Puola: kaikki meni kiinni, kaupat, museot, rajat
Isäni on puolalainen ja mulla on paljon sukua Krakovan lähistöllä. Siellä on jo kovat keinot käytössä: kaupat sulkevat ovensa, osa ravintoloista, museot ym kiinni, koulut ja yliopistot on jo olleet suljettuna. Kaupat Krakovan turistialueilla alkoivat sulkea ovia jo torstaina, kun pitäjille tuli vihiä, että ihan kohta laitetaan rajat kiinni, eikä turisteja ole.
Krakovassa on just nyt äärimmäisen hiljaista. Kaduilla ei liiku juuri ketään, turistitkin pois kaduilta kun ei ole mikään auki. Eräs vanhempi sukulainen oli sanonut, että hän muistaa Krakovan kaduilla olleen näin hiljaista edellisen kerran - toisen maailmansodan aikana.
Puolassa silti vähemmän tartuntoja. Kaikki sikäläiset sukulaiset ihmettelee, miksi meillä ei rajoiteta kuin isoimpia yleisötapahtumia.
Kommentit (6)
Puolan menetelmällä voi olla karut seuraukset.
Me emme tiedä minkään maan todellista tartuntamäärää, koska vain parissa maassa on testattu laajasti.
onhan samat keinot suomessakin käytössä. Mutta nämä päätökset pitää tehdä älykkäästi eikä olla Donald Trump.
Vierailija kirjoitti:
onhan samat keinot suomessakin käytössä. Mutta nämä päätökset pitää tehdä älykkäästi eikä olla Donald Trump.
Mikä kauppa on kiinni? Päin vastoin väli rynnii kaupoissa ja lisäksi viikonloppuna on ties mitä hintasirkusta ja kulutusjuhlaa.
Mikä koulu on kiinni - ai niin pari satunnaista koulua.
Mikä museo on sulkenut ovensa?
Onko rajat kiinni? Tännehän saa tulla edelleen mistä vaan.
Puola arvostaa kansalaisiaan ja pitää heistä huolta toisin kuin Suomi.
On kamalia, kun ei edes 500 saa kokoontua.