Onko kukaan läheisesi ns hurahtanut johonkin täysin käsittämättömään juttuun?
Mitä tapahtui ja mihin hurahti? Säilyikö välit, tai pysyikö ystävyys samana?
Kommentit (27)
Hurahti erään narsistin työkaluksi. Välit on selvitystilassa.
Hapankaaliin. Säilyi ystävyys vaikka asjatus hapankaalista saa minut lähestulkoon oksentamaan.
Luontaistuotteiden myymiseen. Kiusallista kun mulla ei ole rahaa sijoittaa vaikka tuote kuulostaa hyvältä, tyypillinen pyramidihuijauskuvio. Teki väleistä nolot vähäksi aikaa. Onneksi hän lopetti homman ja on nykyään taas "normaali".
Tyttäreni olivat muutaman vuoden intohimoisia vegaaneja. Nykyisin ottavat kuitenkin asian hivenen rennommin.
Serkkuni, ja oikeastaan paras ystäväni, tuli uskoon yhdeksännellä luokalla ollessaan. Tämän jälkeen välimme eivät enää ole ennallaan. Aivan kuin välillämme olisi joku muuri, tai sellainen alue, jossa emme ymmärrä toisiamme alkuunkaan.
No, en nyt tiedä onko uskoon tuleminen ihan käsittämätöntä. Suvussamme ei kuitenkaan ole tällaista muuten ollut, niin uutta se ainakin oli.
Joo, buddhismiin. Eikä siinä mitään, uskokoon kukin mihin uskoo. Mutta kun hän rupesi keksimään muiden ihmisten olevan reinkarnaatioita milloin kenestäkin, alkoi koko homma mennä liian hulluksi minulle.
Sukulainen on hurahtanut aina vuoden-parin välein johonkin uuteen. Me sitten aina kysellään, että mitäs tällä kertaa. Kun kaikki erikoisruokavaliot oli käyty läpi, tuli kuvioihin kaikenlaiset luonnonläheiset ja "henkistyneet" jutut. Aiemmin oli shoppailu- ja meikki-intoilija, saa nähdä mitä seuraavaksi sitten.
Vuosia sitten yksi kaveri sekosi siihen Amway hihhulointiin. Ei tullut paljon pidettyä yhteyksiä kun yritti saada aina mukaan niihin juttuihin
Ei minun ystävistäni mutta Tvssä ja netissä näkee ihmisiä jotka ovat hurahtaneet ilmastonmuutoshysteriaan eivätkä yhtään tajua, että meidän promillella ei ole tuon taivaallista merkitystä.
Ja suomalainen veronmaksaja maksaa kalliisti.
Vierailija kirjoitti:
Ei minun ystävistäni mutta Tvssä ja netissä näkee ihmisiä jotka ovat hurahtaneet ilmastonmuutoshysteriaan eivätkä yhtään tajua, että meidän promillella ei ole tuon taivaallista merkitystä.
Ja suomalainen veronmaksaja maksaa kalliisti.
Et ymmärrä asiasta mitään niin kauan kuin asut Suomessa.
Muualla tuskin myöntäisit.
Vierailija kirjoitti:
Luontaistuotteiden myymiseen. Kiusallista kun mulla ei ole rahaa sijoittaa vaikka tuote kuulostaa hyvältä, tyypillinen pyramidihuijauskuvio. Teki väleistä nolot vähäksi aikaa. Onneksi hän lopetti homman ja on nykyään taas "normaali".
Luontaistuotteita tarvitsee ihminen joka elää nenämahaletkussa, tai on pitkällä tehohoitojaksolla, tai syöt jatkuvasti hyljinnänestolääkettä, silloin on hyvä ottaa kalkkia ja d-vitamiinia. Terve ihminen ei niitä tarvitse. Olet sijoittanut rahasi täysin oikein jos olet luontaistuotteisiin sijoittanut 0 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Siihen Suomi maidan hommaan.
Jestas.
Porukoista joogaamaan ja Intiahörhöilyyn ja sitten tapahtuikin karmeita. Tai teki itse siis karmeita.
Tuttavani, joka uskotteli itselleen juovansa liikaa liittyi AA-kerhoon ja nyt kaikki on raittiutta ja sanomansaattoa. Mikäli mistään muusta puhutaan, niin silloin on päällä "sairauskohtaus" ja sitten on kiire lähimpään AA-kokoukseen hakemaan ensiapua....
M 45
P e r s u s s u o m a l a i s u u t e e n hurahti yksi. Koko kaveripiiristä kukaan ei enää ole kyseisen henkilön kanssa tekemisissä, ei vaan jaksa sitä öyhötystä ja vihaa. Yksi sukulaistyttö hurahti fitskuihin. Oli jossain vaiheessa jatkuvasti facessa päivityksiä siitä miten elämä hymyilee ja kaikki on pumpulia ja ihanaa et on fitskuja. Yksi toinen sukulainen hurahtanut johonkin salaliittoteoriaan jonka mukaan osaa tavallisistakin ihmisistä häiriköi joku kansainvälinen salaliitto. Jep jep.
Muutama vuosi sitten oli liikkeellä sitä Herbalifen tapaista Aqua-jotain, siihen yksi serkku hurahti ja yritti sitten ylipuhua muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Porukoista joogaamaan ja Intiahörhöilyyn ja sitten tapahtuikin karmeita. Tai teki itse siis karmeita.
Mitä karmeita teki? Tappoiko jonkun?
Onhan noita.
1) Ystävä rakastui opintojen harjoittelussa brittimieheen ja jäi Lontooseen töihin. Elämä oli sen miehen ja duunin varassa. Mies jätti kaverini yllättäen ja jotenkin kai siinä mylläkässä kaveri intoutui semmoiseen "lahkoon". Se oli joku Urania tai Uranus tms. Saarnasi ja kävi kokouksissa jne. Meni onneksi ohi muutamassa kuukaudessa. Mutta oli hankala puhelimen varassa päätellä, onko se oikeasti jossain psykoosissa vai onko ne niitä sen lahkon juttuja.
2) Äitini ystävä laittoi joskus 20 v sitten huutonettiin tavaraa myyntiin ja parissa kipossa nousi hinta aika korkeaksi. Tästä innostuneena alkoi haalia käsittämättömiä määriä tavaraeriä ja laati niistä myynti-ilmoitukset. Lopputuloksena sillä oli iso asunto oikeasti täpötäynnä purkkia ja lautasta ja eihän niillä tietenkään mitään voittoja saanut. MUTTA arvatkaapas mitä! Sillä oli niin loistava se purnukoidensa arkistointisysteemi, että se päätyi eläkepäivikseen kehittämään yhden teollisuusyrityksen varastokuvioita :)
Perussuomalaisuuteen yksi hurahti. Näkee jokapuolella käsittämättömiä vaaroja, joita muut ihmiset eivät havaitse. Höpisee jotakin mamuvihervasemmistomuslimimantraa. Ei olla oltu missään väleissä hurahtamisen jälkeen.