Kertokaa kokemuksistanne kasvosokeuden kanssa

Tunnistan ihmisiä kävelytyylistä. 

En ole täysin kasvosokea, mutta kasvojen tunnustaminen on minulle vaikeaa. Elokuvissa en aina pysy kärryillä juonesta kun en erota henkilöitä. Vähän väliä on tilanteita, etten tiedä tunnetko juttukaverin ennestään vai en. Toisaalta olen myös tervehtinyt bussissa vierasta naista, kun luulin tutuksi. Työpaikalla on useampi isokokoinen parrakas mies. En ole varma, montako heitä on!

Elokuviin yleensä rekrytoidaan keskenään kiusallisen saman näköisiä näyttelijöitä. Joudun välillä (lue, aina) kysymään puolisolta "onko tämä nyt se murhaaja vai se sankari" tms. Pikkasen vaikea joskus keskittyä nauttimaan elokuvasta, meidän molempien. Miksi hitossa ne eivät voi olla edes tukan väriltään eri?

Niin minäkin yritän nauraa, mutta noloja tilanteita tulee niin usein, ettei paljoa enää naurata. "Parasta" oli, kun en tunnistanut omaa äitiäni sairaalan vaatesäilytyksen luona, ja toinen yhtä kiva, kun en tunnistanut omaa teinityttöäni, kun hän tuli kadulla kavereittensa kanssa vastaan. Se nyt on päivänselvää, että naapureista mulla ei ole hajuakaan, ei myöskään vanhoista koulukavereista, sukulaisista tai työkavereista, jos näen heitä muualla kuin siellä, missä oletan heitä näkeväni. Tunnistan ihmiset yleensä äänestä, koirista ja kävelytyylistä.

Vierailija kirjoitti:

Elokuviin yleensä rekrytoidaan keskenään kiusallisen saman näköisiä näyttelijöitä. Joudun välillä (lue, aina) kysymään puolisolta "onko tämä nyt se murhaaja vai se sankari" tms. Pikkasen vaikea joskus keskittyä nauttimaan elokuvasta, meidän molempien. Miksi hitossa ne eivät voi olla edes tukan väriltään eri?

Mistä elokuvasta puhut?