Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pessimistinen 5-vuotias
22.02.2020 |
Kaipaisin jotain vinkkejä siihen miten negatiivisen lapsen saisi ohjattua positiivisemmaksi. Vaiva taitaa olla aika yleistä lapsilla mutta tuntuu että oma lapseni muistaa kaikesta vain pääsääntöisestu huonot puolet.
Päiväkodista hakiessa lapsi aloittaa välittömästi valituksen suureen ääneen kaikista epäoikeudenmukaisuuksista. Käyn läpi lapsen kanssa ne kokemansa epäoikeudenmukaisuudet kyllä joka kerta, siten että otan esiin toisten lasten näkökulmia, miksi joku ehkä toimi niinkuin toimi, samaistan lapsen vastaavaan kokemukseen ("muistatko kun säkin halusit huijata pelissä kun susta tuntui ettet voi voittaa muuten?"). Validoin lapsen tunteen kyllä eteti tarvitsisi kokea ettei tule kuulluksi, ja koitan kuitenkin tuoda myös sen esiin että tästäkin selvitään ja monessa asiassa on hyvätkin puolet.
Saattaa toiselle aikuiselle kertoa kuulumisia valittaen vain siitä miten minä olen pakottanut siivoamaan ja miten en koskaan leiki lapsen kanssa (siivottava on, ja leikin joka päivä lapsen kanssa jotain ihanläsnäolevasti ja luen päivittäin ees iltasatuja).
Käytiin katsomassa taikuriesitystä ja kun esitys oli loppu, lapsi nieleskeli pahaa mieltä siitä ettei ollut saanut sellaista muotoiltavaa pötköilmapalloa minkä sai se yksi ainoa lapsi joka osallistui taikurin esitykseen lavalla. Ei auttanut se kun kerroin että kukaan muukaan ei saanut, vain se yksi lapsi sai. Koko esitys ei tuntunut missään koska ei saanut ilmapalloa kuten se yksi ainoa.
Ehkä tässä on myös häpeä siitä että pelkään ihmisten luulevan että olen lapsen kasvattanut tuollaiseksi, kun lapsi aloittaa kovaäänisen valittamisen jo heti päiväkodin pihalla ja ihmisten ilmoilla ylipäätään, eikä säästele pahan mielen ilmaisujaan kotiin.
En tiedä oikein miten kannattaisi toimia. Toisaalta en halua kasvattaa lasta siihenkään että suu on pidettävä supussa eikä saa tuoda epäkohtia esiin, tai että kaikki kurja pitää lakaista maton alle. Toivon että kun annan lapselle tilaa kertoa miltä tuntuu, sensuroimatta, hän oppii rohkeaksi puolustamaan itseään ja toisia. Toivoisin silti että lapsi oppisi myös näkemään positiiviset puolet, olemaan iloinen siitä mitä on saanut eikä aina näkisi kaiken sen mitä ei saanut (tästä on käyty monet keskustelut!).
Toki 5-vuotias on vielä tosi pieni, eikä voi odottaakaan ihmeitä vielä, mutta en kuule muilta lapsilta tuollaista narinaa ja huutoa ja valittamista mitä omaltani, en päiväkodissa enkä muualla.
Koitan näyttää lapselle mallia puhumalla ääneen siten että harmi että meni asia x näin, mutta olipa hyvä että nyt sitten asia x menikin näin mukavasti. Että kaikesta voi selvitä, positiivistakin löytyy kaikesta.
Oma lapseni on tuon valittamistaipumuksen lisäksi hyvin avoin ja välitön, eli uskaltaa ottaa kontaktia muihin rohkeasti ja siksikin korostuu tuo valittaminen. Uskaltaa estoitta valittaa elämästään kelle tahansa ketä tavataan. Musta tuntuu toisinaan että kuljen marisevan megafonin kanssa jolla on elämä ihan vain kertakaikkisen kurjaa.
Kommentit (9)
Itse epäilen, että elämänasenne syntyy jo geeneissä. Hyvä, että tunnistat tilanteen.
Teet minkä voit, ja elämä tekee loput. Selvästi osaat kannustaa lasta, joten jatka samaa linjaa. Juuri muuta et voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se menee ohi 😃
En lähtenyt itse ihan noin perusteelliselle selittelylinjalle, vaan kuittasin valitukset melko nopeasti ja siirryin uusiin aiheisiin.
Lapsella on hyvä suhtautuminen asioihin.
Hän tietää jo nuorena, että pessimisti ei pety.
Mulla on tällainen lapsi myös. Tiedän ettei ole kasvatuksesta kiinni, koska toinen lapseni on aivan toista maata! Toinen lapsi on positiivinen, harmistuu kyllä asioista mutta asenne ei ole sellainen että koko elämä on kakkaa. Olen itse erittäin positiivinen ihminen joten opittuakaan tuo ei voi olla :D Ap:lle haluan sanoa että vaikutat aivan ihanalta äidiltä ja kuulostat hoitavan homman juuri kuten pitääkin! Älä siis ota siitä paineita. Lohdutukseksi voin sanoa että mun pessimistilapsi on nyt jo 8v ja vähän on helpottanut. Asenne on edelleen mitä on, mutta huomaan että hän on oppinut/opetellut ns. väkisin näkemään myös niitä hyviä puolia. Saattaa siis valittaa vaikka lintsipäivästä, miten kurjaa oli kun oli niin pitkä jono lempilaitteeseen, sitten lapsi saattaa pysähtyä vilkaisemaan muita ja jatkaa tyyliin "mutta oli silti kiva päivä ja parempi joutua jonottamaan kuin että en olisi päässyt ollenkaan!". Toki näihin vuosiin on mallikasvatuksen lisäksi sisältynyt myös minun hermoromahduksiani, jolloin olen räjähtänyt lapselle siitä miten hänen mielestään kaikki on aina huonosti. En ole siitä ylpeä mutta ehkä se on saanut lapsen myös vähän ajattelemaan, siis kun on ollut jo tämän ikäinen koululainen... Edelleen lapsi on dramaattisempi kuin sisaruksensa ja ottaa vastoinkäymiset hyvin raskaasti luokkaa "aina mulle käy näin ja vain mulle!" :) Tsemppiä ap!
Kiitos näistä. Jatkan siis samaa linjaa ja toivon että lapsi oppii lopulta toistolla näkemään itsekin niitä hyviä puolia asioissa vuosien myötä, ettei yksittäiset kurjuudet maalaa kivojakin asioita pimentoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan koittanut kuitata valitukset tyyliin ”voi voi kun kurjaa, mut mitä kivaa tapahtui tänään?” Eli et jäisikään vatvomaan niitä epäkohtia hänen kanssaan. Tietysti todelliset huolet pitää kuunnella Mut onko joku ilmapallottomuus sellainen?
Kuulostaa fiksulta lapselta kun haluaa kermat kakun päältä eikä tyydy keskinkertaiseen. Eli ymmärtää hyvän päälle. Toki pettymykset kokee moninkertaisena kun odotukset ovat suuremmat kuin mitä saa. Taitaa olla ihan vain luonteenpiirre.
Meillä on myös tällainen lapsi. Pahoittaa mielensä ehkä enemmän kuin keskivertolapsi kun vaatii ehkä itseltään kuin muilta enemmän. Jos ei onnistu jossain niin se on kiukun aihe. Tahtoa ja halua on mutta ei ehkä aina sitä taitoa tai kärsivällisyyttä. Voimakastahtoinen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan koittanut kuitata valitukset tyyliin ”voi voi kun kurjaa, mut mitä kivaa tapahtui tänään?” Eli et jäisikään vatvomaan niitä epäkohtia hänen kanssaan. Tietysti todelliset huolet pitää kuunnella Mut onko joku ilmapallottomuus sellainen?
Toisinaan olen tuotakin kokeillut. Kun joskushan se lietsoo lapsen pahaa mieltä että hän pääsee möyrimään kunnolla siinä pahassa mielessään. Joskus kun tulee sellainen olo että muille ei jää tilaa olla yhden tyypin pahan mielen takia, saatan ohittaa tuon just tuolleen ja raivata henkistä tilaa vähän "tylymmin" muille.
Totta sekin että ilmapallottomuus ei ole ehkä just sellainen murhe mihin kannattaa jäädä. Toisaalta sitten taas se ilmapallo voi olla lapselle yhtä iso juttu kuin aikuiselle palkankorotuksesta vaille jääminen että paha sitäkin on tietää, mikä aina toimii.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ap jatkaa: lapsi ilmaisee tosi estoitta myös rakkautensa ja ilonsa, ja näkee ympärillään paljon kaikkea mitä ihastelee, ja sanoo päivittäin 20 kertaa päivässä miten rakastaa, mutta tuo tulee esiin enemmänkin kotona. Halailee ja pussaa. Ei sentään mene halailemaan vieraita ihmisiä.
Ihmisten ilmoilla kuuluu parhaiten tuo valittaminen kaikesta kovaan ääneen minulle.
En tiedä millainen lapsi on vieraiden kanssa silloin kun en ole itse paikalla. Taitaa olla muiden lasten seurassa ihan suht normaali, kun leikkikavereitakin on. Tuo valittaminen tulee esiin vain samantien kun mä astun paikalle.