tunnen katkeruutta siitä, kun ,mies etenee urallaan

Ihan vähän aikaa sitten olimme melko tasavertaisia työelämän suhteen, sitten mies alkoi ihan hiljalleen kouluttautua ja sai urallaan työmahdollisuuksia, tämä kaikki söi aikaa yhteisistä ajoista. Olin itsekin korkeasti kouluttautunut, mutta huomasin, että en edennyt uralla enää mihinkään suuntaan, palkka oli jäänyt pieneksi. Tämä toki ei ole miehen syy, mutta odotin monet vuodet yhteisiä matkoja enkä uskaltanut vaihtaa työpaikkaa, koska en tiennyt, miten lomat järjestyisi. Nyt mies on edennyt urallaan ja itse olen kadottanut totaalisesti otteen työmaailmaan, en edes aamuisin tiedä, mitä varten herään. Työ tuntuu niin turhalta, koska en etene mihinkään, en saa palkan korotuksia. Olen hakenut muita töitä, mutta en ole saanut.

Itsetuntoni on painunut nolliin, kun mies kehuu työtehtävillään ja itse teen vain yhtä ja samaa. Ajattelin aina, että yhteinen aika ja lomat on tärkeitä, että ihminen elää vain niitä varten, mutta nyt työ on vallannut miehen maailman eikä sinne mahdu enää yhteiset lomat tai muukaan. Tunnen itseni huiputetuksi, kun mies lupaili aikoinaan , että kyllä matkustetaan ja muuta ja nyt ei.

En ole enää edes nähnyt miestä, kuin joskus iltaisin, kun viettää töissään niin paljon aikaa.

En ymmärrä , miten kaikki yhtäkkiä kääntyi näin, kun aiemmin tunsin itseni hyväksi asiantuntijaksi ja olin työssäni hyvä, nyt en ole mitään miehen työn rinnalla. Kun mainitsen pienestä palkasta, mies vain lotkauttaa, että sellaista se on naisvaltaisella alalla.