Miten te muut jaksatte läheisen tukemista?

Menee ihan täysin taas hermot, eikä ole ensimmäinen kerta. Läheinen lykkää asioiden hoitamista melkein loputtomiin. Minä: "Hoitaisitko nyt tuon asian tällä viikolla". Hän: "Niin kai se pitäisi". Kuuden viikon päästä minä kysyn onko asia hoidettu, niin hän sanoo, ettei ole vielä tullut hyvää hetkeä sille.

Ja kaiken kanssa on yhtä pitkäpiimäistä. Puoli vuotta - kaksi vuotta menee joka asian hoitamisessa. Ja minä patistelen, mutta sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Lähimmäisenrakkaudesta yritän tukea, jotta toinen pääsisi elämässään eteenpäin ja mielenterveysongelmissaan selvemmille vesille.

Sitten kun minä turhaudun, niin en jaksa enää tukea ihan niin lempein sanoin. Ja se nyt ei tietenkään ainakaan auta. Väsyttää, kun kaikessa on kyse vain sen toisen tunteista, toisen estoista ja toisen elämästä. Miten te muut jaksatte suhtautua toiveikkaasti ja kohdella toista aina silkkihansikkain?