Paljonko pienen reiän paikkaaminen sattuu ilman puudutusta?
Aikaisemmat reiät on aina paikattu puudutuksen kanssa, mutta se aiheuttaa niin kurjan olon moneksi tunniksi, että harkitsen sen pois jättämistä. Minulla vain ei ole aavistustakaan, kuinka kovan kivun poraaminen aiheuttaa. Mitä mieltä olette?
Kommentit (23)
Kivunsieto on yksilöllistä, joten et voi toisten kokemuksista tietää, miten paljon se sinun mielestäsi sattuu. Omasta mielestäni ei satu juuri lainkaan ellei sitten satu poraamaan hermoon. SIlloin sattuu ihan h`lvetisti.
Ei ole kokemusta. Puudutus aina otettu.
Minulla puudutus ei ole toiminut täysin, paitsi hampaanpoistossa. Jätän siksi yleensä pois, kun sattuu muutenkin. Siedettävää, mutta ei kivaa.
Olen ottanut puudutuksen vain kerran. Sen piikin pistäminen sattui merkittävästi enemmän kuin poraaminen. Toki nämä ovat tapauskohtaisia.
En ota puudutusta reikiin, koska siinä jos missä voi säästää rahaa. Hieman koskee, mutta se kestää vain hetken.
Kuten edellä jo sanottu, kivunsieto on yksilöllistä, mutta itse en jättäisi puudutusta ottamatta. Kerran myönnyin kun hammaslääkäri oli sitä mieltä, että "kai näin pieni reikä menee puuduttamattakin".
Joo, enää ei tule menemään.
Valitettavasti ei voi kyllä yhtään sanoa etukäteen. Jokainen hammas on erilainen. Osa voi tuntea kipua, vaikka poraisi ihan pinnasta vain. Ehkä voisit kysyä, että pystyykö kokeilemaan ensin ilman puudutusta ja jos kipu tuntuu liian kovalle niin puuduttelee sitten.
Pyydä pieniä taukoja. Itselläni toimii rytmi 4 sekuntia poraamista ja 4 taukoa. Yhden reiät poraaminen meni alle minuutti.
Vähemmän kuin synnytys, enemmän kuin hyttysenpisto.
Kerran jätin puuduttamatta kun oli "vaan" paikan vaihto amalgaamista muoviin. Taju lähti, joten nykyään otan puudutuksen aina.
Voihan sitä kokeilla ja tosiaan puudutuksen jälkeen hölmö tunne kestää tunteja kun taas poraaminen on ohi vartissa.
Minä en ota pinnallisiin reikiin puudutusta, ääni kuuluu ja saattaa hieman vihloa. Kipua ei ole, toisin kuin kammottavassa puudutuspiikissä. t. Neulakammoinen
Ei se miltään tunnu jos ei edes mene syvälle. Itse pidän puudutuspiikkiä pahempana vaihtoehtona kuin poraamista ilman.
Samaa mieltä kuin vastaaja numero 5, puudutuspiikki sattuu enemmän kuin poraaminen. Omat ajatukset vaikuttavat kivun tunteeseen merkittävästi, molempiin suuntiin. Minua auttoi huomattavasti se, kun hammaslääkäri selitti, että lähinnä kiillettä poratessa tulee kipuaistimuksia eikä se tarkoita, että pora olisi lähelläkään hampaan ydintä. Porattaessa keskityn hengittämiseen ja kuvittelen, että ihastukseni pitää minua sylissään, niin porausvaihe on äkkiä ohi eikä satu paljon. Mikä parasta, sitten ei tarvitse kärsiä tuntikausia puutuneesta suusta ja kipeästä pistokohdasta.
Tuntui epämiellyttävää vihlontaa, mutta kyllä sen nyt kesti kun hieman psyykkasi itseään. Poraaminen on pienen reiän kohdalla nopeasti ohi, mikä auttaa kestämään kivun.
Tämä on hyvin yksilöllistä. Minusta kipu on sietämätöntä, jos ei ota puudutusta. Kokemusta on paljonkin, sillä minulla on hampaissa monta reikää, ja lapsuudessani ja nuoruudessani oli täysin turhaa yrittää pyytää hammaslääkäriltä puudutusta tavallisten reikien paikkaamiseen. Valitsen paljon mieluummin viisi minuuttia synnytystä pahimmillaan kuin puoli minuuttia hampaan porausta ilman puudutusta. (Kokemusta on kolmesta synnytyksestä.)
Mutta monen tuttavani mielestä poraaminen tuntuu vain vähän epämiellyttävältä, jos reikä ei ole kovin suuri.
Jos tavallinen puudute ei teille sovi tai ei tehoa, pyytäkää saisitteko sitä toista, jota annetaan mm. korkeasta verenpaineesta kärsiville.
Vierailija kirjoitti:
Kivunsieto on yksilöllistä, joten et voi toisten kokemuksista tietää, miten paljon se sinun mielestäsi sattuu. Omasta mielestäni ei satu juuri lainkaan ellei sitten satu poraamaan hermoon. SIlloin sattuu ihan h`lvetisti.
Ja se heRmoon poraaminen on toooooooodella harvainaista, ellei siten ole todella iso työ mitä pitää tehdä. Pikkureikiä korjatessa hermoon osuminen on erittäin harvinaista. Hammaslääkäri osaa yleensä suositella jos on tarve puuduttaa kun hän tietää missä hermoon poraaminen voisi tapahtua. Varmuuden vuoksi joka kerta puuduttaminen on turhaa touhua.
Luottaisin hammaslääkärin arvioon, millainen monttu ollaan tekemässä ja mennäänkö lähelle hermoa.
Itse en ole koskaan pyytänyt puudutusta ja koskaan ei ole tuntunut missään. Varmasti myös oma pelko kivusta vaikuttaa asiaan.
Toisaalta aikoinaan eräs hammaslääkäri sanoi, että mulla on luonnostaan niin paksu hammasluu ja -kiille, ettei siihen nopeasti ainakaan isoa reikää tulekkaan.
Jos sulle on tehty juurihoito ni ei tunnu missään.
Jos pieni reikä, ei varmaan satu paljon. Itse olen ottanut aina puudutuksen sen jälkeen kun kerran jätin pois. Reikä oli varmaan keskikokoinen, vihloi sen verran syvältä. Kannattaa varmaan kysyä hammaslääkäriltä arviota kun kysyy puudutetaanko.