Kerro jos olet joskus vihannut jotakuta niin paljon että olet toivonut hänen kuolevan.
Jos et, älä tule jeesustelemaan.
Miksi vihasit häntä niin paljon? Onko vihasi helpottanut ja mistä syystä? Onko ihminen vielä jotenkin vaikutuspiirissäsi?
Minä olen vihannut anoppiani ja nyt erästä toista ihmistä joka on vaikuttamassa työssäni erittäin haitallisesti. Anoppiviha laantui kun lapset kasvoi emmekä oikeastaan koskaan enää tapaa. Hän ei siksi vie energiaani.
Nykyisestä vihan kohteesta pääsen vasta parin vuoden kuluttua. Senkin jälkeen tapaamme mutta emme enää jokaisena työpäivänä. En meinaa jaksaa ja huomaan joka päivä toivovani että hänelle kävisi jotain.
Tiedän etten ole päästäni kunnossa mutta näin tunnen.
Kommentit (29)
En itse ole. Mutta ymmärrän kyllä, että ystäväni vihasi tyttärensä tappajaa niin kovasti, että toivoi hänen kuolevan.
Vihaan yhtä ämmää niin paljon, että haluaisin hänen katsovan, kun hänen lapsensa kidutetaan kuoliaaksi hänen edessään.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan yhtä ämmää niin paljon, että haluaisin hänen katsovan, kun hänen lapsensa kidutetaan kuoliaaksi hänen edessään.
Hän varmaan tap poi sinun lapsesi?
Minä vihasin työkaveriani niin että toivoin hänelle sattuvan jotain ikävää. Hän yritti kaikin keinoin savustaa minut ulos työpailtamme, ikävä kyllä esimiehemme (nainen) uskoi alkuun työkaveriani. Minun piti jatkuvasti olla puolustamassa päätöksiäni ja selittämässä tekemiäni ratkaisuja. Työkaveri keksi kaikenlaisia valheita minusta. Oli ihan hirveää.
Sitten yhdessä vaiheessa esimieheni havahtui tilanteeseen, osastomme ulkopuolinen henkilö puuttui asiaan ja asiaa selviteltiin isommin.
Olemme samassa työpaikassa edelleen, tuolle ikävälle työkaverille ei tullut mitään seuraamuksia. Niin menee oikeudenmukaisuus Suomessa.
Mutta karma on hoitanut hieman asiaa, hän on samassa työtehtävässä edelleen mutta minä olen edennyt urallani. En enää ajattele häntä lainkaan.
Don't be afraid, it's only a show... Sielujen saippuaoopperaa.
Jättäkää viha taaksenne sitten kun pystytte. Aikansa kutakin.
Kyllä minä toivon, mutta ennemminkin kärsimystä ja kitumista kuin armahtavaa kuolemaa. Joka aamu ja ilta - elämäni loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan yhtä ämmää niin paljon, että haluaisin hänen katsovan, kun hänen lapsensa kidutetaan kuoliaaksi hänen edessään.
Miksi vihaat?
Olen. Toiveeni tosin vaihtelivat kuoleman ja jonkin äärimmäisen pahan tapahtuma välillä; halusin yhen ämmän kärsivän. En pääsevän helpolla ja kuolevan.
Petti mieheni kanssa minua tai siis mieheni petti minua sen akan kanssa ja se akka petti tietenkin omaa miestään. Oltiin kaikki neljä samassa työpaikassa tuolloin. Ymmärrän ettei ollut yksin sen ämmän syytä ja miestäni olisi pitänyt vihata eniten mutta ei nämä aina mene niin. Järjetön viha oli sitä ihmistä kohtaan. Piti olla tarkkana kun näin etten oikeasti tehnyt jotain. Oikeastaan on vieläkin mutta hänen onnekseen tiemme eivät enää juuri kohtaa kun kaikki ollaan vaihdettu työpaikkaa. Vieläkin toisinaan haaveilen jotain äärimmäistä pahaa tapahtuvan sille...
Muistelen vihaneeni ainoastaan kahta ihmistä elämässäni niin paljon, että toivoin kuolemaa. Yläasteen kiusaajan, joka teki elämästäni helvettiä. Sitten isäni, joka samoihin aikoihin haukkui minut maanrakoon tehtyäni pienen virheen. Kiusaaja itseasiassa kuolikin jäätyään auton alle, muttan nyt mitenkään iloinen siitä kuitenkaan ollut. Mutten toisaalta surenutkaan. Viha isääni kohtaankin oli meni ohi ja nykyään hyvissä väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan yhtä ämmää niin paljon, että haluaisin hänen katsovan, kun hänen lapsensa kidutetaan kuoliaaksi hänen edessään.
Onko sulla ihan hyväKin syy tälläiseen? Vai onko miehesi ihastunut häneen? Nätimpi kuin sinä?
Tällä hetkellä eniten vihaa ja pelkoa tuottavat nämä maailmalla vaikuttavat itsevaltiaan elkein toimivat johtajat. Näihin lukeutuu Venäjän, Turkin, Syyrian, Israelin ja Yhdysvaltojen ylimieliset päämiehet lehmänkauppoineen. Pelkkiä roistoja. Näistä kun päästäisi.
Joo, yhtä naista joka vei ihastukseni nenäni edestä. En ole päässyt tästä yli vieläkään, vaikka vuodet vierii.. Se mies olisi kuulunut minulle eikä sille! Menivät naimisiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä eniten vihaa ja pelkoa tuottavat nämä maailmalla vaikuttavat itsevaltiaan elkein toimivat johtajat. Näihin lukeutuu Venäjän, Turkin, Syyrian, Israelin ja Yhdysvaltojen ylimieliset päämiehet lehmänkauppoineen. Pelkkiä roistoja. Näistä kun päästäisi.
❤️ Trump ❤️ Putin ❤️
Pitkään halusin pahimpien koulukiusaajieni kuolemaa.
Joskus 18-vuotiaana viha sammui tai sitten se kääntyi sisäänpäin, koin aika syvän masennusjakson.
Vihasin isääni niin, että toivoin hänen kuolemaansa. Hakkasi ja petti äitiäni. Hakkasi myös meitä lapsia. Löi mm minua saappaalla ympäri korvia, joten toisesta korvasta meno kuulo.
Elämäni rakkauden kohdalla toivoin, että hän ei olisi syntynyt kiusaamaan minua.
Olen. Enää en vihaa niin paljoa, koska se on liikaa energiavievä tunne, mutta ehkä pieni hymynkaare nousisi huulilleni jos kuulisin heidän kuolleen.
Olen toivonut joidenkin ihmisten* poistuvan elämästäni tai läheisen elämästä. Vaikka sitten kuolemalla, koska eivät muuten lähde. Kuolema ei siis ole ollut ensisijainen toiveeni vaan heidän (pahuutensa) ja sitä kautta oman huonon oloni katoaminen, mihin riittäisi muukin kuin sen ihmisen kuolema. En ole myöskään tainnut koskaan toivoa kellekään kuolemaa vain jälkikäteen kostoksi. Jos jälkikäteen jotain pahalle toivoisin, niin sen, ettei satuttaisi enää ketään.
*Esimerkkinä äitini väkivaltainen miesystävä. Mutta äitini kuolikin ensin (sairauteen). En tiedä sen miehen nykyisiä kuvioita. Varmasti tekee pahaa jollekin, jos seurustelee. Mutta se mitä en itse tiedä enkä läheltä näe, ei minua onneksi ahdista.
Viha=törröhuulet, törrötissit, törröaivot, törröpilde, törrösiideri, törröpoikkis, törröperse, törrömasennus, törrötili, törrövelka...
Vihaajat on kivoi😁
Isäpuoltani, joka oli väkivaltainen sadisti ja pilasi lapsuuteni. Hänen kuolemaansa toivoin aina lapsena. Otin itse etäisyyttä äitiin ja häneen teinistä lähtien, joten silloin nämä kuolematoiveet lakkasivat.
Kunnes hän kuoli, vuosi sitten, jolloin kävin haudallaan katsomassa,että se luku elämästäni päättyi.
Yritys, jossa olin töissä, myytiin, ja koko henkilökunta sai potkut. Headhunter löysi minut parissa päivässä, ja annoin eräästä määräaikaisesta työkaveristani niin hyvät suositukset, että myös hän sai työpaikan uudelta työnantajaltani. Vakituisen työpaikan.
Teimme kahden hengen tiiminä erinomaista tulosta (aivan eri tehtäviä) monta vuotta, kunnes työnantaja säästönhimoissaan sanoi minut irti ja tarjosi minulle entistä työtäni tuntilaskutuspohjalta huonolla palkalla.
Tiimiparini lopetti kaiken yhteydenpidon heti, kun minulle oli tiedotettu irtisanomisesta; viimeinen, mitä hänestä kuulin, oli sähköpostiviesti: "Ethän sinä tosissasi aio meitä jättää?" Minulle selvisi, että hän oli olennainen osa irtisanomissuunnitelmaani ja että hän kirjoitti parikymmensivuisen selostuksen "käräjille" puolustukseksi laittomasta irtisanomisesta. Selostus oli alusta loppuun asti vääristelyä ja valehtelua. En ollut uskoa silmiäni, kun minulle selvisi, miten laajaa selkäänpuukottaminen oli. Valehteleminen oli hänen erikoisalaansa, koska hän oli ammatiltaan myyjä, mutta en olisi koskaan uskonut, että hän olisi käyttänyt taitojaan häikäilemättömästi minua vastaan.
Hänen valhekokoelmansa ei auttanut yhtään, vaan tapaus tuomittiin laittomaksi irtisanomiseksi ja työnantajani määrättiin maksamaan korvauksia.
Minä totisesti toivoin tiimikaverilleni tuskallista sairautta ja tuskallista kuolemaa sen jälkeen, kun hän olisi saanut sairastaessaan katsella aikuisten lastensa sairastumista ja tuskallista kuolemaa. Enää en toivo samalla tavalla, mutta olisin kyllä aika iloinen, jos tuo toiveeni kävisi toteen. Surullinen en olisi missään tapauksessa, vaikka tuosta on kulunut jo parikymmentä vuotta. Se, että kaveria lyö puukolla selkään rahan takia, on jotenkin ymmärrettävissä rikollisen ihmisen toimintana, mutta puukottaminen sen vuoksi, että itse näyttäisi vähän paremmalta työnantajan silmissä, on alhaista.