Vanhemman ja lapsen (nuoren/teinin) väliset riidat.

Kuuluuko/kannattaako teidän mielestänne selvittää asioita missä vaikkapa teini-ikäinen on sanonut toiselle vanhemmalleen asioita mitä on tarkoittanut siinä hetkessä, vaikka ne on todistetusti olleet valheita. Ja joita ei ole sanottu vain kerran vaan niiden perusteella on toimittu ja tehty isoja päätöksiä. Katkaistu pitkäksi aikaa välit.

Onko teidän mielestä järkevää jättää asiat selvittämättä ja jatkaa sitä suhdetta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaikka selvästi kuitenkin ne asiat kummittelee taustalla, vaikka asianosaiset esittäisi ettei mitään kummallista ole koskaan ollutkaan. Ja kun asioihin liittyy useita muitakin lähipiirin ihmisiä ja jokainen ikäänkuin jatkaa sitä teatteria missä esitetään, että kaikki on kunnossa eikä silti ole. Ja osa ihmisistä ei välttämättä edes pysty siihen. Ei siis edes kykene esittämään normaalia, vaikka ei mitään sanokaan.

Onko enemmän haittaa vai hyötyä, jos asiat repii auki ja kysyy mistä se kaikki lähti. Miksi toimit niin ja miksi sanoit niin. Tai että ymmärtääkö tehneensä typerästi?

Mitä ajattelette? Onko näillä asioilla merkitystä? Pitääkö teini-ikäisen ottaa vastuu tekemisistään ja sanomisistaan vai voiko mennä sen taakse ettei vielä ymmärrä. Vaikka toimiessaan on nimenomaan korostanut omaa aikuisuuttaan ja vastuunkantokykyään.