Miten korona vaikuttaa elämääsi tällä hetkellä?
Kommentit (22)
Työskentelen kokonaan etänä enkä vain yhtä päivää viikossa. Matkasuunnitelmani ovat peruuntuneet, samoin teatteri-, konsertti- ja elokuvasuunnitelmat. Ei oikeastaan muuten.
Mulla on tänään synttärit. Normaalisti olisin lähtenyt viikonloppuna juhlimaan, mutta nyt on juhlat siirretty kesälle.
Saikulla täälläkin. Lapset kotikoulussa ja mies etänä. Päät yhteen kolisee :D
Tänään ois alunperin pitänyt lähteä kaverin luo toiseen maahan. Työskentelen todella lamaherkällä alalla. Lomautuslappua odotellessa :(
Olen tällä hetkellä työtön ja olin siis valmiiksi jo paljon kotona, sinänsä ei elämään kovin suurta muutosta ja tulotkin siis jatkunevat näillä näkymin ennallaan. (Toisaalta tässä tilanteessa voi olla aikaisempaa vaikeampaa sitten löytää työtä, jos työttömiä on kohta entistä enemmän.) Asun myös yksin. Kaikki harrastusryhmät luonnollisesti peruuntuivat, samoin muut tapahtumat joihin oli tarkoitus mennä ja kauppoja yms. ei myöskään nyt viitsi oikein lähteä kiertelemään, joten tulee nyt oltua ypöyksin kotona entistä enemmän, ulkoilua ja ruokakaupassa käyntejä lukuunottamatta. Yli 70-vuotiaiden vanhempieni luona olen käynyt yleensä n. kerran viikossa, mutta nyt toistaiseksi en mene sinnekään.
Mulla lapsi tekee kouluhommia kotona ja nyt täytyy tehdä 2 lämmintä ruokaa päivässä.
Kaupassa yritän käydä vähän harvemmin.
Viikonlopuilta peruuntunut paljon menoja, samoin pari matkaa.
Yllättävän vähän muutoksia. Tosin vähemmän näkee nyt kavereita ja hiljaisempaa elämä on.
Minulta peruuntui matka eikä vielä tietoa, saako siitä mitään takaisin.
Teatterilippu pienempään teatteriin ostettu, ei tietoa, mitä sen kanssa tapahtuu (on myöhemmin keväällä, ei tietoa, onko kokoontumiskielto voimassa vielä silloin).
Olen ollut kotona flunssassa. Ei tietoa, onko se koronaa (ei näinä aikoina täysin poissuljettua). Minulle kirjoitettiin siihen heti pitempi saikku (normaalisti kun kirjoitetaan 3 päivää), ehkä siksi, että jos tämä sattuisikin olemaan koronaa, ehtisin kunnolla varmasti toipua ja olla eristyksissä enkä tartuttaa muita, jos minulle jää lieviä oireita. (Työpaikallani tämä ei ole varmasti ilahduttanut, kun yksi on täysin pois pelistä.)
Mutta vaikuttaa positiivisellakin tavalla, on paljon laiteltu viestiä ihmisten kanssa. Esimerkiksi myös tästä kauppa-apuna toimimisesta. Aiempi exäni otti yhteyttä ihan vaan kysyäkseen, että onhan minulla kauppa-apua jos tuleekin sellainen tilanne. Lämmittävää <3
"hei minuun voit olla yhteydessä whats up ryhmässä, hei minä otan tehtävät vastaan peda.net, laitathan kuvat minulle sähköpostilla..." kun minullakin menee näiden opettajien kanssa hermo niin miten sitten lapsilla. Etsi sieltä, täältä ja tuolta ohjeita ja palauta sinne, tänne, tuonne...
Vietän aikaa lähinnä kotona ja lenkillä. Koulutehtäviä etänä, mutta töihin mun on pakko mennä. Ensi viikolla taas vuoroja ja en malta odottaa millainen helvetti siellä odottaa (olen apteekissa töissä.)
Koko perhe on etänä, me vanhemmat etätöissä ja teini etäopetuksessa. Teinin harrastus on tauolla, ei siis tarvitse kuljetella treeneihin eikä peleihin. Omatoimtreeniä pystyy tekemään kotona ja ulkona mutta ulkona treenaamista vaikeuttaa hieman lumi ja jää (ei voi oikein loikata tms). Oma harrastus on myös tauolla. Lomareissuja ei voi suunnitella, tyttären harrastuksen iso turnaus siirtyy ehkä loppukesään (ei tietoa vielä ajankohdasta), piti olla ihan kesäkuun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Tein ennen etänä yhden päivän viikossa. Nyt olen koko ajan etänä.
Olet etänä av-palstalla?
Tämän päivän "etä"työt" jo tehty 😂
Normaalit shoppailut ovat jääneet. Ruokakaupassa käyn ja lenkillä. Olen hyväkuntoinen liikunnallinen yli 70v nainen.
Työt kotitoimistossa, lapset kotona opiskelemassa, harrastuksetkin etänä. Eipä se juuri muuten vaikuta. Pihatöitä ja käsitöitä harrastelen.
Etänä kokoajan ja joka toinen viikko lapset kanssani. Vaatimattomasta osakesalkusta kadonnut arvoa roimasti ja vapaa-ajalla ulkoilen kotinurkilla tai puuhailen kotona.
Duuni lähti alta, firma meni nurin. Ja työmarkkinat ovat melko huonossa jamassa. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein ennen etänä yhden päivän viikossa. Nyt olen koko ajan etänä.
Olet etänä av-palstalla?
Tämän päivän "etä"työt" jo tehty 😂
Yhtä lailla palstailen myös toimistolta silloin, kun ei ole tulipalokiire. Koneeseen olen joka tapauksessa sidottu klo 8-16 kun muukin työyhteisö työskentelee etänä. On Teams-palavereita ja puhelimet soivat ja pitää hoitaa akuutteja asioita sekä samalla edistää sellaisia, joihin palataan kunhan elämä palautuu normaaliksi.
Ei mitenkään