Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joilla lihominen laskee itsetuntoa?
26.06.2006 |
Olen lihonut viime kesästä noin 7-8kg. Inhoan tätä olotilaa sydämeni pohjasta. Inhoan jokaista valokuvaa, joka minusta on otettu. Silti olen saamaton paska, enkä saa itsestäni irti, että laihduttaisin " nopsaan" tuota kilomäärää. Yäk, yäk, yäk.
Mies ei ole moksiskaan, vaan käskee hyväksymään tosiasian ja tekemään sille jotain, kun on ajankohtaisempaa tai kun energiaa löytyy.
Minulla oli teininä syömishäiriö (pitkään) ja pelkään toisinaan, että viatonkin laihduttaminen laukaisee sen.
Kommentit (16)
Vierailija:
raskauksien myötä painan nyt 15kg enemmän kuin ennen esikoista ja koen itseni aivan hirvittävän lihavaksi (...)
Olisin voinut lainata koko tekstisi sanasta sanaan!
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos tunnen näyttäväni ei-hyvältä, tunnen kuitenkin samaan aikaan olevani edelleen hyvä tyyppi. Joka on tärkeämpää.
Elämä on muutakin kuin puntari. Ihminen joka elää niin ei välitä pikkuasioista.
tavallista enemmän saa minut raivon valtaan.... varsinkin, koska lantioni on tosi kapea, pienikin painonnousu näykyy nyppylänä vatsalla.
olena aika hoikka (175/60, normaalisti), nyt olen 61,4 ja aion kipin kapin hankkiutua tuosta ylimäärästä eroon. myönnän olevani hieman pakkomielteinen (anorektikko en kyllä koskaan ole ollut), mutta en siedä ajatustakaan itsestäni lihavana.
Itke vaikka viikko sitten mutta tee jotain. Sillä se lähtee ja saat hyvän mielen kaupan päälle.
Nimimerkki kokemuksta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nimittäin tosi sairaan lapsen omaishoitaja ja kaikki päivät menevät enimmäkseen ihan tässä puuhassa. Mies ei ole lapsen isä.
Siis elämäntilanne vähän masentaa, ei niin että siihen kaipaisin pillereitä, koska yksinomaan se, että voisin tehdä jotain " normaalia" piristäisi.
- ap -
mutta asia ei ole niin hirveän yksioikoinen. Ja olen käynyt terapiassa muutaman vuoden ajan, joten toivon ettei tule näitä " hakeudu hoitoon" -kommentteja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olo on tietyssä painossa hyvä. Vaikka kiloja olisi vain kaksi liikaa, niin olo on tukalampi. Ja se tukaluus muistuttaa olemassaolostaan koko ajan.
Luonnollisesti jos nyt pitäisi valita, että saisinko lapseni terveeksi (mitä ei varmaan koskaan tapahdu) vai olisinko aina ylipainoinen, ei olisi vaikea valita.
Mutta sellaista valintaa kun ei voi tehdä.
Ja täytyy edelleen sanoa, että inhoan jokaista ylikiloani.
- ap -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiinni, niin elämä ja parisuhde ja kaikki muukin on aikas auvoisaa... : )
Sääliksi käy ne naiset, joiden mies saa paskahalvauksen jo jostain raskauskiloista, saati että itse saavat.
PS. Ei ylipainossa ole mitään ihailtavaa tai mahtavaa, mutta todellinen onnellisuus ei ole missään muodossa ihmisen ulkonäöstä kiinni. Se ehkä on helpompi oivaltaa ylipainoisena, kun elämä hymyilee silti : )
Vierailija:
kiinni, niin elämä ja parisuhde ja kaikki muukin on aikas auvoisaa... : )Sääliksi käy ne naiset, joiden mies saa paskahalvauksen jo jostain raskauskiloista, saati että itse saavat.
PS. Ei ylipainossa ole mitään ihailtavaa tai mahtavaa, mutta todellinen onnellisuus ei ole missään muodossa ihmisen ulkonäöstä kiinni. Se ehkä on helpompi oivaltaa ylipainoisena, kun elämä hymyilee silti : )
Vika on siis muualla kuin kiloissa, t: 12,14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä hän itse asiassa ole minua kovin hoikkana koskaan edes nähnyt.
Tiedostan, että ongelma on omien korvien välissä. Mutta jotenkin siltikään en voi sietää omaa peilikuvaani, kun näen tavallista pulleammat käsivarret ja paksut reidet.
Jotenkin halveksin itseäni, että eikö minulla ole sen enempää itsekuria, että pystyisin pitämään itseni kauniina ja hoikkana (no siis sen aikaa kun nuoruutta riittää). Pitää varmaan lisätä, että halveksin itseäni kyllä monen muunkin asian takia.
ap
Alue: Aihe vapaa
raskauksien myötä painan nyt 15kg enemmän kuin ennen esikoista ja koen itseni aivan hirvittävän lihavaksi. ylipainoinen olen ihan objektiivisestikin, painoindeksi on siinä 30 tienoilla.
häpeän itseäni jos näen vanhoja tuttuja jotka ovat nähneet minut viimeksi hoikkana, en mennyt edes lukion luokkakokoukseen kun en kehdannut... inhoan kaikkia itsestäni otettuja valokuvia ja siksipä välttelen niihin menemistä. ostelen uusia vaatteita itselleni hyvin harvakseltaan koska inhoan sovituskopissa sovittamista ja sitä ettei mitkään kivat vaatteet näytäkään kivoilta päällä. arastelen mennä moniin julkisiin tilanteisiin ja hämmennyn jos saan huomiota vierailta ihmisiltä, etenkin miehiltä. jos katson itseäni peilistä niin huomioni kiinnittyy vain vartalooni, ei esim. kasvoihini jotka ovat edelleen ihan sievät.
minulle tämä ylipaino on ihan todellinen ongelma. koko viime talven yritin tehdä asialle jotain, tarkkailin syömisiäni ja harrastin liikuntaa monta kertaa viikossa. kilot on vaan niin sikamaisen tiukassa ja paino putoaa niin hitaasti että epätoivo ehtii vallata mielen kun mitään ei tapahdu :( en edes havittele mitään anoreksialukuja tai edes sitä lukemaa jonka painoin ennen esikoista. haluaisin n. 10-13kg pois eli samanverran kuin painoin esikoisen jälkeen, se oli ihan hyvä paino aikuiselle naiselle.