Mikä muu on tärkeää kuin lapset?

Jos sellaisen nyt uudestaan haluaa. Älä tee omia päätelmiä toisen haluista jos et osaa niin et pety! Sulla on oikeus haluta toista, miehellä oikeus olla haluamatta. Meillä tilanne toisinpäin.



Kannattais varmaan puhua asiasta?

Ei todellakaan kannata tivaamalla " puhua" vaan kysyä haluaako toinen lapsia lisää, milloin hänestä olisi ihanaa lisäykselle?



Ei kysyä MIKSI SINÄ ET LASTA HALUA? -Ei ainakaan alottaa tolla kysymyksellä, hyökkäämällä toisen kimppuun. Toisen tahto on sun tahtoa pienempi?



2

On mulla kaksi lasta, jotka ovat toivottuina syntyneet, mutta osaan nähdä elämäni myös ilman heitä. Elämässä on paljon kaikkea ihanaa. Mitä enemmän lapsia, sitä enempi kuluu varoja kaikesta tuosta kivasta ja ihanasta ihan perusjuttuihin. Tiedän ainakin yhden pariskunnan, joka päätyi eroon, kun vaimo mankui yhtä lasta lisää esikoisen lisäksi ja mies halusi, että he kolmihenkisenä perheenä olisivat reissanneet ympäri maailmaa ja nauttineet elämästä. Vauva sitten syntyi, ikäeroa esikoiseen yli 10 vuotta ja sitten tuli ero. Mies pitää lapsista, mutta olisi halunnut jo keski-ikään ehtineenä elää muuta elämää kuin vaipanvaihtoa.

-puolisoni ja hänen hyvinvointinsa

-että on työ jossa viihtyy

-koti jossa saa rauhoittua

-lapsuuden perheeni ja rakkaat sukulaiseni, ystävät samaan nippuun

-mielekäs vapaa-ajan toiminta



Siinähän niitä.

Olemme tietysti keskustelleet asiasta. Ei se tästä enää mihinkään muutu, mies ei halua ja sillä selvä. Jos taas kymmenen vuoden päästä mieli muuttuu, niin on aika myöhäistä tehdä nyt parivuotiaalle taaperolle läheistä sisarusta pienellä ikäerolla.



Olen yrittänyt miettiä mitä muuta elämässä haluan. Työ, joo - no se on tällä hetkellä akateemista pätkätyötä, mihinkään ei voi / saa juurtua. Koti - meillä ei ole varaa hankkia omaa kotia, mökkiä tms., asutaan vuokra-asunnossa, ystävät - onhan niitä, mutta niilläkin on oma elämänsä. Puoliso - en minä hänen varaansa voi kaikkea rakentaa. Ja omat harrastukset taas jää tässä työ-päiväkoti-koti-rumbassa tosi vähiin.



En vaan keksi mitään niin tärkeää, mikä korvaisi pettymyksen ja menetyksen ja antaisi syytä onnellisuuteen. Olemassa oleva lapsi on tietysti tärkeä, tärkein.

Pieni ikäero ei tarkoita, että lapset olisivat väistämättä parhaat toverukset. Tiedän isojakin ikäeroja sisaruksilla ja he silti läheisiä toisilleen.



Muutkin ihmiset käyvät töissä ja heillä on lapset hoidossa. Yksinhuoltajatkin kykenevät löytämään aikaa harrastuksille jne, mikset sinä sitten? Kuulostaa vähän selittelyltä sori vaan. Ei lapsia kannata tehdä paikkaamaan jotain aukkoa omassa elämässään. Ei lapsi ole ajanvietelelu. Jos tuttavasi eivät pidä sinuun yhteyttä, hommaa uusia, jotka pitävät. Vaikka sieltä harrastusten parista.



Lapset tulevat kodin jättämään kuitenkin jossain vaiheessa, et voi heidän varassaan elää. Jo kouluikäinen lapsi on niin paljon poissa kotoa, että sinun tarpeesi eivät tulisi tyydytetyiksi siltä osin.



Kai te puhuitte lapsien hankinnasta jo seurusteluaikoina? Ja ensimmäisen lapsen saatuanne jne. Mikä menetys ja pettymys? Sinulla on asiat kuitenkin ihan hyvin. Lopeta haikailu olemattoman perään ja yritä saada itsesi tyytyväiseksi nykyisessä tilanteessasi. Lapsi ei ole onnenautomaatti.