Laiska töitään luettelee, mutta en ole laiska, vaan...

... masentunut.

En haluaisi tehdä mitään, en yhtään mitään.

Olen omassa mielessäni suuri supersankari, kun tänään imuroin koko huushollin, moppasin lattiat, vein roskat, viikkasin vaatteet kaappin, täytin pesukoneen ja ripustan kohta pyykit kuivumaan.

Pesin jääkaapin, pyyhin pölyt joka paikasta, siirsin supersankarimaisesti jopa yhtä hyllyä ja imuroin sen alta.
Kova kilinä kävi imurinputkessa.

Vaihdoin lakanat ja keittiön pöytäliinan.
Tiskasin.
Laitoin ruuan uuniin pilkottuani ainekset ihan itse.

.
.
.
Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään luetella millään palstalla tai kellekään ihan normaaleja rutiinisuorituksia, joita olen vuosikymmeniä tehnyt sunnuntaisin jo melkein kukonlaulun aikaan.

Nyt makaan niin kauan sängyssä, että lapset vinkuvat aamupalaa.
Ja sen jälkeen menen sänkyyn puhelin kädessä ja vitkutan ylösnousua, petaamista ja askareiden aloittamista ainakin puolille päivin.

Aiemmin kodin siivous, pyykkäys ja puhtaan lopputuloksen näkeminen tuotti minulle iloa ja mielihyvää ilman sen kummempia sulkia hattuun.

Nyt tuntuu, että olen täysin loppu ja on vasta iltapäivä.

Älkää kuvitelko, että jaksaisin ruokakauppaan lähteä.

Ei mulla muuta.