Suostuisitko?
Ja miten reagoisit, jos lukion 1lk käyvä teinisi olisi lopettamassa lukiota tähän ensimmäiseen vuoteen ja lisäksi tiputtamassa seur jakson aineista suurimman osan pois, koska ne eivät hyödytä kuulema jatkossa?
Minulla meni kuppi totaalisen nurin.
6 aineesta tiputtamassa pois 4 eli pari taideainetta ja kummatkin kielet.
Lisäksi ei mitään kesätyöpaikkaakaan ole hakenut.
En naputtele tähän enempää, koska kihisen ja nieleskelen.
Kommentit (6)
Ruotsia ja Suomea ei tarvitse jos osaa Englantia ja insinöörit ei mitään tadepuaskaa väännä muutenkaan. Hyvä tuosta tulee.
No se englanti on myös tuossa pois jättö listassa ja heikonpuoleista sen osaaminen on muutenkin eli todellakin olisi tarpeen oppitunnit siinä. Suunnitelma on se, että haki ammatilliselle puolelle jonka kohtalo selviää sitten kesällä. Mutta nyt siis jättäisi suurimman osan oppiaineista pois eli päivät olisi 1-3h ja varmaan arkivapaapäiviäkin olisi sillä rytmillä. Sillä tavoin sitten odottelemaan kesää ja totaalilomaa ja hakutuloksia.
Ap
Eipä sitä lasta voi oikein pakottaakaan, kun ei halua lukiota käydä. Ikävältä tuntuu, ja tuokin ettei ole mitään kesähommaa.
Toivottavasti kuitenkin pääsee hakemaansa kouluun, koska se selvästi kiinnostaa häntä enemmän.
Englannin osaaminen on tulevaisuuden aikuisille, siis tällekin nuorelle, välttämätöntä!
Ehkä se ammattikoulu on hänelle sitten parempi? Hyvä jos tietää mitä haluaa opiskella. Jos multa olisi jäänyt lukio kesken (itse asiassa jäikin, mutta sain jatkaa myöhemmin), niin tilalle ei olisi ollut mitään, koska en olisi osannut valita mihin elämässä erikoistua. En ole valinnut vieläkään.
Joku syy kai on lopettamiseen ja onko nuorella muita suunnitelmia? Kouluahan ei lopeteta, jos ei ole toista paikkaa.
Oma nuoreni on myös lukion ekalla. Lukio menee tosi heikosti eikä mitään lukuhaluja ole. Itse lukioon halusi, vaikka yritin estellä peruskoulun opintomenestyksen takia. Ammattikouluun ei halua. On vaikeaa. Kesätöihin ei halua enkä pakotakaan.
Haluaisin tietää mikä syy tuohon on. Onko koulussa kiusaamista, onko opiskelussa muita hankaluuksia? Onko jotain muuta suunnitelmaa tilalle?