Surullisen säälittävä ja raivostuttava äiti
Pari hammasta suussa enää, huutaa ja väittää että muut huutavat koko ajan. Tekeytyy marttyyriksi ja ainut lohtu on herkut, mitä hän kantaa kotiin pikkuveljille sekä itselleen. Sekä minä olen hänelle lohtu, vaikka on muitakin lapsia. Oikeasti suorastaan inhoan häntä aina välillä. On ehdoton ja tuomitseva, vaikka on sosionomi.
Parisuhde on ollut jo kymmeniä vuosia karikolla, koska vanhemmat ovat yhdessä vain pikkuveljien takia. Kaiken lisäksi isä on ilmeisesti kiinnostunut työkaveristaan, jonka on tuntenut monia vuosia. En muista milloin viimeksi vanhemmilla olisi olleet sormukset sormissa, eivätkä ole viettäneet hääpäivää moniin vuosiin. Äiti yrittää aina välillä elvyttää kuollutta suhdetta, mutta isää ei kiinnosta, mitä en kyllä ihmettele ollenkaan.
Äiti on neuvoton pikkuveljien suhteen, ja määräämisvalta on kokonaan teini-ikäisten sisaruksieni. Aina äiti on ollut neuvoton eikä osannut kasvattaa meistä täysipäisiä ihmisiä. Raivostuttaa mutta samalla surettaa tuon ihmisen kohtalo.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten?
Päätin purkaa ajatuksiani ja tunteitani anonyymisti palstalle. Täytyykö olla jotain "mitä sitten" enempää?
Mitä sitten?