Vanhemmuus/ huostaanotot

Terveydenhoitaja tuli aikoinaan käymään eka visiitille katsomaan vastasyntynyttä ja kysyi että miltä nyt tuntuu omistaa lapsi...

Muksuni ei ole siis yhteiskunnan, mikä ikinä se nyt sitten onkin, eikä viranomainen ole mun omainen.

Juuri kerroin ahdistelijoille aka kukkiksille, että heillä ei ole mitään tarjottavaa meille.

Kiitos ja aurinkopäivää👅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lasten asioita ei ratkaista tunteiden perusteella. Sillä, että äiti "itkee silmänsä punaisiksi ja vakuuttaa rakkauttaan" eii luojan kiitos ole merkitystä. On olemassa ihmisiä, jotka ei erota tunteita todellisuudesta.  Lähes kaikki vanhemmat rakastaa lapsiaan. He eivät ole silti kykeneviä huolehtimaan lasten perustarpeita. Rakkautta riittää, mutta rajoja ei. Rakkautta on, mutta ei siitä puhtaudesta, hampaiden pesusta jne. niin väliä. Rakkautta on, mutta syökööt joka päivä ranskalaisia ja eineslihapullia tai roiskeläppäpizzoja. Rakashan tuo lapsi on, ei sen tarvii koulua käydä jos se ei halua. Rakassssshhhtan mä mun lapshia, mitä välii shillä et oon kännisshä joka päivä... Jne.

Oot täysin kujalla!! Juurikin se vanhemman rakkaus on yksittäinen ylivoimaisesti TÄRKEIN asia lapsen elämässä. Einespullalla ei ole mitään merkitystä, se on yksityiskohdan hiomista. Peruslähtökohta on täysin kunnossa kun vanhempi rakastaa lasta. Ja tuo peruslähtökohta puuttuu lastenkodista.

Ei ole, mikäli vanhempi ei ole kykenevä rakkaudesta huolimatta huolehtimaan lapsestaan TAI ottamaan apua vastaan. Esimerkki: Lapsi on 5 v, vaipoissa, ei puhu, kommunikoi osoittamalla ja huutaa kun ei tule ymmärretyksi. Lapsi on likainen, haisee rehelliseltä paskalta ja kuselta. vaatteet on tahraiset. Lapsi syö itse sormin ja vanhempi syöttää. Lähinnä mannapuuroa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Pakolliset neuvolat käynyt 3 v asti. Vanhemmat kieltää tutkimukset, "ei meidän lapsessa ole mitään vikaa".  Äiti hoitaa kotona, asuvat suht kaukana kuntakeskuksesta, isä töissä. 

Vanhemmat ei todellakaan ymmärrä, missä on vika, ei heissä ainakaan. No, lapsi sijoitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Puheterapia, vaihtoehtoiset kommunikointimenetelmät, toimintaterapia, tutkimukset. Diagnoosin teko oli vaikeaa, kun ei ole lapsuudessa edes yritetty tukea normaalia kehitystä ja tuettu hankalampien asioiden oppimisessa. Lapsen kehitys on joo vuosia viiveessä normaalista, mutta johtuuko se kehitysvammasta vai vanhempien aiheuttamasta tilasta? Ymmärtämättömyydestä lapsen tarpeista? 

Nykyään lapsi on päiväkuiva 7-vuotias, oppinut sanoja eli onneksi ei ihan "susilasta" kasvanut tuossa perheessä. Eli lapsi on kuullut puhetta sentään, vaikka hänen kanssa kommunikointi on ollut vähäistä, puhumattakaan lapselle lukemisesta, loruttelusta jne. Osaa käyttää kuvia kommunikoinnin tukena. Toimintaterapiassa harjoitellaan juoksemista, hyppimistä, porraskävelyä, kiipeilyä. Tehdään palapeleja, piirretään, leikataan saksilla, yms.Kuntouttavassa päivähoidossa ja sijoituspaikassa näitä samoja, lisäksi syömistä ruokailuvälineillä, pukemista jne. arjen taitoja. Peseytymistä, vaatteiden valintaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lasten asioita ei ratkaista tunteiden perusteella. Sillä, että äiti "itkee silmänsä punaisiksi ja vakuuttaa rakkauttaan" eii luojan kiitos ole merkitystä. On olemassa ihmisiä, jotka ei erota tunteita todellisuudesta.  Lähes kaikki vanhemmat rakastaa lapsiaan. He eivät ole silti kykeneviä huolehtimaan lasten perustarpeita. Rakkautta riittää, mutta rajoja ei. Rakkautta on, mutta ei siitä puhtaudesta, hampaiden pesusta jne. niin väliä. Rakkautta on, mutta syökööt joka päivä ranskalaisia ja eineslihapullia tai roiskeläppäpizzoja. Rakashan tuo lapsi on, ei sen tarvii koulua käydä jos se ei halua. Rakassssshhhtan mä mun lapshia, mitä välii shillä et oon kännisshä joka päivä... Jne.

Oot täysin kujalla!! Juurikin se vanhemman rakkaus on yksittäinen ylivoimaisesti TÄRKEIN asia lapsen elämässä. Einespullalla ei ole mitään merkitystä, se on yksityiskohdan hiomista. Peruslähtökohta on täysin kunnossa kun vanhempi rakastaa lasta. Ja tuo peruslähtökohta puuttuu lastenkodista.

Ei ole, mikäli vanhempi ei ole kykenevä rakkaudesta huolimatta huolehtimaan lapsestaan TAI ottamaan apua vastaan. Esimerkki: Lapsi on 5 v, vaipoissa, ei puhu, kommunikoi osoittamalla ja huutaa kun ei tule ymmärretyksi. Lapsi on likainen, haisee rehelliseltä paskalta ja kuselta. vaatteet on tahraiset. Lapsi syö itse sormin ja vanhempi syöttää. Lähinnä mannapuuroa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Pakolliset neuvolat käynyt 3 v asti. Vanhemmat kieltää tutkimukset, "ei meidän lapsessa ole mitään vikaa".  Äiti hoitaa kotona, asuvat suht kaukana kuntakeskuksesta, isä töissä. 

Vanhemmat ei todellakaan ymmärrä, missä on vika, ei heissä ainakaan. No, lapsi sijoitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Puheterapia, vaihtoehtoiset kommunikointimenetelmät, toimintaterapia, tutkimukset. Diagnoosin teko oli vaikeaa, kun ei ole lapsuudessa edes yritetty tukea normaalia kehitystä ja tuettu hankalampien asioiden oppimisessa. Lapsen kehitys on joo vuosia viiveessä normaalista, mutta johtuuko se kehitysvammasta vai vanhempien aiheuttamasta tilasta? Ymmärtämättömyydestä lapsen tarpeista? 

Nykyään lapsi on päiväkuiva 7-vuotias, oppinut sanoja eli onneksi ei ihan "susilasta" kasvanut tuossa perheessä. Eli lapsi on kuullut puhetta sentään, vaikka hänen kanssa kommunikointi on ollut vähäistä, puhumattakaan lapselle lukemisesta, loruttelusta jne. Osaa käyttää kuvia kommunikoinnin tukena. Toimintaterapiassa harjoitellaan juoksemista, hyppimistä, porraskävelyä, kiipeilyä. Tehdään palapeleja, piirretään, leikataan saksilla, yms.Kuntouttavassa päivähoidossa ja sijoituspaikassa näitä samoja, lisäksi syömistä ruokailuvälineillä, pukemista jne. arjen taitoja. Peseytymistä, vaatteiden valintaa. 

Oletko sossu? Syyllistyt just virkavirheeseen levittelemällä ko. lapsen henkilökohtaisia ja arkaluontoisia asioita julkisella palstalla. Törkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lasten asioita ei ratkaista tunteiden perusteella. Sillä, että äiti "itkee silmänsä punaisiksi ja vakuuttaa rakkauttaan" eii luojan kiitos ole merkitystä. On olemassa ihmisiä, jotka ei erota tunteita todellisuudesta.  Lähes kaikki vanhemmat rakastaa lapsiaan. He eivät ole silti kykeneviä huolehtimaan lasten perustarpeita. Rakkautta riittää, mutta rajoja ei. Rakkautta on, mutta ei siitä puhtaudesta, hampaiden pesusta jne. niin väliä. Rakkautta on, mutta syökööt joka päivä ranskalaisia ja eineslihapullia tai roiskeläppäpizzoja. Rakashan tuo lapsi on, ei sen tarvii koulua käydä jos se ei halua. Rakassssshhhtan mä mun lapshia, mitä välii shillä et oon kännisshä joka päivä... Jne.

Oot täysin kujalla!! Juurikin se vanhemman rakkaus on yksittäinen ylivoimaisesti TÄRKEIN asia lapsen elämässä. Einespullalla ei ole mitään merkitystä, se on yksityiskohdan hiomista. Peruslähtökohta on täysin kunnossa kun vanhempi rakastaa lasta. Ja tuo peruslähtökohta puuttuu lastenkodista.

Ei ole, mikäli vanhempi ei ole kykenevä rakkaudesta huolimatta huolehtimaan lapsestaan TAI ottamaan apua vastaan. Esimerkki: Lapsi on 5 v, vaipoissa, ei puhu, kommunikoi osoittamalla ja huutaa kun ei tule ymmärretyksi. Lapsi on likainen, haisee rehelliseltä paskalta ja kuselta. vaatteet on tahraiset. Lapsi syö itse sormin ja vanhempi syöttää. Lähinnä mannapuuroa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Pakolliset neuvolat käynyt 3 v asti. Vanhemmat kieltää tutkimukset, "ei meidän lapsessa ole mitään vikaa".  Äiti hoitaa kotona, asuvat suht kaukana kuntakeskuksesta, isä töissä. 

Vanhemmat ei todellakaan ymmärrä, missä on vika, ei heissä ainakaan. No, lapsi sijoitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Puheterapia, vaihtoehtoiset kommunikointimenetelmät, toimintaterapia, tutkimukset. Diagnoosin teko oli vaikeaa, kun ei ole lapsuudessa edes yritetty tukea normaalia kehitystä ja tuettu hankalampien asioiden oppimisessa. Lapsen kehitys on joo vuosia viiveessä normaalista, mutta johtuuko se kehitysvammasta vai vanhempien aiheuttamasta tilasta? Ymmärtämättömyydestä lapsen tarpeista? 

Nykyään lapsi on päiväkuiva 7-vuotias, oppinut sanoja eli onneksi ei ihan "susilasta" kasvanut tuossa perheessä. Eli lapsi on kuullut puhetta sentään, vaikka hänen kanssa kommunikointi on ollut vähäistä, puhumattakaan lapselle lukemisesta, loruttelusta jne. Osaa käyttää kuvia kommunikoinnin tukena. Toimintaterapiassa harjoitellaan juoksemista, hyppimistä, porraskävelyä, kiipeilyä. Tehdään palapeleja, piirretään, leikataan saksilla, yms.Kuntouttavassa päivähoidossa ja sijoituspaikassa näitä samoja, lisäksi syömistä ruokailuvälineillä, pukemista jne. arjen taitoja. Peseytymistä, vaatteiden valintaa. 

Edustaako kuvaamasi tapaus mielestäsi hyvin pariakymmentätuhatta huostaanotettua?

Miten voi tulla tuottamuksellinen kehityksen viivästyminen ilman mitään oikeudellisesti sanktioitua laiminlyöntiä. ?

Syyllisten etsintä estää terveen kiintymyssuhteen syntymisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lasten asioita ei ratkaista tunteiden perusteella. Sillä, että äiti "itkee silmänsä punaisiksi ja vakuuttaa rakkauttaan" eii luojan kiitos ole merkitystä. On olemassa ihmisiä, jotka ei erota tunteita todellisuudesta.  Lähes kaikki vanhemmat rakastaa lapsiaan. He eivät ole silti kykeneviä huolehtimaan lasten perustarpeita. Rakkautta riittää, mutta rajoja ei. Rakkautta on, mutta ei siitä puhtaudesta, hampaiden pesusta jne. niin väliä. Rakkautta on, mutta syökööt joka päivä ranskalaisia ja eineslihapullia tai roiskeläppäpizzoja. Rakashan tuo lapsi on, ei sen tarvii koulua käydä jos se ei halua. Rakassssshhhtan mä mun lapshia, mitä välii shillä et oon kännisshä joka päivä... Jne.

Oot täysin kujalla!! Juurikin se vanhemman rakkaus on yksittäinen ylivoimaisesti TÄRKEIN asia lapsen elämässä. Einespullalla ei ole mitään merkitystä, se on yksityiskohdan hiomista. Peruslähtökohta on täysin kunnossa kun vanhempi rakastaa lasta. Ja tuo peruslähtökohta puuttuu lastenkodista.

Ei ole, mikäli vanhempi ei ole kykenevä rakkaudesta huolimatta huolehtimaan lapsestaan TAI ottamaan apua vastaan. Esimerkki: Lapsi on 5 v, vaipoissa, ei puhu, kommunikoi osoittamalla ja huutaa kun ei tule ymmärretyksi. Lapsi on likainen, haisee rehelliseltä paskalta ja kuselta. vaatteet on tahraiset. Lapsi syö itse sormin ja vanhempi syöttää. Lähinnä mannapuuroa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Pakolliset neuvolat käynyt 3 v asti. Vanhemmat kieltää tutkimukset, "ei meidän lapsessa ole mitään vikaa".  Äiti hoitaa kotona, asuvat suht kaukana kuntakeskuksesta, isä töissä. 

Vanhemmat ei todellakaan ymmärrä, missä on vika, ei heissä ainakaan. No, lapsi sijoitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Puheterapia, vaihtoehtoiset kommunikointimenetelmät, toimintaterapia, tutkimukset. Diagnoosin teko oli vaikeaa, kun ei ole lapsuudessa edes yritetty tukea normaalia kehitystä ja tuettu hankalampien asioiden oppimisessa. Lapsen kehitys on joo vuosia viiveessä normaalista, mutta johtuuko se kehitysvammasta vai vanhempien aiheuttamasta tilasta? Ymmärtämättömyydestä lapsen tarpeista? 

Nykyään lapsi on päiväkuiva 7-vuotias, oppinut sanoja eli onneksi ei ihan "susilasta" kasvanut tuossa perheessä. Eli lapsi on kuullut puhetta sentään, vaikka hänen kanssa kommunikointi on ollut vähäistä, puhumattakaan lapselle lukemisesta, loruttelusta jne. Osaa käyttää kuvia kommunikoinnin tukena. Toimintaterapiassa harjoitellaan juoksemista, hyppimistä, porraskävelyä, kiipeilyä. Tehdään palapeleja, piirretään, leikataan saksilla, yms.Kuntouttavassa päivähoidossa ja sijoituspaikassa näitä samoja, lisäksi syömistä ruokailuvälineillä, pukemista jne. arjen taitoja. Peseytymistä, vaatteiden valintaa. 

Eli mikäli lapsi ei kehity asiantuntijoiden määrittelemässä normaalissa tahdissa aletaan epäillä vakavasti että syy on vanhemmissa??

Meillä on kolme lasta. 2 heistä olivat täysin kuivia 2-vuotiaina. Keskimmäisellä tuli vahinkoja etenkin öisin melkein teiniksi asti. Myös itselläni on täysin erilainen pidätyskyky kuin parhaalla ystävälläni. Miten tämä seikka huomioidaan? Ei selvästi mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lasten asioita ei ratkaista tunteiden perusteella. Sillä, että äiti "itkee silmänsä punaisiksi ja vakuuttaa rakkauttaan" eii luojan kiitos ole merkitystä. On olemassa ihmisiä, jotka ei erota tunteita todellisuudesta.  Lähes kaikki vanhemmat rakastaa lapsiaan. He eivät ole silti kykeneviä huolehtimaan lasten perustarpeita. Rakkautta riittää, mutta rajoja ei. Rakkautta on, mutta ei siitä puhtaudesta, hampaiden pesusta jne. niin väliä. Rakkautta on, mutta syökööt joka päivä ranskalaisia ja eineslihapullia tai roiskeläppäpizzoja. Rakashan tuo lapsi on, ei sen tarvii koulua käydä jos se ei halua. Rakassssshhhtan mä mun lapshia, mitä välii shillä et oon kännisshä joka päivä... Jne.

Oot täysin kujalla!! Juurikin se vanhemman rakkaus on yksittäinen ylivoimaisesti TÄRKEIN asia lapsen elämässä. Einespullalla ei ole mitään merkitystä, se on yksityiskohdan hiomista. Peruslähtökohta on täysin kunnossa kun vanhempi rakastaa lasta. Ja tuo peruslähtökohta puuttuu lastenkodista.

Ei ole, mikäli vanhempi ei ole kykenevä rakkaudesta huolimatta huolehtimaan lapsestaan TAI ottamaan apua vastaan. Esimerkki: Lapsi on 5 v, vaipoissa, ei puhu, kommunikoi osoittamalla ja huutaa kun ei tule ymmärretyksi. Lapsi on likainen, haisee rehelliseltä paskalta ja kuselta. vaatteet on tahraiset. Lapsi syö itse sormin ja vanhempi syöttää. Lähinnä mannapuuroa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Pakolliset neuvolat käynyt 3 v asti. Vanhemmat kieltää tutkimukset, "ei meidän lapsessa ole mitään vikaa".  Äiti hoitaa kotona, asuvat suht kaukana kuntakeskuksesta, isä töissä. 

Vanhemmat ei todellakaan ymmärrä, missä on vika, ei heissä ainakaan. No, lapsi sijoitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Puheterapia, vaihtoehtoiset kommunikointimenetelmät, toimintaterapia, tutkimukset. Diagnoosin teko oli vaikeaa, kun ei ole lapsuudessa edes yritetty tukea normaalia kehitystä ja tuettu hankalampien asioiden oppimisessa. Lapsen kehitys on joo vuosia viiveessä normaalista, mutta johtuuko se kehitysvammasta vai vanhempien aiheuttamasta tilasta? Ymmärtämättömyydestä lapsen tarpeista? 

Nykyään lapsi on päiväkuiva 7-vuotias, oppinut sanoja eli onneksi ei ihan "susilasta" kasvanut tuossa perheessä. Eli lapsi on kuullut puhetta sentään, vaikka hänen kanssa kommunikointi on ollut vähäistä, puhumattakaan lapselle lukemisesta, loruttelusta jne. Osaa käyttää kuvia kommunikoinnin tukena. Toimintaterapiassa harjoitellaan juoksemista, hyppimistä, porraskävelyä, kiipeilyä. Tehdään palapeleja, piirretään, leikataan saksilla, yms.Kuntouttavassa päivähoidossa ja sijoituspaikassa näitä samoja, lisäksi syömistä ruokailuvälineillä, pukemista jne. arjen taitoja. Peseytymistä, vaatteiden valintaa. 

Yksittäistapaus ja vastuu vanhempien.

Entäs sosiaalitoimen vastuulla tehdyt päinvastaiset yksittäistapaukset. Ne on sentään lastensuojelun vastuulla tehty. Miksi et välitä niistä?

Kuka tahansa voi sanoa rakastavansa lastaan. Teot sitten kyllä puhuvat puolestaan. Ei tarvitse edes olla ammattilainen nähdäkseen jos lapsi voi huonosti/ on laiminlyöty. Kyllä silloin ne puheet ”rakkaudesta” on täysin merkityksettömiä. Normaali rakastava vanhempi ymmärtää tämän itsekin ja asettaakin lapsen tarpeet omiensa edelle. Normaali vanhempi osaa näyttää rakkautensa toiminnallaan ja hän osaa myös asettaa rajoja tarpeen mukaan. Normaali vanhempi pyrkii aina toimimaan lapsen edun mukaisesti ja huolehtimaan hänestä parhaalla mahdollisella tavalla. Tutustukaa vanhemmuuden rooli karttaan. Löytyy varmasti googlettamalla. Siinä on hyvin eritelty mikä hyvään vanhemmuuteen kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi lasten asioita ei ratkaista tunteiden perusteella. Sillä, että äiti "itkee silmänsä punaisiksi ja vakuuttaa rakkauttaan" eii luojan kiitos ole merkitystä. On olemassa ihmisiä, jotka ei erota tunteita todellisuudesta.  Lähes kaikki vanhemmat rakastaa lapsiaan. He eivät ole silti kykeneviä huolehtimaan lasten perustarpeita. Rakkautta riittää, mutta rajoja ei. Rakkautta on, mutta ei siitä puhtaudesta, hampaiden pesusta jne. niin väliä. Rakkautta on, mutta syökööt joka päivä ranskalaisia ja eineslihapullia tai roiskeläppäpizzoja. Rakashan tuo lapsi on, ei sen tarvii koulua käydä jos se ei halua. Rakassssshhhtan mä mun lapshia, mitä välii shillä et oon kännisshä joka päivä... Jne.

Oot täysin kujalla!! Juurikin se vanhemman rakkaus on yksittäinen ylivoimaisesti TÄRKEIN asia lapsen elämässä. Einespullalla ei ole mitään merkitystä, se on yksityiskohdan hiomista. Peruslähtökohta on täysin kunnossa kun vanhempi rakastaa lasta. Ja tuo peruslähtökohta puuttuu lastenkodista.

Ei ole, mikäli vanhempi ei ole kykenevä rakkaudesta huolimatta huolehtimaan lapsestaan TAI ottamaan apua vastaan. Esimerkki: Lapsi on 5 v, vaipoissa, ei puhu, kommunikoi osoittamalla ja huutaa kun ei tule ymmärretyksi. Lapsi on likainen, haisee rehelliseltä paskalta ja kuselta. vaatteet on tahraiset. Lapsi syö itse sormin ja vanhempi syöttää. Lähinnä mannapuuroa ja jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Pakolliset neuvolat käynyt 3 v asti. Vanhemmat kieltää tutkimukset, "ei meidän lapsessa ole mitään vikaa".  Äiti hoitaa kotona, asuvat suht kaukana kuntakeskuksesta, isä töissä. 

Vanhemmat ei todellakaan ymmärrä, missä on vika, ei heissä ainakaan. No, lapsi sijoitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Puheterapia, vaihtoehtoiset kommunikointimenetelmät, toimintaterapia, tutkimukset. Diagnoosin teko oli vaikeaa, kun ei ole lapsuudessa edes yritetty tukea normaalia kehitystä ja tuettu hankalampien asioiden oppimisessa. Lapsen kehitys on joo vuosia viiveessä normaalista, mutta johtuuko se kehitysvammasta vai vanhempien aiheuttamasta tilasta? Ymmärtämättömyydestä lapsen tarpeista? 

Nykyään lapsi on päiväkuiva 7-vuotias, oppinut sanoja eli onneksi ei ihan "susilasta" kasvanut tuossa perheessä. Eli lapsi on kuullut puhetta sentään, vaikka hänen kanssa kommunikointi on ollut vähäistä, puhumattakaan lapselle lukemisesta, loruttelusta jne. Osaa käyttää kuvia kommunikoinnin tukena. Toimintaterapiassa harjoitellaan juoksemista, hyppimistä, porraskävelyä, kiipeilyä. Tehdään palapeleja, piirretään, leikataan saksilla, yms.Kuntouttavassa päivähoidossa ja sijoituspaikassa näitä samoja, lisäksi syömistä ruokailuvälineillä, pukemista jne. arjen taitoja. Peseytymistä, vaatteiden valintaa. 

Edustaako kuvaamasi tapaus mielestäsi hyvin pariakymmentätuhatta huostaanotettua?

Miten voi tulla tuottamuksellinen kehityksen viivästyminen ilman mitään oikeudellisesti sanktioitua laiminlyöntiä. ?

Tuossahan sanottiin että se on esimerkki! Jokainen tapaus on erilainen. Ja useimmiten vanhemmat ovat sitä mieltä että kaikki on kunnossa ja väärin perustein ilkeät sossut vievät lapsen. Enkä ole tuon kommentin kirjoittaja, enkä sossu ylipäätään. Silti tiedän työni kautta lukemattomia tapauksia joissa on huostaanottoon päädytty. Eikä mitenkään hepposin perustein, vaikka vanhemmat asian toisin näkevätkin.

Up!

Nosto

JOS vanhemmat tietäisivät mille tuntuu sitten kun lapsi on aikuinen, ehkä tavataan ja koetetaan parantaa välejä niin aika moni vanhempi ryhdistäytyisi jo nyt ennen kuin lapsi viedään pois. Luulen, en itse ole kokenut mutta oletan näin. Syyllisyys painaa varmasti lopun ikää.

En todellakaan puolusta huostaanottoja, nää on aina raskaita kokemuksia, mutta lapsen etu on se mitä jokaisen vanhemman tulisi ajatella, jos itse ei kykene tarjoamaan sitä turvaa mitä lapsi tarvitsee niin silloin on parempi että joku joka siihen kykenee tulee avuksi. Enkä todellakaan usko että näitä tehdään millään kevyillä perusteilla, monesti ihminen itse ei halua myöntää omia ongelmia, kuntoutuminen on pitkä prosessi...

Monissa tapauksissa lapsi on itsekkäistä syistä tehty hyödykkeeksi, uhriksi omia tarpeita varten niin että yhteiskunta huolehtii ja rahaa tulee enemmän päihteisiin. Lapsi kun kasvaa ja alkaa kuluttamaan niin ei sen tarpeista huolehdita vaan pelkästään omista aikuisen tai kummankin aikuisen tarpeista. Paljon on piilojuoppoja vanhempia ja ulospäin näytellään niin että ne ovat vaikeimpia tapauksia.