmat. Se kahvittelu voi olla vahva osa surutyötä. Muistellaan ystävää, sukulaista ja sitä kautta käsitellään hänen poismenoaan. Itku ei ole ainut tapa surra. 

Pelkään että en pääse lähtemään mökille ennen kuin liikkumista aletaan rajoittaa. Totta kai moni muukin asia pelottaa lähinnä muiden puolesta, tiedostan itse olevani onnekkaassa asemassa kun tuo on pahin mitä itselle voisi käydä (sairastumisen lisäksi, mutta sitä en osaa pelätä).

Vierailija kirjoitti:

Pelkään, että meille yritetään hankkia laumasuojaa ilman mitään takeita sen toimivuudesta. Pelkään näitä ihmisiä, jotka vähättelevät koko asiaa ja näyttävät sen myös teoillaan. Pelkään, että ei vieläkään oikein tiedetä, mikä sairaus meitä on vastassa.

 Parantuneilla on kyllä todettu viruksen vasta-aineita, eli immuniteetti syntyy. Ainoa epävarmuus liittyy sen pysyvyyteen.