Työkaverit eivät suostu kutsumaan oikealla nimellä
Minulla on vähän erikoisempi, mutta silti suomalaiseen nimikulttuuriin sopiva nimi, jonka lausuminen ei ole millään tasolla vaikeaa. Aloitin uuden työn n 2 kuukautta sitten, eikä kukaan suostu käyttämään oikeaa nimeäni. Kyse ei ole lempinimestä, vaan työ”kaverit” valitsivat uuden nimen (jos nimeni olisi ollut vaikka Alexandra, niin olisivat kutsuneet minua Aulikiksi). Tämä uusi nimi ei ole edes helpompi sanoa.
N. 30v aikuisilta naisilta pitäisi kyllä sujua kyseisen nimen lausuminen. Olen lopettanut vastaamisen jos kutsuvat minua sillä nimellä mutta en tiedä jaksanko tätä vittuilua enää kovin kauaa. En vain tajua miksi on niin vaikeaa kunnioittaa jotakuta sen verran että käyttäisi oikeaa nimeä ( tai lempinimeä, sekin olisi ihan ok)😕. Olin todella iloinen kun sain tämän työn mutta nyt tosiaankin kaikki innostus on oikeastaan kaikonnut.
Kommentit (20)
Sanoit, että lempinimen käyttäminen olisi ihan ok. Eikö työkaverien keksimä lempinimi sitten kuitenkaan käy? Yleisesti ottaen lempinimet ovat mielestäni sympaattisia, olipa ne keksinyt kuka hyvänsä. Ei toki mitkään "isopäät", "läskimahat" ym., joilla on tarkoitus loukata.
Oletkos siis sanonut heille, että haluat heidän kutsuvan sinua ainoastaan alkuperäisellä nimelläsi.
Juttele asiasta esimiehelle tai henkilöstöhallinnolle. Kyse on työpaikkakiusaamisesta, johon työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Oletkos siis sanonut heille, että haluat heidän kutsuvan sinua ainoastaan alkuperäisellä nimelläsi.
Miksi pitää kysellä näin tyhmiä? Tietenkin hän on sanonut.
Itselläni on kaksiosainen nimi, josta on väännöksiä myös. Itsekkään en osaa oikein reagoida, koska en tunnista sitä omaksi nimeksi. Yleensä olen tilanteessa myös reagoinut ja sanonut, ettei se ole nimeni enkä siksi osaa mieltää minua puhuteltavan. Toiset ymmärtävät toiset eivät ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Sanoit, että lempinimen käyttäminen olisi ihan ok. Eikö työkaverien keksimä lempinimi sitten kuitenkaan käy? Yleisesti ottaen lempinimet ovat mielestäni sympaattisia, olipa ne keksinyt kuka hyvänsä. Ei toki mitkään "isopäät", "läskimahat" ym., joilla on tarkoitus loukata.
Lempinimi oon yleensä sellainen johon henkilö itse suostuu ( esim. kaverini Anna-Sofia, joka sanoo että häntä voi sanoa Anskuksi). Nimi jolla työ”kaverit” kutsuvat minua ei ole lempinimi, vaan ihan muu ”normaali” nimi, joka alkaa samalla kirjaimella kuin omani ja on ihan yhtä vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Oletkos siis sanonut heille, että haluat heidän kutsuvan sinua ainoastaan alkuperäisellä nimelläsi.
Olen sanonut, ja vain kuulemmalla hassutelevat. Yksittäinen vtsi olisi vähän eri asia kuin monta kuukautta samaa :/
Inhottavaa.
Muistan ikuisesti kuinka eräs alakoulun opettajani keksi minulle väkisin uuden lempinimen, eikä suostunut kutsumaan minua oikealla nimelläni, eikä minusta yleisesti käytetyllä lempinimellä, vaan alkoi pakolla kutsua erästä toista luokkamme tyttöä tällä minun "oikealla" lempinimellä (tyttö ei olisi halunnut) ja minulle keksi ihan karmean hyvityksen kutsumanimeksi, jonka koin nöyryyttävänä enkä osannut edes reagoida tähän opettajan keksimään nimeen. Siitä sai aina lisää puhtia pilkkaamiseeni, että huhuu, maa kutsuu ***** (tämä hirveä lempinimi).
Teet selväksi että koet heidän keksimän nimen loukkaavana, ja että sinua kutsutaan nimellä X tai et muuten reagoi mitenkään.
Voithan keksiä myös heille uudet kutsumanimet.
No kutsuin vuosia Jussilan Mattia Mattilan Jussiksi, ja kaikki muutkin meillä. Jostain syystä aina muistin nimen nimen omaan Jussina. Sitten kompromissina kutsuttiin tyyppiä Jusuksi, eli sukunimestä tehdyllä lempinimellä, ei opittu ikinä sanomaan Matiksi tai Masaksi. Henkilö vaihtoi työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Inhottavaa.
Muistan ikuisesti kuinka eräs alakoulun opettajani keksi minulle väkisin uuden lempinimen, eikä suostunut kutsumaan minua oikealla nimelläni, eikä minusta yleisesti käytetyllä lempinimellä, vaan alkoi pakolla kutsua erästä toista luokkamme tyttöä tällä minun "oikealla" lempinimellä (tyttö ei olisi halunnut) ja minulle keksi ihan karmean hyvityksen kutsumanimeksi, jonka koin nöyryyttävänä enkä osannut edes reagoida tähän opettajan keksimään nimeen. Siitä sai aina lisää puhtia pilkkaamiseeni, että huhuu, maa kutsuu ***** (tämä hirveä lempinimi).Teet selväksi että koet heidän keksimän nimen loukkaavana, ja että sinua kutsutaan nimellä X tai et muuten reagoi mitenkään.
Voithan keksiä myös heille uudet kutsumanimet.
Piti kirjoittaa siis että nimihirvityksen. Saakelin puhelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletkos siis sanonut heille, että haluat heidän kutsuvan sinua ainoastaan alkuperäisellä nimelläsi.
Olen sanonut, ja vain kuulemmalla hassutelevat. Yksittäinen vtsi olisi vähän eri asia kuin monta kuukautta samaa :/
Kuulostaa kyllä todella ikävältä ja syrjivältä. Varsinkin kun vitsin kohde on ilmaissut, että nyt riittää. Silloin yleensä myös ymmärretään, että raja kulkee siinä.
Vierailija kirjoitti:
Inhottavaa.
Muistan ikuisesti kuinka eräs alakoulun opettajani keksi minulle väkisin uuden lempinimen, eikä suostunut kutsumaan minua oikealla nimelläni, eikä minusta yleisesti käytetyllä lempinimellä, vaan alkoi pakolla kutsua erästä toista luokkamme tyttöä tällä minun "oikealla" lempinimellä (tyttö ei olisi halunnut) ja minulle keksi ihan karmean hyvityksen kutsumanimeksi, jonka koin nöyryyttävänä enkä osannut edes reagoida tähän opettajan keksimään nimeen. Siitä sai aina lisää puhtia pilkkaamiseeni, että huhuu, maa kutsuu ***** (tämä hirveä lempinimi).Teet selväksi että koet heidän keksimän nimen loukkaavana, ja että sinua kutsutaan nimellä X tai et muuten reagoi mitenkään.
Voithan keksiä myös heille uudet kutsumanimet.
Olen muutaman kerran jo pyytänyt heitä käyttämään oikeaa nimeäni, mutta siitä ei vaikuta olevan paljoankaa hyötyä :(. Päädyin siihen tulokseen että alan etsiä muita töitä, koska muutenkin joka herki työpaikallani on alkanut ahdistaa.
Siis wtf. Joo, mun uus työkaveri anto Mun nimen yhdelle toiselle lempinimeksi, heti ku olin alottanu uudessa työssä? Siis wtf. Mun nimi on harvinainen,ei varmasti muuten olis keksiny. Siis Miks, miks???? 😂 Kiinnostaa tietää et miks.
Onneksi on fiksut vanhemmat ja löytyy normaali suomalainen nimi.
Kannattaisi yrittää olla ihminen, jota kunnioitetaan eikä surkea vässykkä, jonka yli kävellään.
Oikeasti sinulla on aika pienet ongelmat ap! :)
En minä ainakaan jaksaisi moisesta kierroksia nostaa, vaan kutsuisin kaikkia muitakin ihan omilla lempinimillä ja nauraisin vain, kun he ihmettelisivät asiaa. Täältä pesee ja linkoaa myös, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Pentistä tulisi Plöntti, Kaarinasta Käärme, Johannasta Jeesus ja niin eteenpäin, kyllä kaikesta saa veistelty uutta, jos on kerran pakko.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on fiksut vanhemmat ja löytyy normaali suomalainen nimi.
Ja fiksumpaa on sitten keksiä joku oma väännös erikoiselle nimelle? Jos näitä "normaaleja" suomalaisia nimiä alettaisiin vääntää toiseksi, kun ovat niin tavallisia työyhteisön mielestä se olisi ihan liian tavallinen ja kysymättä kutsuisivat eri nimellä se ei haittaisi? Kuitenkin jokaiselle se nimi on oma ja henkilökohtainen.
Hyi, en halua ite olla käytökseltä ku mies vaan nainen, ja jos se on jollekki merkki vässykkyysestä, niin sit on. Koska oon naisellinen, en miehekäs enkä halua olla.
Miksi et vaadi esimiestä puuttumaan? Esimiehen velvollisuus on puuttua työpaikkakiusaamiseen.
Oletko Phoebe eli Pepe?