Poikkeusolot- päällimäinen tunne helpotus
Tulin tänne tunnustamaan, että mun päällimäisin tunne poikkeusoloista on helpotus. Kalenteri tyhjenee; ensin lähti lasten harrastukset ja niiden mukana viestiryhmät hiljeni. En ole siirtänyt etätöihin, mutta olen saanut olla kotona eilen ja tänään, sillä vähimmistäkin flunssaoireista on jäätävä saikulle. Kun palaan, työni on keventynyt paljon, sillä ryhmätoiminnot on peruttu ja asiakkaat peruvat käyntejään oma-aloitteisesti. Meidän lapset on tunnollisia tyyppejä, joten en joudu opettajan hommiin vaikka etäopetukseen siirryttiinkin. Wilmaan tulee vain asiaa sisältäviä viestejä. Ei enää muista lomake/nokkahuilu/luistimet/tarkistakaa onko Eemelin kengät teidän lapsella. Eniten odotan tulevaa viikonloppua. Joudun pakkovierailemaan usein ikäihmisen luona. Tämä on eniten syyllisyyttä aiheuttava helpotuksen aihe. Jokainen pakkovierailu näännyttää minua. Tunnen valtavaa vapauden huumaa, kun tämä velvollisuus on pois hetkeksi. Lisäksi peruuntui kummilapset synttärit, jotka matkoineen olisi vienyt päivän.
Avaan pitkästä aikaa viinin ja Netflixin.
Uskon, että mun elämää korona tulee muuttamaan. Voi olla, että en enää suostu palaamaan entiseen. Luulen, että lisääntynyt vapaa-aika ja rauhallinen kotona oleskeleminen selvittää pääni vuosien sumusta ja tämän kaiken jälkeen kieltäydyn kaikesta muusta kuin palkkatyöstä ja keskeisimmistä perhevelvotteista. Saatan jäädä työttämäksi, saatan menettää läheisiä, saatan kuolla, perheeni on vaarassa. Ja silti olen vain onnellinen, että se juoksupyörä hidastaa vauhtiaan, jossa mä oon kitunut jo liian pitkään.
Kommentit (4)
Kuukauden päästä valitat jostain ihan muusta!
Ei ne lasten huolehdittavat asiat tai työnkuorma vähene ennenkuin lapset kasvaa.
Vierailut voit lopettaa heti kun haluat.
Viinin litkiminen ei ole pidemmän päälle hyvä harrastus.
Mun päällimmäisin tunne on ankara vitutus. Olen tosi, tosi vihainen, melkein raivoissani. Mun kaikki kevään suunnitelmat meni pilalle.
Minä olen helpottunut siitä että nyt en koe olevani enää samalla tavalla yksin tämän asian kanssa.
Minusta oli ahdistavaa yrittää vältellä virusta kun näytti siltä että suuri osa porukasta vaan levittää sitä ympäriinsä.
Jotain rauhoittumista ja yksinkertaisempaa elämää olin kyllä kaivannut muutenkin.
Ikävää että se toteutui tällä tavalla. Toivottavasti ei mene liian yksinkertaiseksi.
up