Hei te hankalien erityislapsien vanhemmat - tarvitsen kuulla tällä hetkellä jotain positiivista

Mitä ahdistavaa sinulla on käynyt mielessä?

Millä tavalla hän on erityislapsi?

Millä tavalla olet taistellut hänen kanssaan?

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla olet taistellut hänen kanssaan?

Tuskin nämä sinut utelut auttavat apta...

"Juuri tänään sopeudun siihen, mitä on. En yritä tehdä kaikkea oman mieleni mukaisesti. Jos en voi saada sitä, mistä pidän, yritän pitää siitä, mitä minulla jo on"

Mun Erityislapsesta kasvoi kunnollinen, itse pärjäävä aikuinen ja sitäpaitsi rehellinen ja myötätuntoinen ihminen - vaikka välillä tuntui epätoivoiselta. Ja todennäköisesti sinunkin lapsestasi kasvaa, vähän kerrallaan, kunhan jaksat kasvattaa

Erityislapsiin liittyy kaikki se hyvä, mikä muihinkin lapsiin liittyy. Saat hienoja hetkiä Ja kokemuksia rakkaan lapsen kanssa. Saat uuden näkökulman maailmaan lapsen kautta. Rakastat ja tulet rakastetuksi.

Vaikeudet tulevat usein kierteenä: kun lapsi on haastava, äidin voimat väsyy Ja kommunikaatio huononee ja lapsi väsyy ja käyttäytyy entistä haastavammin. Yritä lisätä teidän arkeen hyviä hetkiä yksi kerrallaan. Yhdessä lapsen kanssa. Älä vaadi niiltä mitään kehittävää äläkä käytä niitä palkintoina jolloin ne vaatisi jotain palkittavaa, kokekaa ne vaan ihan sinällään ilman stressiä yksi kerrallaan. Ne tuo teidän arkeen sen pienen piirun lisävoimia, jolla ehkä saat huonon ja haastavan kierteen käännetyksi toiseen suuntaan.

Mikä lapsellasi on? Autismikirjo?

Meillä tytär oli pitkään todella hankala erityislapsi ADHD- ja asperger diagnoosiensa kanssa, ja on välillä itseltäkin mennyt hermo niin että olen huutanut ja ollut asiaton. 

Vauvasta asti oli levoton ja vaativa, huusi kuin syötävä jos ei jatkuvasti häntä viihdytetty ja huomioitu. Taaperoiästä kouluikään loputtoman vilkas, aina ongelmissa ja itseään kolhimassa ja lisäksi perustyytymätön luonne. Aina valittamassa ja kiukuttelemassa. Lisäksi mikä pahinta, suorastaan julmuuteen taipuvainen, tämä ilmeni erityisesti pikkuveljeä ja eläimiä kohtaan. Kouluiässä kävi ilmi että on kyllä lahjakas kouluasioissa, mutta joutui rankasti koulukiusatuksi ja oli senkin takia jatkuvasti pahalla mielellä ja purki sitä raskailla tavoilla. Teini-iässä sitten kova kapina, alkoholia, huumekokeiluja, myymälävarkauksia, epämääräisiä poikakavereita.

Mutta ihme kyllä, yläasteen viimeisellä luokalla päätti että haluaa lukioon ja yliopistoon ja ryhdistäytyi. Minäkin ajattelin että voi olla ettei onnistu, kun nyt vasta alkaa kouluun panostaa, mutta pääsihän se ja lukiossa meni hyvin. Nyt opiskelee toita vuotta tietojenkäsittelytiedettä yliopistossa, elää itsenäisesti ja pärjää hyvin. 

Saatte nauttia hänestä pitkään, koska hän asuu kotona siihen asti, kunnes olette vanhuksia.

Kukaan ei voi auttaa, jos ap ei vastaa kysymyksiin. Aloitus ei kerro tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Erityisyys lähtee lapsesta hakkaamalla

Nämä on yleensä ihan neurologisia poikkeavuuksia, eikä jotain yleistä kasvatuksen puutteeta johtuvaa huonotapaisuutta. Eivätkä lähde siis kasvatuksellisilla keinoilla, ei hyvällä eikä pahalla.

Vierailija kirjoitti:

Erityisyys lähtee lapsesta hakkaamalla

Juu, ja ilmenee sitten aikuisiässä rikoskierteenä, huumeiden käyttö, narsismi, väkivaltaisuus parisuhteissa. Mieti vähän millaisen esimerkin lapselle annat....

Oma erityislapseni on nyt teini ja hänellä menee hyvin elämässä. Ollaan haettu ja saatu tukea ja nyt se alkaa näkymään. Joskus vuosia sitten pelkäsin, että joudun hänet joku päivä laittamaan laitokseen. Hänen kanssaan ei pärjännyt päiväkoti eikä koulu.

Nyt murrosiässä voisi sanoa, että hänen äitinään oleminen on jopa helppoa. Hänestä on kasvanut fiksu nuori ihminen. Saamme edelleen tukea ja teemme yhteistyötä koulun kanssa. Lisäksi olemme olleet avoimia ja kaikki lapseni kanssa toimivat ihmiset ovat tietoisia hänen haasteistaan.

Toivotan sinulle voimia. On mahdollista, että lapsen kasvaessa haasteet pienenevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisyys lähtee lapsesta hakkaamalla

Nämä on yleensä ihan neurologisia poikkeavuuksia, eikä jotain yleistä kasvatuksen puutteeta johtuvaa huonotapaisuutta. Eivätkä lähde siis kasvatuksellisilla keinoilla, ei hyvällä eikä pahalla.

Mutta ainakin tulee niin nöyräksi, että vähentää hökälöintiä. Siis tiedän, että ei se nepsyongelma tietty mihinkään katoa, mutta kunhan potee sitä hiljaa ja rauhassa, niin kaikki on ok

Muutama vuosi meni sumussa, nyt näyttää paremmalta. Vaati sen että hyväksyn sen että asiat tapahtuvat ja edistyvät eri tahtiin kuin saman ikäisillä. Enkä vertaile. Empaattinen poika on ja nyt uskallan toivoa ja vähän uskonkin että ihan riittävän hyvä aikuinen siitä tulee.

Halaisin jos olisit tässä ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisyys lähtee lapsesta hakkaamalla

Juu, ja ilmenee sitten aikuisiässä rikoskierteenä, huumeiden käyttö, narsismi, väkivaltaisuus parisuhteissa. Mieti vähän millaisen esimerkin lapselle annat....

Voi olla, että apn lapsi on sen verran erityistä sarjaa, ettei hänellä tule koskaan olemaan aivokapasiteettia suorittaa luettelemiasi asioita. Jos näin on, niin hakkaaminen korkeintaan hiljentää muksun

Ylihuomenna saat taas levätä, kun koululaitos ottaa lapsen huomaansa. Opettaja kaitsee sen 6-7 tuntia lapsukaisesi lisäksi 9-25 muutakin lasta siinä samalla. Integraatio ja inkluusio ovat taikasanoja, kuten myös kolmiportainen tuki.

Meillä on myöskin tapahtunut kehitystä nepsymurkussa. Edelliset 2-3 vuotta ovat olleet yhtä helvettiä. Ihme, että ollaan selvitty hengissä näistä vuosista. Mutta niin vain tapahtui, että meidänkin lapsemme on kasvanut ja kehittynyt ja elämämme on helpottunut todella paljon. En olisi tätä uskonut millään, vaikka lääkärimme sanoi, että 14-vuosi on erityismurkuilla se pahin vaihe, sitten alkaa helpottaa. Jaksamista ja kärsivällisyyttä! Kyllä teilläkin helpottaa, usko vain.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tytär oli pitkään todella hankala erityislapsi ADHD- ja asperger diagnoosiensa kanssa, ja on välillä itseltäkin mennyt hermo niin että olen huutanut ja ollut asiaton. 

Vauvasta asti oli levoton ja vaativa, huusi kuin syötävä jos ei jatkuvasti häntä viihdytetty ja huomioitu. Taaperoiästä kouluikään loputtoman vilkas, aina ongelmissa ja itseään kolhimassa ja lisäksi perustyytymätön luonne. Aina valittamassa ja kiukuttelemassa. Lisäksi mikä pahinta, suorastaan julmuuteen taipuvainen, tämä ilmeni erityisesti pikkuveljeä ja eläimiä kohtaan. Kouluiässä kävi ilmi että on kyllä lahjakas kouluasioissa, mutta joutui rankasti koulukiusatuksi ja oli senkin takia jatkuvasti pahalla mielellä ja purki sitä raskailla tavoilla. Teini-iässä sitten kova kapina, alkoholia, huumekokeiluja, myymälävarkauksia, epämääräisiä poikakavereita.

Mutta ihme kyllä, yläasteen viimeisellä luokalla päätti että haluaa lukioon ja yliopistoon ja ryhdistäytyi. Minäkin ajattelin että voi olla ettei onnistu, kun nyt vasta alkaa kouluun panostaa, mutta pääsihän se ja lukiossa meni hyvin. Nyt opiskelee toita vuotta tietojenkäsittelytiedettä yliopistossa, elää itsenäisesti ja pärjää hyvin. 

Täällä liki 100% samankaltaisen lapsuuden ja nuoruuden elänyt 30-v assi/adhd-nainen. Minulle kävi lukiossa juuri noin että rauhoituin, koulu meni hyvin ja lopulta pääsin opiskelemaan harvinaista alaa. Mutta kun valmistuin, niin masennuin ja minulle tuli tuo "murkkuikä" uudestaan mutta vähän lievempänä. Sosiaalisten vaikeuksien takia en ole vieläkään ollut työelämässä, koska tarvittavaa tukea en ole koskaan saanut edes lapsena. Mä olen luultavasti vanhempi mitä tämän tapauksen henkilö, 90-00-luvuilla naisten autismia ei edes tunnettu ja jäin ilman tukea. Mä sain sitä vasta 29-vuotiaana kun olin ollut työttömänä ja masislääkkeillä 5 vuotta. 

Tämä ei ole kuulemma tavatonta että nepsy-naiset masentuu ja syrjäytyy siinä ikävuosien 25-30 kieppeillä. En halua pelotella tällä, mutta olkaa perillä myös aikuisten lastenne asioita ja osoittakaa että välitätte. Me nepsy-naiset ollaan todellisuudessa väliinputoajia. As-miehiä oikein revitään työelämään mutta naisilta samankaltaisia ominaisuuksia ei hyväksytä. 

Up