G: Miten olet varautunut koronaepidemiaan ja mitä teet sen hillitsemiseksi?
Aloitan:
Kotona on ruokaa n. viikoksi lähinnä siltä varalta, jos vaikka sairastumme vakavammin eikä pääse kauppaan tms. Lääkkeitä pitäisi myös riittää.
Olen siirtynyt kokonaan etätyöskentelyyn, onneksi minulla on tähän mahdollisuus. Puolisolla valitettavasti ei.
Lasten suhteen ollaan kuulolla ja varauduttu siihen, että koulut ja päiväkodit suljetaan. Harrastuksista ei vielä tietoa, jääkö treenit kokonaan väliin, kun järjestäjältä ei ole tullut mitään tietoa. Jos lapsille tulee lieviäkin flunssaoireita, pidän kotona.
Vältellään nyt ihmisjoukkoja ja ylipäänsä kodin ulkopuolisia paikkoja lukuun ottamatta ihan pakollisia. Toivottavasti tällä pystytään osaltamme vaikuttamaan epidemian etenemiseen Suomessa. Jonkun verran yritetään tukea paikallisia ravintoloita ja kivijalkakauppoja etteivät mene konkkaan tämän takia.
Ei olla matkustamassa mihinkään ja työmatkatkin ollaan peruttu.
Ollaan tehostettu käsien pesemistä.
Loppu onkin sitten Herran haltuun.
Mitäs te muut?