Onko hyvä antaa toiselle anteeksi, vaikka hän ei pyydä?

Suora anteeksipyyntö on joillekin ihmisille vaikeaa. Ehkä he näkevät tärkeimpänä sen, että on ymmärtänyt sisimmässään tehneensä väärin ja tekee parannuksen. Ja ihan lopulta sehän tärkeintä onkin, että parannus lähtee sisimmästä.

Minusta on hyvä antaa anteeksi toiselle, vaikkei hän pyydä.

Anteeksiantaminen ei ole niinkään sitä toista, kuin itseäsi varten. Kun annat anteeksi, vapaudut itse siitä kaunasta joka voi jäädä kummittelemaan loppuelämäksesi. Anteeksianto on hyvin usein pitkäkin prosessi, mutta kannattaa sitkeästi vain antaa anteeksi vaikka se kestäisikin.

Anteeksiantaminen ei merkitse sitä että sallit väärintekijän tehdä taas temppujaan. Väärintekemiseen pitääkin puuttua ja sitä ei pidä sitoa millään lailla anteeksiantamiseen, koska muuten se muuttuu hyväksikäytöksi. Anteeksianto on sinua varten ja sinun kilpesi.

Tietenkin. Kaikki katkeruus on huono juttu ja ihmisiin on paras suhtautua armollisesti ja hyväksyvästi. Ja siis itse tiedän tämän vain teoriassa, olen kauhea ihmisvihaaja ja kaunankantaja. Tiedän mikä on viisasta ja oikein mutten osaa toimia siten.

En ole antanut anteeksi enkä enää mieti asiaa, kuittasin lopulta idiootiksi ja ajattelin ettei ole mun arvoinen ihminen. Näin olen aina päässyt eteenpäin idiooteista. En koskaan palaa menneeseen kun se kerran on käsitelty. En koskaan. En usko asioiden vatvomiseen ja mitä jos ja jos. Kun tuo vaihe on ohi ja käsitelty, se on vain helppo jättää taakse.

Ei halunnut pyytää anteeksi _oikeasti_ ja aidosti vaikka annoin kymmenen vuoden kiusaamisen ja alistamisen jälkeen vielä mahdollisuuden. No - niin makaa kuin petaa.

Eikö se opiksi ottaminen ole pääasia? Suora anteeksipyyntö lisäksi olisi toki kiva myös.

Niitäkin on jotka osaavat kyllä sanoa anteeksi, mutta eivät ottaa opiksi. Ihan kuin pelkkä anteeksipyyntömuodollisuus korjaisi joka kerta kaiken. Sitten ihmettelevät: "Mitä tässä vielä pitäisi tehdä, kun mähän pyysin jo anteeksi?!"