Osaako kukaan neuvoa laina-asiassa yksityishenkilölle
Painostettuna, lasten menettämisen ja fyysisen väkivallan uhkailulla jouduin lainaamaan eräälle henkilölle tuhansia. Hän ei ole maksanut takaisin. Voinko tehdä yhtään mitään?
Todisteena minulla on hänen kirjoittamansa tekstit, joissa hän vaatii "lainaa". Hän kirjoittaa, ettei halua rahoja tilille, vaan ne pitää nostaa automaatista käteisellä, koska hän on luottotiedoton ja rahat häviäisivät heti. Yksi on omalla käsialalla ja toinen printattu. Toiseen liittyy allekirjoitus.
Minulla on useita sähköposteja aiheesta. Mies itse on myöntänyt tarvinneensa rahaa ja että minä olen h u llu, kun epäilen ettei hän maksaisi. Toisissa hän on pyörtänyt kaiken: turha syyttää mistään rahojen varastamisesta se kopää. En uskaltanut vaikeassa elämäntilanteessa avautua aiheesta kuin yhdelle ystävälleni, jolle olen myös kirjoittanut aiheesta useamman kerran.
Luottotiedot mieheltä ovat menneet vuosikymmeniä sitten jo, joten rahoja en tule saamaan. Haluaisin hänet kuitenkin jotenkin vastuuseen teosta ja ettei kenellekään toiselle enää kävisi näin. Ensimmäisen kerran, kun poliisilta pyysin neuvoja niin sanoivat tarkistuksen jälkeen, että ei tämä mikään taparikollinen ole, ettei tällaisia merkintöjä täällä ole. He sanoivat myös, että et sä rahoja kuitenkaan saa. Jos en vie asiaa eteenpäin, merkinnät jää ikuisesti tekemättä. Ehkä meitä on jo muitakin.
Kommentit (3)
Poliisi ei auta tuossa tilanteessa. Periatteessa voit hakea oikeutta käräjillä siviilikanteena, mutta ei taida maksaa vaivaa.
Jos ei ole kuvatun kaltaisten todisteiden lisäksi mitään konkreettisempaa, ei rikosasia mene läpi. Ja jos asiaa lähtee ajamaan riita-asiana, pitäisi olla vahva näyttö velan syntymisestä. Vaikka voittaisitkin jutun, et varmaan saisi mitään, jos mies on ikisippi eikä kunniallisuudella pilattu.
Kyllä minusta tuossa on rikos tapahtunut, jos sinut on väkivallalla uhaten pakotettu antamaan rahaa. Mutta rikosnimikettä en osaa sanoa..