Mihin aikaan viittaat, kun sanot, että ennen oli paremmin?

Tarkoitus ei ole puhua menneistä vaan pelkästään ilmaista pettymyksensä nykynuoriin.

En mihinkään. Ennen ei mikään ollut paremmin mitä nyt.

Kultainen 30-luku.

Mielestäni jurakaudella oli asiat varmasti paljon paremmin. 

Luola-aikaan. Ennen wanhaan se ei syönyt, joka  ei metsästänyt. Kauhun tasapaino pysyi aina pinnassa. Mikäli kotiluolaan kaivattiin urosta, sekin piti itse metsästää. Nuijalle riitti aina töitä!

:D

Riippuu asiasta.

Kultainen 80-luku. Töitä oli ja ihmiset ottivat vastaan työtä.

Nyt on tultu siihen, että jos ei saa "haluamaansa" työtä, mitään muuta ei sitten ota.

Suomessa on nytkin valtavasti avoimia työpaikkoja. Jokin ei natsaa.

Vierailija kirjoitti:

Kultainen 80-luku. Töitä oli ja ihmiset ottivat vastaan työtä.

Nyt on tultu siihen, että jos ei saa "haluamaansa" työtä, mitään muuta ei sitten ota.

Suomessa on nytkin valtavasti avoimia työpaikkoja. Jokin ei natsaa.

80-luvulla etelä-Suomessa oli töitä, pohjoisessa ei. Vastavalmistuneet eivät pohjois-Suomessa päässeet töihin, kun ei ollut työkokemusta, mutta pääkaupunkiseudulla työpaikoista sai valita. Nyt sama ilmiö on levinnyt koko Suomeen, työnantajille kelpaa vain se parhaiten koulutettu ja monipuolisimman työkokemuksen omaava. Metallifirman omistaja valittaa lehdessä, kun ei löydy työntekijöitä ja toimittajan kyselyyn vastaa, että ei ne vastavalmistuneet tai kortistossa olevat hänelle kelpaa, pitäisi olla työn vaihtaja. Siinä sinulle vastaus ihmettelyysi.

Kasari-ysäri.

1920-lukuun

Käänne tapahtui 80- ja 90-lukujen taitteessa. Tuohon saakka kaikki kynnelle kykenevät kävivät töissä ja hankkivat elannon itselleen sekä perheelleen. Väestö oli homogeenista ja puhalsimme kaikki yhteen hiileen. Ihmiset pitivät itse huolta itsestään, eikä yhteiskunta varjellut kaikelta pahalta. Sosiaalitukea maksettiin ainoastaan erittäin harvoissa poikkeustapauksissa lähinnä kehitysvammaisille. Ei ollut päivähoitoa kotona makaavien työttömien lapsille vaan päiväkotiin vietiin työvuorolistat eikä vapaa-päivänä ollut sinne asiaa.

Emme pyrkineet kantamaan huolta koko maailman murheistä vaan elelimme vaatimattomaan tapaan yrittäen olla herättämättä vierellä uinuvaa karhua.

Minä muistan 80-luvusta paljonkin ja en ikipäivänä haluaisi palata sinne.

Sitäkin ihmettelen, että moni muistelee kaiholla, ettei ollut ilmastohuoliuhkaa. Ehkei nykytermein ollut, mutta oli Euroopan happosateet, otsonikato, Itämeren saastuneisuus, moni perinteinen laji Suomessa sukupuuton partaalla ja hurja ydinsodan uhka ja siihen päälle ydinkatastrofi ja kalvava pelko siitä, että tuulet ja sateet tuo sen säteilyn päällemme.

Ehkä lyhyen ajan 80-luvun lopussa Suomessa ei ollut akuuttia sodan pelkoa ollut niin paljon kuin aiempina vuosina, mutta sitten romahti naaputimaan järjestelmä ja oli koviakin pelkoja, mitä tehdä jos ihmiset sieltä vaan lähtevät pakoon ja alkavat tulla rajan yli. Näinhän ei sitten käynyt.

Sitten oli uusi HI-virus ja aluksi ihan kamalat pelot, miten se tulee tappamaan meidät kaikki. No, Aids ei tartu helposti ja siihen keksittiin lääkkeet.

Jos kuuluit seksuaalivähemmistöön, sinulla oli mielenterveysongelma tai olit eri uskontoa kuin muut, elämäsi oli varmasti nykyistä vaikeampaa. Moni nyt hoidettavissa oleva sairaus tappoi. Auto-onnettomuuksia oli enemmän.

Olen myös varma siitä, että ihan tavallisen perinteisen naiseuden ja mieheyden rooleissa eläminen on nyt helpompaa, koska pieniä sävyeroja, miten elää hyvä elämä, on enemmän. Oman itsensä näköisen elämän eläminen on sallitumpaa. Elämä on vain paljon helpompaa kaikista vaikeuksista ja haasteista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitus ei ole puhua menneistä vaan pelkästään ilmaista pettymyksensä nykynuoriin.

Onko se nuorten vika, että te vanhemmat pierut olette tehneet tästä maailmasta tällaisen jossa ei tee edes mieli yrittää?

80-luku ja 90-luvun alku olivat hienoa aikaa

mies52v

Vierailija kirjoitti:

Käänne tapahtui 80- ja 90-lukujen taitteessa. Tuohon saakka kaikki kynnelle kykenevät kävivät töissä ja hankkivat elannon itselleen sekä perheelleen. Väestö oli homogeenista ja puhalsimme kaikki yhteen hiileen. Ihmiset pitivät itse huolta itsestään, eikä yhteiskunta varjellut kaikelta pahalta. Sosiaalitukea maksettiin ainoastaan erittäin harvoissa poikkeustapauksissa lähinnä kehitysvammaisille. Ei ollut päivähoitoa kotona makaavien työttömien lapsille vaan päiväkotiin vietiin työvuorolistat eikä vapaa-päivänä ollut sinne asiaa.

Emme pyrkineet kantamaan huolta koko maailman murheistä vaan elelimme vaatimattomaan tapaan yrittäen olla herättämättä vierellä uinuvaa karhua.

En usko, että 80-luvulle palatessa tuntisi niin "homogeeniselta", vaikka ymmärrän täysin, mitä tarkoitat. Suunta oli yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin ja ehkäpä koskaan sen jälkeen, tunne siiitä, että olemme pieni ja sitkeä Suomi ja kaikki samassa veneessä, yhdessä. Sitä moni ikävöi. Mutta todellisuudessa vanhoja luokkaeroja oli vielä näkyvissä tavalla, jotka nyt ovat unohtuneet tai tuntuisivat vieraille. Sitten oli perheiden sisäiset muistot, joista ei niin puhuttu, mutta vähän raaputtamalla se ajatus, että olemme samanlaisia olisi murtunut nopeastikin. Esimerkiksi evakkoperheiden kokemukset syrjinnästä, pientilallisten kokoemukset maaseudun alasajosta jne. Ehkä myös tuo mainitsemasi päiväkotiasia herätti epäreiluuden tunteita, että toiset saa kyllä kunnalta hoitopaikan, mutta toiset eivät.