Masennuksesta

Mieheni on sitä mieltä, että olen masentunut ja tarvitsen apua. Hän on nyt puhunut tästä asiasta jo useampaan kertaan nätisti ja rauhassa ja luvannut lähteä kaveriksi lääkäriin tms jos tahdon, ja puhuu siitä kuinka on huolissaan minusta.



Mutta kun itse en tiedä. Minusta en ole mitenkään masentunut. Allapäin vissiin aika usein ja ehkä jotkut masennuksen oireet osuisivat kohdalle, mutta ei oloni ole mitenkään toivoton ja mielialat vaihtelevat paitsi siellä alhaalla niin myös ylhäälläkin. Ja vaikka välillä on armottomia väsymyksen ja saamattomuuden kausia, niin toisaalta sitten välillä on kovat tarmonpuuskat. Mä olen jotenkin ajatellut, että tämä on nyt tätä normaalia elämää ylä- ja alamäkineen...



Miestä huolestuttaa mm. se, että multa on ilman kummempia syitä haihtuneet läheiset ystävyyssuhteet, että harrastukset on jääneet ja ennen niin innostanut ura ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja univaikeudet, ja käytökseni yleensäkin, kuulemma.



Mitä ehdotatte, kannattaisiko mun oikeasti lähteä juttelemaan tästä asiasta jonkun alan ihmisen kanssa jo ihan vaan siksi, että mies on huolissaan? Mun miehelläni oli itsellään joskus vuosikausia sitten vakava masennus, ja olen miettinyt, että onkohan hän siksi ylivarovainen ja pelkää, että mulle ei vaan tulisi sellaista? Vai tunnistaako kenties minussa oireita, joita en itsekään näe?



Jotenkin pelottaa ihan kamalasti sellainen (tyhmäkö?) asia, että en vaan missään tapauksessa tahtoisi " papereihini" merkintää siitä, että pääkopassa ei kaikki olisikaan kunnossa. Mulle olisi tosi tosi korkea kynnys lähteä myöntämään missään " virallisesti" , että kaikki ei olisikaan ok...