Lue keskustelun säännöt.
Voiko kukaan auttaa? Tai kertoa mitä pitäisi tehdä?
15.02.2020 |
Sisältää avautumisen työelämässä pärjäämättömyydestäni.
Olen käynyt tästä puhumassa lyhyesti koulupsykologille (lukioaikana, josta on jo useampi vuosi) ja kirjoittanut varmaan jokaiselle keskustelupalstalle (ja saanut lähinnä paskaa niskaa, toisaalta ymmärrän)
Aloitin kesätöissä 15-vuotiaana, ja luulin että paskuuteni ja hitauteni johtui vain kokemattomuudesta. Sama homma jatkui kuitenkin sitten joka kesä kesätöissä. En koskaan päässyt takaisin työpaikkoihin, joissa olin aikaisemmin ollut, toisin kuin kaverini joita _pyydettiin_ tulemaan taas ensi kesänä.
Joka kesä jouduin etsimään uuden paikan, ja joka vuosi rupesivat perustelut käymään vähiin, miksi minut kannattaa ottaa töihin jne. Kukaan ei oikein ymmärrä, saan kavereilta kommenttia että "älä välitä, kaikki on alussa hitaita ja sählää." Mutta kun minulla se ongelma tuntuu olevan jossakin syvemmällä. Kaikki menee sellaiseksi aivosumuksi töissä ja sitten minulle tiuskitaan kuinka huolimaton ja paska olen.
Vaikka tosiasiassa olen aina ollut sellainen ihminen, että yritän parhaani. Tapoihini ei ole koskaan kuulunut lusmuilu, ja sitten minulle lyödään työpaikalla otsaan lusmun leima, kun en suoriudu toivotulla tavalla. Vaikka haluaisin. Mutta ei, en vain pysty. Olen hidas, sählä, teen ihan tyhmiä mokia ja minun palkkaamiseni tuottaa firmalle enemmän tappiota kuin palkkaamattomuuteni.
Nyt olen siinä pisteessä, etten enää jaksa hakea töitä. Yhden hakemuksen laitoin, edelliskesän paikkaan, ja yllätys yllätys sain tänään viestin ettei minua valittu. Ei ole motivaatiota mennä enää, kun huuto ja ihmisten vitutus johtuu täysin itsestäni (vaikka teen parhaani että pärjäisin), mikä tuntuu todella nöyryyttävältä. Olen siis täysin työtön nyt, eikä minulla ole opiskelupaikkaakaan. Toinen välivuosi menossa, eli kuulostan varmasti todella laiskalta luuserilta, mutta voi kuinka mulla olisikaan työhaluja mikäli vain pärjäisin töissä. Silloin kun en vielä tiedostanut tätä ongelmaa, kiersin ovelta ovelle etsimässä työpaikkaa, eli moti on joskus kyllä ollut kova.
Työkkäriin varmastikin joudun kohta menemään että edes jotain tuloja saisi, ja olen miettinyt jopa jotain kuntouttavaa työtoimintaa. Mulla on aina ollut jonkinsorttinen huonommuudentunne, ja voin vannoa että kuntouttava työtoiminta olisi kyllä viimeinen naula siihen arkkuun. Millainen on ihminen, joka ei edes normaalissa työssä pärjää? Kun eikös kuntouttava ole esimerkiksi pahasti mt-ongelmaisille ja hieman kehitysvammaisille? Heitä mitenkään nyt väheksymättä tässä!!
Niin ja tosiaan, olen kiinnostunut luonnontieteistä ja lääketieteestä, joten olen joskus pohtinut bioanalyytikoksi kouluttautumista (työllisyyden kannalta etenkin) mutta sinnekin hakemista jarruttaa aikaisemmat kokemukset. Miten minä muka pärjäisin siellä yhtään sen paremmin kuin jossain ravintolan tiskissä? Sylettää, kun olin koulussa aikanaan kympin oppilas, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä huonommaksi vaan itsensä tuntee. Ystävillä, joita ei koulu kiinnostanut, on nykyään kivat opiskelupaikat - ja TÖITÄ. Minä olen työtön sossupummi. Ei pitänyt käydä näin. Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että mitä jos minulla on jokin keskittymishäiriö joka sotkee suoriutumista töissä ja yrittää päästä joihinkin testeihin tms? Toisaalta, tuskin olisin silloin koulussakaan jaksanut keskittyä. En tiedä, ehkä minä vain olen oikeasti niin TYHMÄ, että olen hidas jopa jossain helvetin leivän kääntelyssä.
Tiedän että tänkin viestin kirjottaminen on varmaan virhe.
Kommentit (39)
Mun miehelle diagnosoitiin vähän vastaavassa tilanteessa (yleinen "osaamattomuus ja saamattomuus" töissä ja aivosumu) ahdistus. Psykologi epäili sen ainakin osittain juontuvan nuoruudenaikaisten kokemuksien aiheuttamasta epävarmuuden tunteesta.
Ei auttaneet terapia eikä lääkkeet. Mies on nyt kouluttautumassa uudelle, entistä vähemmän hektiselle alalle, ja toivotaan että pärjää siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pärjäsitkö kuitenkin lukiossakin vielä hyvin? Jouduitko tekemään koulussa töitä selvästi enemmän kuin kaverisi tai menikö tehtäviin selvästi enemmän aikaa kuin muilla?
Eli ilmeisesti olet kokenut sekä onnistumisia (koulutyössä) että epäonnistumisia (työkokemuksissa). Tärkeää on pyrkiä ymmärtämään, mitkä seikat ovat johtaneet onnistumiseen tai epäonnistumiseen.
Tuossa varmaan voisit saada hyvin apua tosiaan joltakulta työpsykologilta tms. Mutta voit aloittaa itsekin analysoimisen:
Eli mitkä konkreettiset seikat ovat olleet eri tavalla kuin silloin, kun olet kokenut tuon kuvaamasi aivosumun sekä kokemasi epäonnistumisen, verrattuna siihen kun olet onnistunut? Millä tavalla tehtävät ovat olleet erilaisia? Onko sosiaalinen tai fyysinen ympäristö ollut erilainen?
Mitä paremmin pystyt tunnistamaan niitä tekijöitä, jotka edesauttavat onnistumistasi, sitä paremmin voit pyrkiä tehtäviin missä olet omimmillasi.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehelle diagnosoitiin vähän vastaavassa tilanteessa (yleinen "osaamattomuus ja saamattomuus" töissä ja aivosumu) ahdistus. Psykologi epäili sen ainakin osittain juontuvan nuoruudenaikaisten kokemuksien aiheuttamasta epävarmuuden tunteesta.
Ei auttaneet terapia eikä lääkkeet. Mies on nyt kouluttautumassa uudelle, entistä vähemmän hektiselle alalle, ja toivotaan että pärjää siellä.
:( Tämä varmaan on minunkin kohtaloni sitten lopulta. Halu olisi opiskella, mutta missään en varmaan pärjäisi.
Pitää varmaan yrittää hakeutua tosiaan neurologisiin tutkimuksiin, mutta mitäpä se auttaisi? Vaikka diagnoosi tulisi, niin ei siihen mitään lääkettä varmaankaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Eli ilmeisesti olet kokenut sekä onnistumisia (koulutyössä) että epäonnistumisia (työkokemuksissa). Tärkeää on pyrkiä ymmärtämään, mitkä seikat ovat johtaneet onnistumiseen tai epäonnistumiseen.
Tuossa varmaan voisit saada hyvin apua tosiaan joltakulta työpsykologilta tms. Mutta voit aloittaa itsekin analysoimisen:
Eli mitkä konkreettiset seikat ovat olleet eri tavalla kuin silloin, kun olet kokenut tuon kuvaamasi aivosumun sekä kokemasi epäonnistumisen, verrattuna siihen kun olet onnistunut? Millä tavalla tehtävät ovat olleet erilaisia? Onko sosiaalinen tai fyysinen ympäristö ollut erilainen?
Mitä paremmin pystyt tunnistamaan niitä tekijöitä, jotka edesauttavat onnistumistasi, sitä paremmin voit pyrkiä tehtäviin missä olet omimmillasi.
Tästä voi esimerkiksi olla apua, tuolla on ilmainen testi:
https://luontaisettaipumukset.fi/
Sitä kuvataan näin:
Käytätkö luontaisia vahvuuksiasi? Tiesitkö, että yli 70 % ihmisistä yrittää salata ja korjata heikkouksiaan, sen sijaan että he kiinnittäisivät huomion omiin vahvuuksiinsa ja asioihin, joista he ovat aidosti innostuneet. Ja tiesitkö, että eri alojen menestyneimmät ihmiset kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään? Olisitko kiinnostunut tietämään lisää asiasta?
Tässä 10 kysymyksen Vuorovaikutusanalyysissä peilaat itseäsi – ajattelutyyliäsi ja käyttäytymistäsi – tavallisimmissa vuorovaikutustilanteissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pärjäsitkö kuitenkin lukiossakin vielä hyvin? Jouduitko tekemään koulussa töitä selvästi enemmän kuin kaverisi tai menikö tehtäviin selvästi enemmän aikaa kuin muilla?
No arvosanojen puolesta olen pärjännyt hyvin, mutta sitä tosiaan en tiedä, jouduinko tekemään enemmän töitä kuin muut. Ahkeralla lukemisella sain ysiä ja kymppiä, kaverit mitään tekemättä seiskaa ja kasia. Eli kai mä jokseenkin enemmän jouduin tekemään.. kasin ja ysin raja on aika häilyvä.
Siis jos sulla oli hyvä todistus koulussa, niin miksi ihmeessä pyörit ravintoloissa tiskarina etkä opiskele? En minäkään pärjäisi yhdessäkään ravintolassa ottamassa kuraa niskaan. Olen aina tehnyt ns. rauhallisia toimistotöitä. Korkeakoulututkinto ja virka julkisella. Olen hieman huono keskittymään jne., mutta en anna sen häiritä vaan olen aina etsinyt itselleni sopivia hommia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehelle diagnosoitiin vähän vastaavassa tilanteessa (yleinen "osaamattomuus ja saamattomuus" töissä ja aivosumu) ahdistus. Psykologi epäili sen ainakin osittain juontuvan nuoruudenaikaisten kokemuksien aiheuttamasta epävarmuuden tunteesta.
Ei auttaneet terapia eikä lääkkeet. Mies on nyt kouluttautumassa uudelle, entistä vähemmän hektiselle alalle, ja toivotaan että pärjää siellä.
:( Tämä varmaan on minunkin kohtaloni sitten lopulta. Halu olisi opiskella, mutta missään en varmaan pärjäisi.
Pitää varmaan yrittää hakeutua tosiaan neurologisiin tutkimuksiin, mutta mitäpä se auttaisi? Vaikka diagnoosi tulisi, niin ei siihen mitään lääkettä varmaankaan ole.
Tarkkaavaisuushäiriöön on olemassa lääkitys. Kannattaa googlata ADHD/ADD.
Älä huolestu, kyllä sinulle löytyy sellainen työ jossa olet hyvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miten minä muka pärjäisin siellä yhtään sen paremmin kuin jossain ravintolan tiskissä?"
Nehän ovat täysin erilaisia työtehtäviä. Jos kerran olet 10 oppilas, niin ilmeisesti sinusta ei ole ns. suorittavaan työhön vaan sopisit enemmän teoreettiseen puurtamiseen. Ei minustakaan ole mihinkään ns. duunariammatteihin, joissa vaaditaan fyysistä osaamista, mutta en minä siitä paineita ota.
Bioanalyytikon pitäisi olla nopea ja näppärä, joten se ei kirjoituksesi perusteella taida soveltua. Mutta jos opiskelu sujuu, niin eiköhän sinulle löydy jokin ala, jossa olet hyvä.
Itsetunnon puutekin voi haitata suoritumista, jos sinut on monta kertaa haukuttu.
Itsekin olen ollut aika säätäjä mutta nykyisin vakituisessa työssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehelle diagnosoitiin vähän vastaavassa tilanteessa (yleinen "osaamattomuus ja saamattomuus" töissä ja aivosumu) ahdistus. Psykologi epäili sen ainakin osittain juontuvan nuoruudenaikaisten kokemuksien aiheuttamasta epävarmuuden tunteesta.
Ei auttaneet terapia eikä lääkkeet. Mies on nyt kouluttautumassa uudelle, entistä vähemmän hektiselle alalle, ja toivotaan että pärjää siellä.
:( Tämä varmaan on minunkin kohtaloni sitten lopulta. Halu olisi opiskella, mutta missään en varmaan pärjäisi.
Pitää varmaan yrittää hakeutua tosiaan neurologisiin tutkimuksiin, mutta mitäpä se auttaisi? Vaikka diagnoosi tulisi, niin ei siihen mitään lääkettä varmaankaan ole.
Ei ainakaan kannata lannistua. Suosittu sanonta on: “Everybody is a genius. But if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.”
Neurologisten poikkeavuuksienkin kanssa ihmiset pystyvät menestymään erinomaisesti silloin, kun omat taipumukset sopivat tehtävään. Tärkeää on oppia ymmärtämään itseään, omaa tyyliään ja sitten pyrkiä tehtäviin, jotka sopivat niihin. Esimerkiksi tietyt tutkijan tehtävät vaativat ihan omanlaistaan persoonaa, mikä on hyvin erilaista vaikkapa siitä, mikä tekee myyjästä menestyksekkään.
Toisaalta monesti lukoksi tekemiselle saattaa muodostua ihan tuo epäonnistumisen pelko. Verrattavissa vaikkapa ramppikuumeeseen, missä menee lukkoon koska haluaa niin kovasti onnistua mutta pelkää epäonnistumista niin kovasti. Voi hyvin olla, että sinulla on ihan siitäkin kiinni. Siitä taas on täysin mahdollista päästä eroon esimerkiksi ratkaisukeskeisen terapian tai muun sinulle sopivan kautta.
Netistä löytyy testejä, joista voi saada jotain osviittaa. Ja olen kuullut väittämän, että jos ihminen itsekin huomaa , että hänellä on joku "häiriö", niin todennäköisesti on.
Mutta minulla on ystäviä, jotka pärjäävät yliopistossa ja aivityössä hyvin, mutta heidän kanssaan on mahdoton siirtää yhdessä edes pöytää. Ovat siis tumpeloita käytännön asioissa. Luultavasti ajattelevat liian monimutkaisesti.
Jokainen heistä on löytänyt paikkansa maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko siis hakenut opiskelemaan? Todennäköisesti se sopisi sinulle erinomaisesti kun menestyit koulussa.
Ruoskit aikalailla itseäsi. Ja se vahvistaa huonommuden tunnetta.
Näinhän ei kuitenkaan ole.
Asiaa voi lähteä purkamaan siten, että tutustuu omaan itseensä.
Tee tämä testi :https://www.tunnelukkosi.fi/testi.php
Sitten sitä alkaa vähän ymmärtämään omia tunnelukkojaan.
Kannattaa mennä johonkin vertaistukiryhmään, jossa voi puhua muille asioita. Se auttaa..
Onnea matkaan
Olet oikeassa kun puhut tästä.
Omatkin voimat kuluivat tuohon jännittämiseen, niin että tosiaan olennaisia asioita jäi huomiotta.
Totuus oli että tykkäsin tehdä omassa rauhassa, itsenäisesti, kesti vain kauan saada itseluottamusta.
Onnea ja kaikkea hyvää, vielä löydät väylän.
Kuulostaa, että olet väärällä alalla ja sulle ei sovi toisen ihmisen silmien alla työskentely. Jännitätkö töissä? Aiheettaako se aivosumua? Tn. pärjäisit hyvin rauhallisessa itsenäisessä työssä. Mars opiskelemaan!
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis hakenut opiskelemaan? Todennäköisesti se sopisi sinulle erinomaisesti kun menestyit koulussa.
En ole, sillä en ole keksinyt mitään alaa joka sekä sopisi minulle, työllistäisi että vastaisi kiinnostuksenkohteita. Kuten sanoin, luonnontieteet kiinnostaa ja siksi bioanalyytikko, mutta täälläkin todettiin ettei se varmaan sovi minulle. :/
Vierailija kirjoitti:
Netistä löytyy testejä, joista voi saada jotain osviittaa. Ja olen kuullut väittämän, että jos ihminen itsekin huomaa , että hänellä on joku "häiriö", niin todennäköisesti on.
Mutta minulla on ystäviä, jotka pärjäävät yliopistossa ja aivityössä hyvin, mutta heidän kanssaan on mahdoton siirtää yhdessä edes pöytää. Ovat siis tumpeloita käytännön asioissa. Luultavasti ajattelevat liian monimutkaisesti.
Jokainen heistä on löytänyt paikkansa maailmassa.
Tein vähän aikaa sitten ADD-testin, mutta sekin tulos oli negatiivinen. :/
Kiitos kuitenkin kaikille kovasti tsempeistä.
Mietin just itse vähän samoja asioita. Pärjään kyllä melko vaativissa tehtävissä, mutta motivaatio katoaa. Kokoukset ovat ihan hirveitä ja kaikki suunnittelu. Olen siis myös kärsimätön.
Teen nykyisin osin fyysisesti rankkaa työtä ja voin paljon paremmin kuin keskittymistä vaativissa tehtävissä.
Tosin aion hankkiutua neurologisiin tutkimuksiin - sillä epäilen, että mulla on ADD.