Te, jotka epäilette saaneenne koronatartunnan, mitä oireita on?
Täällä on useampi epäillyt saaneensa tartunnan, millaisista oireista aloitte epäillä juuri koronaa?
Oma hengitykseni on työlästä jos edes puhun hieman enemmän tai kävelen rappusia tms. Hirveä lihas-, nivel- ja päänsärky aina välillä, mutta ei kuumetta, yskää, kurkkukipua tai muuta. Pitäisikö näistä oireista jo epäillä, vai onko kuume/yskä ne kriittisimmät oireet. Muutama päivä sitten oli sellainen outo paineentunne kaulan alueella ja keuhkot tuntuu jotenkin "oudolta", siis sillä tavalla että tiedostan niiden olemassaolon jatkuvasti oikeinkin hyvin, kun eihän normaalisti hengitykseen kiinnitä mitään huomiota.
Hengenahdistus ei ole mitenkään erityisen pahaa ainakaan toistaiseksi. Aina välillä tulee hetkittäin hirveän heikko/kipeä olo ja olen varma että nousee kuume, mutta ei nouse. Nyt kun koronaa tulee "joka tuutista" niin mietin onko tämä nyt sitä vai jotain muuta. Minulla on todettu rasitusastma, mutta olen jo 6 vuotta selvinnyt ilman lääkkeitä. Koskaan ennen en ole sairaana ollessa kärsinyt hankaluudesta hengittää. Toisaalta olen useampaan kertaan joutunut lääkäriin hengittämään spirasta lääkettä, kun allerginen reaktio on saanut hengityksen tukkoon. Osaan siis verrata tätä hengityksen raskaalta tuntumista vaikeampiin hengitysvaikeuksiin ja tämä on lievää, mutta kuitenkin sellaista että sen huomaa.
Millaisista oireista muut ovat epäilleet että olisi koronaa eikä jotain muuta?
Kommentit (102)
Täältä kun lukee oireita, niin monella tuntuu kuin närästystä keuhkoissa. Minullakin on tuntunut tuollaista joidenkin päivien ajan. Lisäksi vielä useamman päivän ajan kuin palan tunnetta kurkussa. Tällaisia tuntemuksia ei ole ollut koskaan aiemmin.
Mutta muuten olen ihan terve eikä ole mitään hengenahdistusta yms. On joko vähäoireista koronaa tai ihan jotain muita oireita vaan. Mistäpä tuon tietää...
Ennen kuin minulla alkoivat nämä oireet, niin lapsella oli kurkkukipua ja kova flunssa. Näitä oireita kyllä pidin ihan perusflunssana vaan.
Minulla on myös keuhkoissa outoa tunnetta, vähän kuin lumisadetta tai kohinaa. Ei limaa, ei yskää, eikä juuri nenäkään vuoda. Välillä kuumeinen olo muttei kuitenkaan kuumetta. Yläselkäkipua oli pari kolme päivää mutta se meni ohi.
Minulla on tiedossa mahdollinen ketju varmistettuun koronatapaukseen, mutta omat oireet alkoivat vasta testikriteerien tiukennuttua. Oireina hengenahdistus lievänä, hieman väsyneet yläselän ja kylkien lihakset, kuiva yskä, hillitön vilu, kuumemainen lihasjomotus ja ihon kosketusherkkyys ilman kuumetta, ripuli ja alussa oli myös päänsärkyä ja kurkkukipua. Vointi on kumminkin hyvä oireisiin nähden eli en suotta hakeudu hoitoon vaan säästän ajan tarvitseville. Pystyn eristäytymään kotiin oireiden ajaksi eli taudin nimellä ei ole minulle mitään merkitystä.
Joku kysyi hengenahdistuksen arvioinnista. Katso itseäsi peilistä hengittäessä. Apulihasten käytön näkee: kaulan alus vetää silminnähden kuopalle. Jos rintakehä käyttäytyy normaalisti, pystyy puhumaan ja hengittää suht normaalilla tahdilla lyhyiden ja tiheiden hengenvetojen sijaan, on ihan ok kunnossa vielä. Ei flunssainen yleensäkään jaksa hengästymättä sitä mitä terve.
Kuiva yskä
Lämmönnousua
Painon tunne rinnalla
Päänsärky, huimaus, hengitys tuntuu raskaalta, ääni käheä, kuumeinen olo, väsymys ja lihassärky. Ei yskää, nuhaa tai kuumetta, vaikka muuten aika kamala ja tuskainen olo.
Monilla muillakin tuntui olevan kuumeettomuutta. Itse tämän vuoksi epäilen, että onko tämä nyt joku muu flunssa, kun muistelisin lukeneeni että koronaan kuuluisi olennaisesti kuume. Onko jollain tietoa, että onko kuumeettomuus tae siitä ettei ole koronaa (ainakaan kovin vakavaa).
Lapsilla kyllä yskää ja hengästymistä hyvin pienestä liikkumisesta, lisäksi vatsa vähän sekaisin (ei kuitenkaan mitään vesiripulia). Päänsärkyäkin valittivat joitain päiviä sitten. Onko tietoa millaisilla oireilla lapset yleensä sairastaa, vai onko se oikeasti hyvin poikkeuksellista, että oireita on.
Hengenahdistus on psykosomaattinen oire. Nyt sitä on jokaisella kun on luettu että sitä on ollut kourallisella sairaalahoitoon joutuneilla. Tiedän kolme 20-40 välillä olevaa joilla on ollut keuhkokuume ilman koronaa kuin. Kyllä näistä on ollut juttuja mutta ei ennen tätä media influenssaa noihin kiinnitetty huomiota. Nyt kausi influenssasta on tullut maailmanlopun tauti. Tämän ketjun mukaan muut koronan oireet ovat aivan samoja. Mitä minulla oli kun sairastin viime talvena influenssan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tiedossa mahdollinen ketju varmistettuun koronatapaukseen, mutta omat oireet alkoivat vasta testikriteerien tiukennuttua. Oireina hengenahdistus lievänä, hieman väsyneet yläselän ja kylkien lihakset, kuiva yskä, hillitön vilu, kuumemainen lihasjomotus ja ihon kosketusherkkyys ilman kuumetta, ripuli ja alussa oli myös päänsärkyä ja kurkkukipua. Vointi on kumminkin hyvä oireisiin nähden eli en suotta hakeudu hoitoon vaan säästän ajan tarvitseville. Pystyn eristäytymään kotiin oireiden ajaksi eli taudin nimellä ei ole minulle mitään merkitystä.
Joku kysyi hengenahdistuksen arvioinnista. Katso itseäsi peilistä hengittäessä. Apulihasten käytön näkee: kaulan alus vetää silminnähden kuopalle. Jos rintakehä käyttäytyy normaalisti, pystyy puhumaan ja hengittää suht normaalilla tahdilla lyhyiden ja tiheiden hengenvetojen sijaan, on ihan ok kunnossa vielä. Ei flunssainen yleensäkään jaksa hengästymättä sitä mitä terve.
Jut joo 😂🤣😂 Olen nähnyt kerran kuolevan nukutuksessa pidettävän potilaan hengittävän apulihaksilla ennen tukehtumiskuolemaa. Voin sanoa nökemättäkin etteivät täällä kuvatut oireet ole sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut kestätte tätä epätietoisuutta? Itseäni ainakin pelottaa. Kun on kokoajan työlästä hengittää, niin kai vähempikin alkaisi ahdistaa.
Ärsyttää kun jopa puoliso on sitä mieltä ettei mahdollinen korona eroa flunssasta, terveydenhoitopalveluihin saa olla yhteydessä vasta kun on suurinpiirtein tehohoitoa vailla, omat vanhempani sanoivat ainoastaan että älä vaan ole kenenkään kanssa missään tekemisissä (ihan kun en ymmärtäisi itsekin tätä) ja että olen niin nuori että eiköhän minulle hengityskone löydy jos tarve tulee.
Olen joo nuori, alle 30, mutta minulla on astma. Lisäksi kokoajan uutisoidaan enemmän siitä, että nuoria joutuu teholle ja kuolee. Kukaan ei ymmärrä, että minua oikeasti huolestuttaa. Astmaatikkona kyllä erotan minulle normaalin hengityksen ja sen, kun hengitys vaikeutuu. Oireet ei nyt ole kestäneet kuin pari päivää, mutta tuntuu kamalalta vain odottaa, josko ne pahenevat. Minusta tämä on ihan kamalaa.
En ole juurikaan huolissani. Olen kyllä helppo ahdistumaan, mutta olen oppinut vuosien varrella toisenlaisia ajatusmalleja. Ymmärrän, että media rakastaa katastrofeilla mässäilyä ja liioittelua, ja tiedostan, että mitä enemmän itseäni hysterisoin ja pelottelen, sitä huonommaksi vähintäänkin henkinen hyvinvointini menee. Ei silloin jää enää energiaa oikeaan taisteluun, jos tartunta tulee tai tauti pahenee, jos sellainen jo onkin.
Katselen myös Youtubesta videoita, joissa puhutaan aiheesta mutta positiivisemmin ja eri näkökulmista kuin valtamediassa. Se antaa perspektiiviä tilanteeseen.
Parempi olisi, ettet nyt lue uutisia aiheesta, ja keksit jotain muuta tekemistä itsellesi. Onko sinulla jotain harrastuksia tai tekemättä jääneitä juttuja kotona? Mielellään sellaisia, joista tulee hyvä fiilis.
Osaatko meditoida? Se voi auttaa rentoutumaan. Et oikeasti saavuta mitään etukäteen stressaamalla. Toki jos vointi menee huonoksi, sitten pitää toimia. Mutta yritä nyt tosiaankin siirtää ajatukset ihan muihin asioihin.
Kiitos tästä! Täytyisi oikeasti yrittää laittaa itseni täysin uutispimentoon. Olen seurannut uutisia tammikuusta lähtien ja siitä on vaikea päästä eroon. Olisihan minulla paljonkin mitä pitäisi tehdä, mutta oireet ovat sellaisia, että ne vaikuttavat jaksamiseen ja muistuttavat jatkuvasti olemassaolostaan. Keskittyminen mihinkään on vaikeaa.
Meditoida en ole koskaan kokeillut, sen sijaan joitain tietoisen läsnäolon harjoituksia olen tehnyt, mutta ne varmaan vain pahentaisivat oloa, kun olisi vielä enemmän tietoinen oireistaan. Tosin ehkä sekin voisi auttaa sen hyväksymisessä, että nyt on tilanne tämä ja mitään muuta ei voi tehdä kuin odottaa mitä tulee seuraavaksi. Ehkä täytyykin yrittää jotain sen kaltaista.
Kaikenlainen luova toiminta olisi erittäin hyödyllistä nyt. Piirtäminen, maalaaminen, neulominen, muut käsityöt, värityskirjan värittäminen, kirjoittaminen yms. Lukeminen toki myös.
Ja jos yhtään kiinnostaa, niin Youtubesta voi etsiä ohjattuja, helppoja meditaatiovideoita. Varsinkin nyt on varmasti paljon tarjolla sellaisia, joissa keskitytään "paranemista ruokkiviin" sekä myönteisiin ajatuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tiedossa mahdollinen ketju varmistettuun koronatapaukseen, mutta omat oireet alkoivat vasta testikriteerien tiukennuttua. Oireina hengenahdistus lievänä, hieman väsyneet yläselän ja kylkien lihakset, kuiva yskä, hillitön vilu, kuumemainen lihasjomotus ja ihon kosketusherkkyys ilman kuumetta, ripuli ja alussa oli myös päänsärkyä ja kurkkukipua. Vointi on kumminkin hyvä oireisiin nähden eli en suotta hakeudu hoitoon vaan säästän ajan tarvitseville. Pystyn eristäytymään kotiin oireiden ajaksi eli taudin nimellä ei ole minulle mitään merkitystä.
Joku kysyi hengenahdistuksen arvioinnista. Katso itseäsi peilistä hengittäessä. Apulihasten käytön näkee: kaulan alus vetää silminnähden kuopalle. Jos rintakehä käyttäytyy normaalisti, pystyy puhumaan ja hengittää suht normaalilla tahdilla lyhyiden ja tiheiden hengenvetojen sijaan, on ihan ok kunnossa vielä. Ei flunssainen yleensäkään jaksa hengästymättä sitä mitä terve.
Jut joo 😂🤣😂 Olen nähnyt kerran kuolevan nukutuksessa pidettävän potilaan hengittävän apulihaksilla ennen tukehtumiskuolemaa. Voin sanoa nökemättäkin etteivät täällä kuvatut oireet ole sitä.
Onko täällä joku sanonut kärsivänsä pahasta hengenahdistuksesta? Täällähän on nimenomaan sanottu, että silloin ei tarvitse miettiä täytyykö lähteä lääkäriin. Ei se silti tee normaalia siitä, jos hyväkuntoinen/nuori/terve ihminen hengästyy vaikkapa rappusissa/puhuessaan/jostain muusta kevyestä liikunnasta. Tosin ei sen puoleen se todista sitäkään, että välttämättä olisi juuri korona. Epätavallinen hengästyminen voi johtua monesta muustakin tekijästä (kuten nuo muutkin oireet mitä ketjussa useammat ovat kuvanneet). Mielestäni on kuitenkin ymmärrettävää, että nyt kun koronaa tulee joka tuutista, ihmiset miettivät onko heidän oireet sitä vai jotain muuta.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että todennäköisesti kukaan ketjussa ei tee kotonaan kuolemaa ja ihmettele sitä palstalla. Silti en aivan ymmärtänyt kommenttisi pointtia.
Korona voi olla kuumeeton, näin olen lukenut niiden raportista, joilla tauti todettu. Tai kuume voi olla niin vähäistä, ettei sitä huomaa helposti.
Itse mietin, että olikohan minulla jokin tosi lievä koronamuoto, kun yksi ilta nousi 38 asteen kuume ja olin ilman ruokahalua pari päivää. Flunssaksi outo, kun ei ollut mitään muuta oiretta kuin väsymys ja tuo kuume. Väsymys jatkui pidempään.
Pidän itseäni kuitenkin nyt tartuttajana ja toimin sen mukaan.
Kannattaa muuten terveenä mitata oma peruslämpö ja laittaa muistiin, niin havaitsee kohonneen lämmön. Koska oma peruslämpöni on 36,5 niin minulla 37,5 on jo kuumetta.
Kuumeetontakin koronaa on, mutta eikös kuume ole se prosentuaalisesti kaikkein yleisin oire. Kuumeettomalla on siis korona kyllä epätodennäköinen.
Ambulanssi pitää tilata jos ei enää hengenahdistukselta pysty levossa kunnolla puhumaan. Myös jos ei pysty pidättämään hengitystä 10 sekunnin ajan, alkaa olla paha tilanne.
Jos on sairaana menee pääkin vähän pöhelöksi.
Kannattaa siis terveenä kirjoittaa ylös kriteerit, joilla lähtee soittamaan apua, eikä yrittää miettiä niitä koronapäisenä.
Esimerkiksi. Soitan 112 (tai koronapäivystys), jos jokin näistä toteutuu.
1) En pysty puhumaan levossa
2) En pysty seisomaan pyörtymättä
3) En pysty syömään tai juomaan, kaikki tulee ulos. Nestevajauksen vuoksi kämmenselkäni iho ei palaudu kuin hitaasti, kun nipistän sitä.
Jne.
Ja jos oireet on vielä lieviä, pakkaa varmuudeksi valmiiksi "sairaalakassi", jossa perusjuttujen lisäksi tärkeimmät terveystietosi, allergiat, hätäkontaktit yms. Jos sua haetaan lanssiin, et ole enää laukunpakkauskunnossa.
Vierailija kirjoitti:
- polttavan kylmä tunne keuhkoissa tai keuhkoputkessa ja kurkussa
- sama outo polte kasvoissa ja huulten yläpuolella
TÄMÄ! Voitelin mun suunympärystä bepanthenilla ja kaikella mahdollisella eikä mikään auttanu. Kesti ehkä 3 päivää toi polte naamassa. Sen jälkeen alko kuumeettomat keuhko-oireet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mitä tämä olisi, mutta minulla tavallinen flunssa ei ole tällainen:
-alkoi vilunväristyksillä, lihassäryllä, kuumeella
-ensin enemmän kuumetta, sitten pari päivää vähän päälle 37
-välillä päänsärkyä
-keuhkoissa tuntuu, mutta se ole kipua
-nyt ei kuumetta, mutta väsynyt ja voimaton olo
Tee tuo Omaolon arviointi ja se antaa neuvon mitä tehdä ja onko sinulla koronavirus. Turha sitä tässä on miettiä jos kansalaisille on tehty oma kanava arviointia varten pitääkö ottaa yhteys terveydenhuoltoon tai epäillä itsellään koronavirusta. Vai huvikseenko täällä kaikki vain näitä pohtii?
Olen tehnyt sen jo. Monihan sairastaa sen lievänä joten minunkin hommani on nyt vain olla kotona sairastamassa ja odottamassa, että tervehdyn.
Tällä miehellä korona oli myös hyvin lieväoireinen:
Up, laittakaa lisää oiretietoja, tämä on tärkeää!
En tiedä mistä voisin olla saanut mutta miehen työkaveri oli lomalla Italiassa hiihtolomalla. Hän on ollut kuitenkin terve työssään. Olen kyllä asioinut kaupassa ja kerran käynyt kauppakeskuksessa ennenkuin tämä revähti käsiin.
Omat oireet:
-outo huimaus jo 1,5 viikkoa ajoittain.
-hampaat ärtyneet ja tulehtuneen oloiset.
-sairastan kroonista ummetusta ja en stressaa vatsalla kuin korkeintaan niin että ummetus pahenee. Joudun myös käyttämään apteekkivalmisteita että saan mahan toimimaan. Nyt maha löysällä jo viikon niin että tuntuu välillä että tulee housuun.
-oudot vatsakivut ylä- ja alavatsalla.
-oudot kivut yläselässä lapaluiden alla.
-toinen sierain eilen turvoksissa mutta sieltä ei tullut mitään limaa juurikaan. Hengitys kuitenkin vaikeampaa toisen sieraimen kautta.
-pieniä tuntemuksia keuhkoissa.
-pientä orastavaa päänsärkyä.
-alilämpöä monena aamuna.
-poskien hehkuminen ja punoitus iltaisin.
Nämä kaikki siis normaalista poikkeavia oireita. Enkä väitä että on mitään koronaa, mutta tuo vatsa on ollut erittäin outo koska vatsani ei koskaan ole löysällä. Toki mahataudissa ja lääkkeiden avulla. Mahatauti ollut viimeksi 13 vuotta sitten.
4 päivää kuume seilasi 38-40 asteessa
Nivel- ja lihaskivut
Päänsärky
Kuiva yskä
Tajuton väsymys, en jaksanut levittää pyykkejä, seistä suihkussa, tai kävellä huoneesta toiseen
Nukkuminen 18-20 tuntia päivässä
Siis kai te kaikki pysytte kotona ettekä käy missään kaupassa tms? Joku kertoi nousseensa monen kerroksen rappuset... Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Siis kai te kaikki pysytte kotona ettekä käy missään kaupassa tms? Joku kertoi nousseensa monen kerroksen rappuset... Miksi?
Juu, koiraa pitää käyttää ulkona!